Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948. 260 s. Atena 2020.
Suomalainen (pari)tanssivastaisuus roihusi erityisesti vuoden 1918 sisällissodassa ja toisen maailmansodan aikana 1939–1945. Musiikin tahdissa ilottelua pidettiin loukkauksena rintamalla henkensä vaarantavia sotilaita kohtaan. Toisen maailmansodan aikana astui voimaan jopa tanssin täyskielto. Kahden historioitsijan, Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan arvion mukaan esimerkiksi jatkosodan aikana noin 15 000 suomalaista tuomittiin tanssimisesta sakkoihin. Kaksi nuorta naista istui tanssimisen takia jopa vankilassa.
Tanssimisen demonisointi sota-ajan poikkeusoloissa oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pinnan alla vaikutti ikiaikainen huoli nuorison turmeluksesta. Tutkimuksessaan Tikka ja Nevala osoittavat, miten jo 1800-luvun lopulta tanssin oli koettu uhkaavan erityisesti nuorten naisten siveyttä. Oltiinhan siinä fyysisesti liki vastakkaista sukupuolta. Kosketuksen porttiteorian puoltajat mielsivät tanssin askeleiksi kohti kansakunnan rappiota.
Kielletyt leikit kartoittaa tanssin kitkemistä kannattaneiden tahojen maailmankuvia. Kyseessä oli yllättävän heterogeeninen kristillisyyteen ja muuhun arvokonservatismiin kallistunut joukkio. Monilla oli kuitenkin valtaa puhua kovaan ääneen julkisessa keskustelussa. Toki oli myös heitä, jotka lehtikirjoituksillaan julkisesti puolsivat tanssimista, ja vielä enemmän niitä, jotka kirjaimellisesti äänestivät jaloillaan – rajoituksista huolimatta.
Vaikka kirjan aiheena on tanssin kieltäminen, nousee yhtä tärkeäksi ihmisten halu liikuttaa kehojaan uusien musiikkilajien tahtiin ja olla lähellä toisia kehoja ja ihoja. Se pohtii ”tanssikuumeen” ilmenemisen muotoja kaupungissa ja maaseudulla sekä toisen maailmansodan siviili-Suomessa ja sotatoimialueilla. Aineiston maantieteellinen pääpaino on kuitenkin itäisessä ja eteläisessä Suomessa.
Myös muiden valtioiden asennetta tanssiin sivutaan. Se auttaa lukijaa hahmottamaan globaalien kulttuuristen vaikutusten ja teknologian leviämistä. Natsi-Saksan tanssiin suhtautumisen (vaarallista, vierasperäistä) pohjalta syntyneet tanssikiellot olivat lähellä Suomen virallista linjaa toisen maailmansodan aikana. Mitä nyt täällä kukaan ei joutunut swingin takia työleirille. Ison-Britannian valtion näkemys tanssista oli hätkähdyttävän erilainen: sitä pidettiin terveellisenä sotaakäyvän kansakunnan moraalin ja yhteishengen kohottajana.
Kirjan mukaansatempaavimmassa kohdassa perataan tanssikieltoon liittyviä tapaturmia. Ainakin kahdesti salatansseja hajottamaan tullut poliisi ampui tanssijan kuoleman aiheuttaneen vahinkolaukauksen. Kirjoittajat käyvät tapahtumat seikkaperäisesti läpi, vertailevat poliisien saamia tuomioita ja niiden syitä. Kun suurin osa teoksesta on perinteisempää laajempien ilmiöiden aukiselittämistä, tuntuu herkulliselta lukea tavallisista, nimellisistä ihmisistä. Myös ajoittaiset taulukot ja ihanat aikalaiskuvat tukevat tekstimassan merkityksen havainnollistamista, vaikka kumpiakin saisi olla rutkasti enemmän.
Hieman puisevaksi tämän Tieto-Finlandia-palkinnon viime vuonna saaneen teoksen tekee sen yletön toisto. Samat asiat sanotaan luvusta toiseen ja luvuissakin moneen otteeseen – joskus jopa peräkkäisissä lauseissa. Eivätkö kirjoittajat luota lukijan kykyyn omaksua lukemaansa tietoa? Aineisto ja aiheet kuitenkin kannattelevat tästä huolimatta.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
