Nykytanssia ja akrobatiaa yhdistelevä duetto pohjoisen pakkastalville
Acrobatic Duo Kat & Jared: Shapes Of Water 25.4.2021, Oulun Tähtisirkus Katariina van Earle (esitys, koreografia), Jared van Earle (esitys, koreografia, lavastus, ääni- ja valot, videokuvaus), John Collingswood / TaikaBox (koreografia, lavastus, äänisuunnittelu, valot) Tanja Råman / TaikaBox (koreografia), Keith Larson (tiede, tarinat)
Esitystä edeltävänä yönä näin unta Hailuodosta. Kuljin pitkin soratietä pelkässä yöpaidassa kohti laituria, mistä pieni lautta lähtee ylittämään merta saaren ja mantereen välillä. Oli pimeä yö ja ilmassa oli mysteerin tuntua. Mietin, kulkeeko lauttoja edes näin myöhään.
En aavistanutkaan, että unimaisemani ja Shapes of Water -teoksen välille muodostuisi silta. Silta, joka palauttaisi minut lapsuusmuistoistani tutun saaren jäisille rannoille ja kurkkaamaan taas kerran lautan kaiteen yli pyörteisiin, missä jäälohkareet seikkailevat hypnoottisesti. Talvisin matka isovanhempieni mökille taittui usein myös jäätietä pitkin: 2000-luvulla jään muodostuminen tarpeeksi kestäväksi ei ole enää ollut itsestäänselvyys, ja joinakin vuosina jäätietä ei ole pystytty avaamaan ollenkaan.
Omakohtaisten kokemusten ja tunteiden kautta on helpompi ymmärtää laajoja kokonaisuuksia kuten ilmastonmuutosta. Esimerkiksi hiihtokauden pituutta, vuotuista lumimäärää tai meren ja joen jäiden paksuutta tarkkailemalla jokainen voi saada tuntumaa ympäristönsä olosuhteiden kehitykseen täällä pohjoisessa.
Tähtisirkuksen aulaan on ripustettu juttuja paikallislehdistä sekä valokuvaprinttejä, joista tunnistan tuttuja maisemia Oulusta ja Hailuodosta. Artikkeleiden aiheet sivuavat kohta alkavan esityksen tematiikkaa: yhdessä käsitellään lauhan talven vaikutuksia eläinten talviuniin, toisessa puheenaiheena on meneillään olevan talven lumimäärä. Löytyypä juttua tänä vuonna kävijäennätyksen saavuttaneesta jäätiestäkin.
Oululaislähtöisellä Katariina (os. Alalääkkölä) ja hänen australialaisella puolisollaan Jared van Earlillä muistot ja kokemukset talvesta ovat hyvin erilaiset, mikä lisää mielenkiintoa esityksen taustoja ja dynamiikkaa kohtaan. Henkilökohtaisia talvikokemuksia, ilmastonmuutosta ja sen synnyttämiä tunteita on lähdetty työstämään ja ilmaisemaan yhteisen kielen, tanssin ja liikkeen kautta. Katariina on pukeutunut kokonaan lumenvalkoiseen, kun taas Jaredin beige asu tuo mieleen kuuman aavikon hiekan.
Parin sirkustaiteellinen koulutustausta näkyy muun muassa huikeissa tasapainotteluissa ja heitoissa esityksen pääpainon pysytellessä silti tanssissa. Koreografiaa ja improvisaatiota sekoitetaan sopivassa suhteessa toisiinsa. Tekniikka pyörii automatisoidun ohjelman läpi, joten musiikkikaan ei osu ikinä täysin samaan kohtaan. Taiteilijoiden tunnusteleva ja toisiaan tarkasti kuulosteleva esiintymistyyli tarttuu herkästi yleisöönkin ja luo saliin keskittyneen ilmapiirin.
Veden eri olomuodot näkyvät liikekielessä ja kohtausten sisällöissä: välillä kehot ikään kuin sulavat kohti lattiaa, välillä rämmitään pauhaavan lumimyrskyn läpi ja eräässä kohtauksessa tasapainoillaan ja hypitään jäälautalta toiselle. Äänimaailmassa kuuluvat tuulen tuiverrus, jään poksahtelu sekä veden solina.
Välillä tilassa kaikuu Keith Larsonin kertojanääni, joka informoi yleisöä arktisen alueen muuttuvasta ilmastosta ja mannerjäiden sulamisesta. Esityksen edetessä kuullaan myös elektronista musiikkia tanssillisia osuuksia rytmittämässä. Valkokankaalle heijastuu video- ja valokuvia tutuista talvimaisemista: hiihtoladuilta, Hailuodon Marjaniemestä, rikkoutuneesta Tuiran talviuintilaiturista.
Teoksen dramatiikka nojaa ennen kaikkea parin väliseen vuorovaikutukseen, joka vaihtelee hienovaraisesta ja hellästä vauhdikkaaseen ja voimakkaaseen. Keskinäinen luottamus ja läheisyys luo taidokkaille tasapainotteluille ja tarkkaa samanaikaisuutta vaativille liikkeille vankan pohjan. Loppua kohden tempo kiihtyy ja roolit vaihtuvat. Pienikokoinen Katariina kantaa lavan poikki tuplasti painavampaa Jaredia, joka lopulta nousee myös tasapainoon Katariinan harteille!
Esitys käsittelee ilmastonmuutosta persoonallisella ja omakohtaisella otteella altistaen yleisön erilaisille tunnetiloille ja tulkintamahdollisuuksille. Veden eri olomuotojen tutkailu on mielenkiintoinen lähestymistapa, joka tuo runsaasti ideoita taiteilijoiden liikekieleen ja ilmaisuun. Esitys on toisaalta meditatiivisen herkkä ja esteettisesti kaunis, toisaalta myös voimakkaita tunnetiloja ja ristiriitoja läpikäyvä.
Teoriaosuus tutkimusjuontoineen ja moninaisine lehtiartikkeleineen jää mielessäni hieman hajanaiseksi: ehkäpä aineiston valinnassa olisi voitu käyttää tiheämpää kampaa? Tämä pikkuseikka ei kuitenkaan vie huomiota pois esityksen parhaasta annista, sirkustaiteilijoiden harvinaislaatuisen saumattomasta yhteistyöstä, jota pääsemme ihailemaan toivottavasti taas pian parivaljakon tulevissa projekteissa.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Henkilödokumenttina kokonaisuus on eheä, antaa katsojalleen tilaa pohtia, eikä ole sensaatiohakuinen.” Matti A. Kemi arvioi Ari Matikaisen ohjaaman dokumenttielokuvan Tiedustelija.
Raahen Galleria Myötätuulessa syys-marraskuussa 2024 esitetty Minna Kangasmaan näyttely In Progress tekee havaintoja muutoksesta, materiaalisesta maailmasta, yhteydestä maahan, katoavaisuudesta ja ajasta.
”Vihreät niityt törmäyttää erilaisia vastakohtaisuuksia kuin hiukkaskiihdytin.” Mutta mitä Tenka Issakainen löysi tästä entisen kuurojen koulun kaksi kerrosta täyttävästä teoksesta?
”Kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen vihjeiden maailma kiehtoo, pakottaa etsimään merkityksettömiäkin huomioita, pitää valppaana”, Matti A. Kemi kirjoittaa elokuvasta Sebastian.
Reijo Valta katseli perinteistä poikkeavan kotimaisen ensi-iltaelokuvan Parvet Kuopiossa. Leffa esittää paljon kysymyksiä mutta ei anna vastauksia yhteenkään.
”Järvelinin jäsentäminen on tehokasta, lennokasta ja sisällöltään kuluneen skedetrukin kaltaisesti tärähtänyttä ja omalaatuista.” Matti A. Kemi kritisoi kuitenkin Pölykolan pientä fonttia ja tiheää taittoa.
”Kirjoittajakaksikko avaa näkökulman, jonka valossa läntinen historian tulkinta on arvottanut esimerkiksi juuri transatlanttisen orjuuden pelkäksi maailmanhistorian alaviitteeksi.” Juhani Rantala luki Orjuuden arvet.
”Kirja on jäntevästi rakennettu tiiviiksi tietoa täynnä olevaksi kokonaisuudeksi”, Risto Kormilainen kirjoittaa Maaria Haikolan tietoteoksesta Kämppäemäntiä ja laivakokkeja.
Syyskuun lopussa Suomussalmella kokoonnuttiin kuudensille Pakko sanoa! -festivaaleille. Matkassa yleisön puolella oli myös Veikko Leinonen, joka vieraili festivaalilla ensimmäistä kertaa ja kirjaili vaikutelmiaan Kaltiolle.
Ensimmäinen ajatukseni oli epäusko. Kieltäydyin täysin uskomasta lukemaani ja Helsingin Sanomien taloustoimittajaa, joka sanatarkasti toisti energia-alan toimitusjohtajan innostunutta puheenvuoroa: ”Tälle […]
Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä […]