Tarja Leinonen: Tuohitähtipuu. Karisto 2020.
Kainuun maisemat, lestadiolainen yhteisö ja välillä ankara, toisinaan arkisen lempeä maalaiselämä ovat keskeisiä elementtejä Tarja Leinosen edellisessä romaanissa Koti koivun alla. Samoja rakennuspalikoita käytetään myös Tuohitähtipuussa, aikakausi vain on eri.
Romaanissa eletään sotien jälkeistä aikaa. Rauhan solmimisesta on pari vuotta, jälleenrakennus on kesken ja tavarat kortilla. Uudet tuulet ovat kuitenkin alkaneet jo puhaltaa. Vauraimmissa taloissa ei enää kuljeta hevospelillä, sähköjä vedetään ja puhelimia hankitaan.
Mukavuuksien ulottumattomissa savisten peltojen laidalla kituuttaa Anna, sotaleski ja kahden lapsen äiti. Haasteita on paljon, eikä edes ruoan riittäminen ole itsestään selvää. Lonttokylkisistä lehmistä ei keväisin juuri maitoa heru ja halla on pelätty vieras. Keskimmäisen lapsensakin Anna on köyhyyttään joutunut antamaan kasvatiksi sukulaistaloon.
Paremmin pärjäävä suku, naapurit ja kyläläiset auttavat pientilallista töissä ja monenlaisten vaikeuksien keskellä, mutta Annan on vaikea ottaa apua vastaan. Ylpeä nainen mieluummin puolittaa lahjoitetut siemenperunat kuin ottaa vastaan lankomiehen tarjoaman toisenkin laatikollisen.
Annan elämää ja asenteita määrittää myös aikuisiällä löytynyt usko, joka tuo turvaa mutta jonka tiukat raamit tuovat myös pohdittavaa. Miten esimerkiksi on laulun lahjan saaneen esikoispojan taivaspaikan laita, kun huulilta lipsahtaa muitakin kuin Siionin lauluja? Entä onko oikein päästää poika laulukeikalle tanssilavalle? Suuri huoli on myös Ella-tyttärestä, joka sairastuu vakavasti.
Muistan Leinosen edellisen romaanin kohdalla harmitelleeni tarinan jännitteen puutetta ja hahmojen uneliaisuutta. Hiukan samantapainen ote tuntuu tässäkin teoksessa. Tällä kerralla kokonaisuus on kuitenkin hallitumpi romaanin napakamman mitan ansiosta.
Tunnelma ja ajankuva ovat Leinoselle selvästi tärkeämpiä kuin jäntevästi etenevä tarina. Suomi-filmimäiset näkymät piirtyvät vaivatta lukijan silmien eteen, ja kirjoittajalla on silmää myös yksityiskohdille. Ruusukylkiset kahvikupit, kamarin seinien ruskeat pinkopahvit ja maakuopassa tekeytynyt viili kiidättävät ajatukset saman tien kauas vuosien taakse.
Tuohitähtipuu on oudon rauhoittavaa luettavaa, vaikka varsinkin päähenkilö Anna kokee kovia ja raataa raskaissa töissä. Ehkä osa leppoisasta tunnelmasta syntyy siitä, ettei tarinassa ole oikeastaan yhtään ilkeää ihmistä. Pieniä ristiriitoja ja yhteenottoja on tietysti aina, mutta periaatteessa kaikki puhaltavat yhteen hiileen.
Liikettä tai emotionaalista intensiteettiä ei romaaniin näillä eväillä välttämättä synny, mutta sitäkin enemmän tarinointia, joka tuo lukijalle hyvän mielen pitkäksi aikaa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
