Kyllä–ei-kysymyksiä itselle ja toiselle

Petra Vallila: ehkä. 80 s. Poesia 2022.

Suomalaisen lyriikan kentällä ikkunat ovat avoinna uusille tuulille. Tästä pätevänä todisteena on Petra Vallilan eriskummallinen esikoisteos ehkä. Vallila (s. 1983) leikittelee erikaltaisilla ikkunoilla ja kaihtimilla, hänen teoksensa pyytää lupaa olla osa internettiä ja tylsiä kokouksia.

Hokemansa ja sisäisen kielensä teos ammentaa evästekyselyistä, sosiaalisen median ilmoituksista, intranettien huomautuskentistä ja vuosikertomusten toisteisuudesta. Teksti pysyy kiintoisana ja onnistuu epäkonventionaalisuudellaan olemaan epärunoutta ja samalla myös kauniilla säkeistöillään perinteikästä runoutta.

Konekirjoitusmainen, pelkistetty ja pääteviivaton fontisto mekanisoi entisestään sanomaa. Groteski tyypistö ryhdittää kirjaimellisesti. Tyypistö antaa viileän, teknisen vivahteen. Toimistojargoni yhdistyy anatomian kysymyksiin. Tietotekniikan kysymykset, käskyt ja rivistöt muodostavat paikoin jankkaavan kyllä–ei-kysymyssarjan. Arkisuus ja toisteisuus toimivat rytmikkäästi.

tänään harkitsin, etten pitäisi kahvista
harkitsi[n/t] ette[n/t] tervehtisi enää

söi[n/t] persikan ja ajatteli[n/t], että täytyy olla perjantai,
vaikka ei ollut päivä

harkitsi[n/t], mutta sitten kalenteriin tuli palaveritalvi
ja nyökkäilin välittäjille ja kääntelin sivuja ja nyökkäsin

Teos leikittelee kahden persoonapronominin maailmassa. Yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan preesensin indikatiivin melske antaa teokselle erikoisen polyfonian: joko toteavan ja säästeliään tai käskevän ja kyseenalaistavan. Samoinpa muuten toimivat toisen persoonan yksikön kautta evästekyselytkin; niissä implikoidaan ja penätään toisen persoonan kautta lupaa johonkin jo olevaan.

nämä eivät ole varsinaisia monivalintoja:
ajattelit aivan oikein [k/e]
ajattelit, että [k/e]
ajattelit, mutta ajattelit aivan oikein [k/e]

Teoksen kielellinen teho on tautologiassa ja fraseerauksessa. Monotonisuus yhdistettynä obskuureihin kysymyspatteristoihin luo pakottavan ja paikoin ahtaan tilan. Teoksessa on muutama kuva ikkunoista, joissa sälekaihtimet ovat raollaan mutta tarpeeksi kiinni peittääkseen näkymän. Samankaltainen, säästeliäs ja raotettu kielikuvasto syntyy teoksen jankkaavuudesta.

Avoimeksi runokokoelmaksi 80 sivua on juuri tarpeeksi. Teosta rytmittävät muutamat tyhjät sivut sekä mustavalkoiset valokuvat sälekaihtimien lomittamista ikkunoista. Tekstiainekseltaan teos seuraa nykytyyliä ilmavalla ja tarkasti keskitetyllä tekstillään. Valitettavasti latvialaisen painotalon paperi on jälleen liian kevyttä ja lukukokemuksen arvokkuudesta täten tingitään.

Teos oli yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaista. Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta. Poesian ennakkoluuloton, paikoin positiivisesti tärähtänyt kustannuslinja on mahdollistanut runokentälle jälleen ilahduttavan, tasokkaan esikoisrunoteoksen.

Kekseliäs lopetus lopullisen version hinkkamisena aina uusina tekstitiedostoina antaa teokselle humoristisen säväyksen. Tykkäsin myös nimikkolehden krediiteistä, joissa ”kansi, taitto ja virheet” ovat kirjailijan omaa tuotantoa. Odotan malttamattomana, millaisin valinnoin ja virhein Vallila yllättää seuraavalla kerralla.

Kaltio – Pääkirjoitus

Keksittyä taidetta

Pääkirjoitus 2-3/2024

”Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä.” Päätoimittajakin katselee tällä kertaa taidetta.

Kannessa: Vulnerability

Kannessa 2-3/2024

Noora Ylipietin näyttely Vulnerability / Altistuneet on Kemin taidemuseon tämän vuoden kesänäyttely. Vampyyriä tavoitteleva kokonaisuus käsittää monumentaaliset tuhat erikseen nimeämätöntä […]