Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Ida Productions: Lumipalloefekti. 90 min. Ensi-ilta 6.10.2023. S.
Käsikirjoitus ja ohjaus Pauliina Punkki, elokuvaus Theofanis Kavvadas, äänisuunnittelu Kirsi Korhonen, leikkaus Pauliina Punkki ja Markus Leppälä, musiikki Salla Luhtala
Yleisen hokeman mukaan dokumentin tehtävä on herättää ajatuksia ja empatiaa. Yleisen käsityksen mukaan dokumenteista sivistyy. Yleisen mielikuvan kautta dokumenttejakin voi katsoa osana viihdettä. Mutta nämä ovatkin yleistyksiä.
Pauliina Punkki luo ansiokkaan ja kiiteltävän dokumentin Kittilän kunnanvaltuuston vaiherikkaasta hapuilusta 2010-luvulta näihin päiviin. Lumipalloefekti on harvinaislaatuinen suomalainen politiikkaa käsittelevä dokumentti, jonka katsominen herättää katsojassaa närkästyksen ja hölmistyksen lisäksi avuttoman hämmentyneisyyden sekä epäilyksen lähidemokratiaa kohtaan.
Dokumentti on harvinaisesti minäkerrontamuotoinen. Ohjaaja dokumentoi Kittilän kunnallissirkusta tyttärelleen, jotta tämä surkuhupaisa tivoli ei enää ikinä toistuisi. Toiveista huolimatta karavaani kulkee, ja sirkus vaihtaa loppujen lopuksi vain kuntaa. Dokumentti ikuistaa erään kunnan paikoin sanoinkuvaamattoman rumban vastoin hyvää hallintokäsitystä, kuntalakia taikka jääviyttä.
Punkki on hyödyntänyt puolitoistatuntiseen dokumenttiinsa 22 haastateltavaa. Käsityksiään ja tulkintojaan tapahtumista kertovat Kittilän kunnan luottamuspaikoilla pitkään toimineet henkilöt. Täysin toisistaan poikkeavien tulkintojen mukaan Kittilässä on joko erittäin räikeästi rikottu kaikkea lähidemokratian yleisarvoja tai sitten kunnassa on toimittu vain vanhojen tapojen mukaisesti (ja silti näemmä rikottu lähidemokratian yleisarvoja).
Torniolaislähtöinen Punkki aloitti dokumentin viimeisillään raskaana ollessaan. Hän muutti tyttärensä syntymän myötä Kittilään seuraamaan kunnallista pöhköilyä. Itsenäisen Suomen kummallisin ja surullisin kuntaskandaali käänteissään on niin hurjasteleva, että paikoin katsoja tippuu kyydistä.
Dokumentin tiedote jäsentää synopsiksen mallikkaasti: ”Kittilä ajautui demokratian kriisiin vuonna 2013. Kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välinen luottamuspula sai aikaan mediasirkuksen, valtion laatiman uuden lain Lex Kittilän ja Suomen suurimmat rikosoikeudenkäynnit kuntapäättäjiä vastaan. Yksi elokuvan henkilöistä, viime vuonna Kittilän kunnanjohtajan virkaan valittu, sai keväällä 2023 Korkeimman oikeuden tuomion virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tuomiosta huolimatta hän saa pysyä virassaan. Tällainen lumipalloefekti voi tapahtua missä vain ja milloin vain, myös talven ihmemaassa, revontulten keskellä ja yhdessä maailman vähiten korruptoituneista valtioista.”
Rikosoikeuden emerita professori Terttu Utriainen lataa alkuun arkistopätkässä, että Kittilää vaivasi ”vauhtisokeus” ja että kuntalain tulkinnassa Kittilä on oikea ”villi länsi”. Kriisin keskiössä ja tuomittuna ollut entinen kunnanjohtaja Timo Kurula (kesk.) kuvaileekin kittiläläisten olevan ”ihan tavallisia lappilaisia”, jotka elävät ”ihan samanlaista arkea” kuin muutkin suomalaiset. Toivottavasti Kurula on näkemyksessään hakoteillä.
Vaikka dokumentti ei paljastakaan haastateltavien puoluetaustaa, alkuasetelma selviää näppärästi alkuminuuteilta saakka. Suomen Keskustan kunnanvaltuutetut tekevät kaikkensa savustaakseen kunnanjohtaja Anna Mäkelän (vihr.) pois virastaan ja esittävät tämän jälkeen uhriutumista. Muut haastateltavat puivat pinkan laittomuuksia ja epäasiallisuuksia evästykseksi.
Runsaslukuisen haastateltavien joukkio muodostaa dokumenttiin puhuvat päät -gallerian. Vilkastaakseen kuvakerrontaa Punkki hyödyntää mallikkaasti arkistomateriaalia pääosin Yleisradion uutisarkistoista, mutta toisinaan antaa pilkahduksia omasta koti-VHS-kirjastostaan. Suomen Kuvalehteä tai Helsingin Sanomia ei harmikseni hyödynnetä edes otsikkotasoilla. (SK taisi olla muuten ainoa valtakunnallinen lehti, joka edes viitsi seurata tätä pelleilyä säännölliseti.)
Tehokas, joskin rauhallinen ja hyvin jäsennelty haastattelujen sisältö pitää otteessaan. Haastateltavat ovat sanavalmiita ja muotoilevat asiansa jouhevasti ja ymmärrettävästi. On kadehdittavaa, miten luottamuksellisen ja tiiviin suhteen Punkki on saanut haastateltaviinsa. Sanat ovat aitoja, sanoma ja uskomus vankkaa.
Dokumentti saa kiitoksensa runsaasta nimi- ja titteliriveistään, jotka toistuvat tiuhaan. On hyvä yhdistää naama ja nimi, sen verran syytökset kimpoilevat ja kyräilyä on. On hyvä tietää, minkä mittainen ura haastateltavalla on luottamustoimissa. On hyvä tietää, että liika istuminen valtuustossa muuttaa ihmistä kuin ihmistä.
Mykkäelokuvien tutut väliplanssit sen sijaan antavat komiikkaa, vaikka sitaattien sisältö ei taasen komiikkaa lupaakaan. Mitä pidemmälle dokumentti etenee, sitä turhautuneemmaksi vajoaa planssisitaattien lukija. Dokumentti pitää temponsa, esittää asiasisältönsä selkeästi ja jäntevästi. Kertojaääni vahvistuu, subjektiivinen dokumentaario ja frustraatio silti väistetään. Omakohtaisuus saa erilaisen kaiun taannehtivasti. Tulevaisuus pelottaa.
Mutta tämäkin yleistyistä! Tarina jatkuu, koska kaikkea emme hallinto-oikeuden tai hovioikeuden jälkeenkään tiedä oikeaksi. Suomessa on muitakin kuntia, tarinoita ja hallinto-oikeuksien tulkintoja. Poliittinen dokumentaatio pelastaa kai siten jotain, mutta ei ehkä jälkipolvia kuitenkaan? Dokumentti on jäljiltään karmea, siksi mietittävää.
Menkäähän toteamaan oma käsityksenne lähidemokratiasta ja uskosta tulevaan. Suomessa on toisaalla myös 308 muuta kuntaa, joissa on omat ongelmansa ja päättäjänsä.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.