Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille. Otava 2020.
Kuulun niihin lukijoihin, joiden mielestä fantasia on parhaimmillaan silloin, kun romaanin maailmassa on sopivassa määrin tuttuutta ja yhtymäkohtia todelliseen elämään. Tämä ehto toteutuu mainiosti kuusamolaissyntyisen Briitta Hepo-ojan teoksessa Sydämiä seireeneille, joka jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille –kirjan tarinaa.
Romaaneissa eletään 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa. Maa on jakautunut kahtia kuningattaren hallitsemaan Etelä-Suomeen ja itsehallintoalue Botniaan. Pohjoista osaa pidetään etelässä takapajuisena ja pelottavana, eikä rajaa pääse ylittämään kevein perustein.
Tiukka raja piirtyy myös ihmisten välille. Periytyvistä etuoikeuksia nauttivat aateliset ja vaatimattomissa oloissa elelevät aatelittomat pysyttelevät omissa porukoissaan. Yhteiskuntaluokkien välinen kuilu on leveä, eikä sitä juuri ylitetä.
Epäsäätyinen ihastus kuitenkin puhkeaa tavispoika Timin ja ritarisukuun kuuluvan Lynxin välille. Orastava suhde ei ehdi alkua pitemmälle, kun kuvioon sotkeentuu noita. Suhdedraaman lopputuloksena Tim menettää muistinsa ja Lynx ritariarvonsa.
Jatko-osassa perheestään karkotettu Lynx lähtee Botnian puolelle etsimään noitaa, joka voisi loitsia Timin muistin takaisin. Tytön perään pohjoiseen suuntaa myös Lynxin sisko, luutnantti Fox. Retkiporukkaan kuuluvat vielä sukulaispoika Franz sekä Tim ja tämän kuolleista palannut vanha tyttöystävä Astrid.
Roadtrip etenee sekä Lynxin että häntä jäljittävän seurueen osalta vaaroja väistellen. Kauheuksia riittää: petollisia seireenejä, tieltä löytyviä verisiä sydämiä, rantavedessä vaanivia vetehisiä. Uhkaa tulee myös sisältäpäin. Tuonpuoleisen porteilla käyneellä Astridilla on selvästi jotain salattavaa.
Tärkeäksi hahmoksi Lynxin ja Timin rinnalle nousee nyt Fox, jonka näkökulmasta osa luvuista on kerrottu. Ratsuväessä työskentelevä, sotilaallisen jämäkkä Fox on kiinnostava hahmo, joka mieluummin ottaa luodin sääreen kuin rikkoo ritarien käytöskoodeja.
Keskeinen, jopa ratkaiseva rooli on Timin lemmikkilohikäärmeellä. Tim on yrittänyt opettaa otukselle suomea, mutta huonolla menestyksellä. Seikkailun tuoksinassa kuitenkin osoittautuu, että lohikäärme osaa ilmasta itseään puhumista hienovireisemmällä tavalla.
Jo tarinan aloitusosa aiheutti vastustamatonta ahmimista, mutta Sydämiä seireeneille on ehkä vielä vetävämpi. Hepo-oja osaa annostella jännitystä ja juonen käänteitä sopivassa rytmissä. Toimintaa on paljon, mutta ainakin itseäni haukotuttavia kamppailukuvauksia vähän.
Viehättävää on myös se, miten samoilu läpi metsäisten erämaiden tuntuu lukijan aisteissa asti. Hieno on esimerkiksi kuvaus vierailusta Julma-Ölkyn jyrkänteellä asuvan noidan luona.
Suomea lohikäärmeille –kirjan keskeinen teema on eriarvoisuus ja eri ryhmiin kuuluvien ihmisten ymmärtämättömyys ja ennakkoluuloisuus toisiaan kohtaan. Samaa teemaa käsitellään toisessakin osassa, mutta sen rinnalle nousevat nyt pohdinnot identiteetistä ja oman paikan löytämisestä. Entisen elämän puitteet taakseen jättänyt Lynx joutuu miettimään, kuka oikein on ja miten elämää eletään, kun selkänojana ei enää ole ritariperheen tuki ja varallisuus.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
