Tarasow Films: Syksyn jälkeen saapuu kevät. 74 min. K12. Ensi-ilta 28.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Annika Grof; kuvaus Jarmo Kiuru; pääosissa Asta Sveholm, Turkka Mastomäki, Antti Virmavirta, Sari Havas, Verneri Lilja, Antti Raivio, Wanda Dubiel.
Ruotsissa syntyneen Annika Grofin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva kertoo livvinkarjalaisten evakoiden elämästä pari vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ollaan eteläisessä Suomessa. Kantasuomalaisten asenteet ortodoksista uskoa tunnustavia evakkoja kohtaan ovat ankaria; puhutaan halveksuvasti kreikkalaisista, vaikka samaan aikaan kuunnellaan hurskaina oman papin saarnaa.
Päähenkilö on nuori Anni (Asta Sveholm), jonka isä on ammuttu Karjalassa, kun hän ei suostunut jättämään kotimaitaan. Äiti (Sari Havas) on traumatisoitunut ja täysin omissa maailmoissaan. Veljet yrittävät viljellä maata sodassa vammautuneelta Taunolta (Turkka Mastomäki) vuokratuilla pelloilla, mutta tämä pyytää liian kovaa vuokraa ja kieltää veden ottamisen maillaan olevasta lähteestä. Annin veljet varastavat Taunolta heinää elokuvan alkupuolella, mikä sysää tapahtumat liikkeelle. Samaan aikaan Annilla on salasuhde Taunon kanssa, ja Taunon oma avioliitto on täysin kariutunut. Sodan aiheuttamat traumat ja neuroosit ovat tarinan ytimessä, ja sitä vastaan asettuu Annin kerkeä elämännälkä ja eroottisuus.
Elokuvan keskeisiä piirteitä on siinä käytetty kieli, se on nimittäin suurimmaksi osaksi tehty livvinkarjalaksi, ilmeisesti ensimmäisenä elokuvana maailmassa. Kielen käyttö luo samaan aikaan tuttuuden ja vierauden vaikutelmaa, mikä tukee teoksen teemoja.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Grof onkin kertonut saaneensa idean elokuvaan vuoden 2015 pakolaisaallon myötä. Syksyn jälkeen saapuu kevät on vahvasti rasismin ja syrjinnän vastainen teos, ja aihe on edelleen ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempikin kuin viisi vuotta sitten. Suomalaisten ennakkoluulot ja evakkoihin kohdistuva suoranainen syrjintä tuodaan esille, mutta yhteiskunnan toiminnan kuvauksena Syksyn jälkeen saapuu kevät tuntuu keskeneräiseltä. Mitä ovat lautakunnat, joista elokuvassa puhutaan ja joille Tauno tekee ehdotuksia vuokrien määristä ja muusta? Kaikkien henkilöiden keskinäisiä suhteita ei avata kunnolla.
Aiemmin dokumentteja tehnyt Grof luottaa tunnelmallisiin, jopa eteerisiin kuviin ja pitkiin jaksoihin, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Jarmo Kiurun kuvaus on herkkää ja sävykästä. Tämä tapahtuu kuitenkin ohueksi jäävän tarinan kustannuksella.
Ohueksi ja motivoimattoman tuntuiseksi jää myös traaginen lopetus. Sitä ennen vaikuttaa siltä, että ongelmiin on keksitty radikaali ratkaisu, mutta toivolta katkaistaan äkillisesti siivet. Katsoja jää epätietoisuuden valtaan, mikä voi tietysti olla haluttukin reaktio.
Onkohan elokuvasta jätetty jotain pois, kun Elonetissä ennakkotietojen mukaan pituuden olisi pitänyt olla peräti 98 minuuttia? Nyt elokuva on yli 20 minuuttia lyhyempi. Veikkaan, että traagista lopetusta edeltäneitä tapahtumia on syystä tai toisesta poistettu, vaikka juuri ne olisi ollut tarpeen säästää. Nyt lopetus on tarpeettoman monimielinen ja -tulkintainen.
Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan tekijöitä on kuitenkin syytä kiittää hankalan aiheen käsittelystä sekä kielivähemmistön arvostavasta nostamisesta tarinan keskiöön.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
