Kaltion juhlavuoden ensimmäinen kansitaiteilija on Torniossa työskentelevä Jouko Alapartanen ja teos hänen maalauksensa
”Uusi jumala” vuodelta 2015.
Itse asiassa kannen kuva on vain yksi joskin keskeinen osa Aineen taidemuseon kokoelmiin kuuluvaa maalausinstallaatiota. Pilvien keskellä lähes lootusasennossa istuvassa, vaippaan pukeutuneessa vauvahahmossa voi nähdä viitteitä niin itäiseen Buddhaan kuin läntiseen Jeesukseen, mutta universaalin rakkauden sijasta hahmon kaasunaamari ja suojakypärä vihjaavat varautuneisuuteen ja jopa pelkoon. Tämä ei ole jumala, jonka seuraajat kulkevat kohti ikuista onnea, tuskin edes hetkellistä.
Jouko Alapartanen on syntynyt Torniossa vuonna 1970 ja valmistunut Lapin taidekoulusta 1992. Vuodesta 1993 hän on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana. Oulun taidemuseo kuvaa Alapartasta 2017–2018 järjestetyn aluetaidemuseon kiertonäyttelyn yhteydessä ”taiturimaiseksi piirtäjäksi ja kysytyksi muotokuvamaalariksi, jonka teoksia nähdään harvoin Pohjois-Pohjanmaan alueella” – allekirjoittanutkin joutuu hieman häveten toteamaan, että ei tullut käyneeksi Alapartasen Neliö-gallerian näyttelyssä Oulussa joulukuussa 2016.
Maaliskuussa Kemin taidemuseossa avautuu Alapartasen laaja yksityisnäyttely, jota taiteilija ei ole pelkästään koonnut retrospektiivisesti vaan jossa nähdään myös runsaasti uusia teoksia viimeisen vuoden ajalta. Näyttelyn nimi ”Etsin itseäni huoneesta jossa olen” antaa ehkä lisävihjeen Jouko Alapartasen työskentelytavasta, mutta parhaiten sen tietenkin voi todistaa itse näyttelyssä vierailemalla.
Alapartasen työskentelyä ja tuotantoa voi seurata myös Twitter-palvelussa, missä hän visertää nimellä Alapartanen_art.
Etsin itseäni huoneesta jossa olen – Jouko Alapartasen yksityisnäyttely Kemin taidemuseossa (Marina Takalon katu 3) 13.3.–10.5.2020.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
