Puolikoomisia kipuiluja Pudasjärvellä

Diva of Finland. 91 min. Ensi-ilta 4.10./11.10.2019.

Ohjaus ja käsikirjoitus Maria Veijalainen. Rooleissa Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius, Jutta Myllykoski, Sonja Sippala, Lauri Tilkanen, Meri Nenonen ja Mikko Neuvonen.

Kuvassa elokuvan päähenkilöt Silja ja Henna (Linda Manelius ja Suvi-Tuuli Teerinkoski). Kuva: Silva Mysterium Oy

”Sä oot niin lahjakas”, ”sä voit tehdä mitä vaan”. Alkutekstien lomassa vyöryvien kehujen kohteena on Diva of Finlandin päähenkilö, pudasjärveläinen abiturientti Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski), kympin tyttö ja Lucia-neito. Hän itse ei ole lainkaan innostunut.

Jurottavan ja tiuskivan Hennan omat haaveet – kuten Lontoo, Helsinki ja musiikinteko – torpataan hellävaraisesti samassa lähipiirissä, joka suitsuttaa hänen rajattomia mahdollisuuksiaan. Vastakkainasettelusta voisi kasvattaa ahdistuksessa vellovaa nuorisomelodraamaa, mutta pikapuoliin selviää, ettei elokuva niin tee. Kyseessä on vain ensimmäinen monista pienistä ristiriidoista, joiden varassa Diva of Finland etenee.

Maria Veijalaisen ohjausote on arkisen humoristinen, nuoruusiän konflikteja ja kommelluksia huvittuneen myötätuntoisesti tarkasteleva. Mitään ei paisutella, päinvastoin. On kuin elokuva laittaisi käden henkilöhahmojensa olalle ja hymähtelisi myötäelävän aikuisen suhteellisuudentajuiseen sävyyn: ei mitään hätää, tuollaista se on, tässä kaikessa tempoilussa on koominen puolensa.

Traagisen puolen puuttuminen ei tietenkään voi olla yleinen totuus – mikä voisi? – mutta Diva of Finlandin saavutus on, ettei sen valitsema sävy ole epäkunnioittava. Elokuva katselee ongelmatilanteita henkilöidensä tasalta, ja erinomaiset nuoret näyttelijät tekevät roolihahmoistaan monisärmäisiä, jurossa huvittavuudessaankin arvokkaita persoonia.

Kipuilut seuraavat toisiaan. Uusi luokkakaveri, räppäävä tubettaja Silja (Linda Manelius) varastaa kaverien kehut ja huomion, taitaa viedä poikaystävänkin, jonka kanssa Henna on kirjaimellisesti kaapissa. Ulkonäkö- ja menestymispaineet vilahtavat, ja sitten mennään taas eteenpäin. Mikä Silja oikein on, kilpailijako, kateuden tai ihastuksen kohdeko? Kiikarionnettomuus vammauttaa Hennan, mitenhän tässä oikein käy? Tapahtuuko suuri käänne?

Mutta ei. Käänteet pysyvät pieninä, ja siitä johtuu, ettei tarina tunnu ihmeemmin käynnistyvän tai kasvavan. Hennan manipuloiva luonteenpiirre ja siitä aiheutuva nettikiusaaminen ja pahoinpitely ovat potentiaalisesti ahdistavampia aiheita, mutta lopulta ohikiitäviä sivujuonteita muiden joukossa. Diva of Finlandin ankeushumoristinen lähestymistapa tyhjentää tapahtumat melodramaattisuudesta niin systemaattisesti, että se kohoaa metodiksi, omintakeiseksi näkökulmaksi: elämän jatkuvuus ja tavallisuus korostuvat, eikä yllättäen eteen tuleva loppu selvästikään ole loppu tai minkään sortin mullistus.

Ajatus tuntuu kauniilta, ja ensikatsomalla tasapaksuhko tv-elokuvamainen teos kasvaakin jälkeenpäin mielessä – hyvä esimerkki siitä, miten tulkinta vaikuttaa tunteeseen eikä elokuvakokemus asetu 1–5 tähden asteikolle. Diva of Finland on paisuttelun antiteesi, ja sellaisena kannatettavan vastahankainen, mediaseksitön arkikuvaus.

Toinenkin kulttuurinen piirre kiinnittää huomiota: Tämä on nuorten naisten elokuva. Pojat jäävät sivuhenkilöiksi, ohuemmiksi ja – toki hyväntahtoisesti – karrikoidummiksi hahmoiksi. Nurinpäin käännettynä asetelma voisi olla kyseenalaisen vanhakantainen, mutta vaa’an kallistuminen toiseen suuntaan ei juuri häiritse.