Olen toiminut lastenmuusikkona jo yli 25 vuotta Soiva Siili -yhtyeessä ja -yhtiössä. Aluksi noin kymmenen vuotta varsinaisen koulutusammattini eli lastentarhanopettajan toimeni ohella ja viimeiset viisitoista vuotta yrittäjänä. Kuvaavaa meidän edustamallemme musiikille on, että lähes jokainen pitää sitä todella tärkenä ja jokaisen lapsen kasvuympäristöön olennaisesti kuuluvana. Tämä näkyy kentällä kierrellessä ja konsertoidessa. Iloisia kasvoja ja perheitä näkyy ja kuuluu Soivan Siilinkin konserteissa. Kaikki päättäjätkin pitävät alaamme erittäin hyödyllisenä ja tärkeänä.
Tunnen oloni etuoikeuteuksi, kun saan toimia kulttuuriyhteisössä, jossa lähes päivittäin joku kollega tai yhteistyötaho kysyy minulta mitä kuuluu, miten menee. Huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta on vilpitöntä, tunne välittämisestä ja kannustamisesta on aito. Tunne, että oma taide ja toiminta kulttuurikentässä saa ihmiset huolestumaan sen jatkosta ja tulevaisuudesta, on kannustavaa ja jopa herkistävää. Ympäristö oikeuttaa sinut ja taiteesi olemassa olemaan!
Taiteilijana ja varsinkin yrittäjä-taiteilijana tulee jatkuvasti kestää epävarmuuden olotilaa.
Tästäkin huolimatta kurkussa on käsittämätön möykky melkein koko ajan. Möykky, joka huutaa: miten tässä voi pärjätä! Ja nyt en kerro vain tämänhetkisestä korona-ajasta vaan ihan tavallisesta arjestamme lastenkulttuurin saralla. Korona-aika on vain tuplannut tai triplannut möykyn ja epävarmuuden.
Taiteilijana ja varsinkin yrittäjä-taiteilijana tulee jatkuvasti kestää epävarmuuden olotilaa. Kalenteri näyttää monesti uhkaavan tyhjältä, kun katsoo vaikka muutaman kuukauden päähän. Pitää vain luottaa, että työtilauksia tulee ja huolehtia työvälineestään eli itsestään sekä tuotteestaan eli taiteensa tasosta ja kehittymisestä. Kulttuurialan yrittäjillä on samat vaatimukset kuin muillakin yrittäjillä. Vain tulevaisuudessa siintävä rikastumisen mahdollisuus tuntuu puuttuvan.
Suomessa on loistavia systeemejä taiteen ja taiteellisen toiminnan tukemiseen. On kunnallisia, valtiollisia sekä säätiöiden ylläpitämiä tukijärjestelmiä. Ilman näitä ja näiden tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä jäisivät monet kulttuuriteot ja -teokset tekemättä.
Toki paljon jää myös tekemättä, kun apu- ja muuta rahoitusta ei saa tai löydä mistään. Omalta osaltamme olemme aina ajatelleet apurahat mukavina yllätyksinä, ja olemme nöyrinä ja onnellisina ottaneet ne vastaan. Useasti on apurahalla tehty paljon enemmän, kuin on luvattu hakemuksessa, koska tässä ammatissa ei todellakaan ole tapana laskea työtunteja. Kukaan ei sitä vaadi, mutta oma halu ja innostus vievät mukanaan. Ja hyvä niin, kunhan vain muistaa huolehtia omasta ja työkavereiden jaksamisesta.
Lastenmusiikin kenttä on ollut todella pirstoutunut ja moni toimija tekee kaiken itse. Ei ole ohjelmatoimistoja, jotka olisivat erikoistuneet alaamme. Markkinointi, keikkamyynti ja lähes kaikki pitää tehdä itse. Toki näin on monilla muillakin pienyrittäjillä, mutta jotenkin tuntuu, että alallamme se jotenkin korostuu. Myöskään edunvalvontajärjestelmiä ei juurikaan ole. Yrittäjäjärjestöt tuntuvat huolehtivan isojen firmojen eduista – ja monestihan se on jopa oikein, koska ne työllistävät tuhansia ihmisiä ja tuovat verotuloja huimia määriä. Siltikin toivoisi, että joku liputtaisi puolestamme.
Vuonna 2018 perustettu Lastenmusiikki ry järjestää muun muassa vuosittaisen Lastenmusiikkipäivän sekä nimeää vuosittain Lastenmusiikkipääkaupungin: kuluvan vuoden pääkaupunki on Hämeenlinna, ja 2021 viitan saa harteilleen Oulu. Valtakunnallisen järjestön tarkoitus on kasvattaa lastenmusiikin ammattilaisten näkyvyyttä ja lisätä lastenmusiikin kuuluvuutta. Toivottavasti onnistumme tässä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
