Joulukuussa huutokaupattiin Ringo Starrin tekijänkappale The Beatles -yhtyeen Valkoisesta tuplasta. Yhdysvaltain länsirannikolla Julien’s-huutokauppakamarissa pidetyssä myyntitilaisuudessa LP-levyn vasarahinta nousi peräti 760 000 dollariin. Kaupattu levy oli uutta vastaavassa kunnossa, Starr oli säilyttänyt sitä pankkiholvissa yli 35 vuotta.
Valkoisen tuplan ensimmäisen monopainoksen tekee keräilijöille kiinnostavaksi se, että levyt on yksilöity juoksevalla numerolla. Levyn ilmestyttyä vuonna 1968 bändin jäsenet ottivat numerot 1–4 ja varsinaiseen myyntiin tulivat kappaleet numerosta viisi alkaen. Numerointi lopetettiin vuonna 1970 kolmen miljoonan kieppeillä. Numero viisi myytiin vuonna 2008 liki 30 000 dollarilla. Bändin keskinäisessä jaossa numero 1, tai oikeastaan 0000001, päätyi rumpali Ringo Starrille. Joulukuun huutokaupassa siis maksettiin Valkoisen tuplan ensimmäisestä kappaleesta 760 000 dollaria.
Juokseva numerointi oli kannet suunnitelleen Richard Hamiltonin idea. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä pilkkaa numeroiduista erikoispainoksista. Hamiltonin ajatuksessa The Beatles tarjosi ”viiden miljoonan kappaleen numeroidun erikoispainoksen”. Ikään kuin kanteen painettu juokseva numero jotenkin nostaisi levyn arvoa.
Amerikkalainen Rutherford Chang (s. 1980) on tehnyt Valkoisten tuplien keräämisestä konseptuaalista taidetta. Useamman vuoden ajan hän on nettisivujensa kautta ja näyttelyidensä yhteydessä ostanut levyn ensimmäistä painosta. Tätä kirjoitettaessa Chang kertoo omistavansa 1368 Valkoista tuplaa.
Helmikuusta 2013 lähtien Changin We Buy White Albums -näyttely on kiertänyt ympäri maailmaa. Ensimmäinen oli New Yorkissa, viimeisin Tokiossa. Näyttelytila on kuin levykauppa. Seinillä on esillä joitakin levyjä, mutta pääosa on hyllyissä selattavissa. Hyllyjen päässä on levysoitin, jolla asiakas voi kuunnella pätkän itseään kiinnostavasta LP:stä. Ainoa poikkeus levykauppaan on se, että myyntitiskin takana oleva näyttelyvalvoja ei myy vaan ostaa asiakkaiden tarjoamia levyjä.
Useassa haastattelussa Chang on kertonut, että kiinnostaviksi levyt tekevät niihin jääneet fanituksen ja elämän jäljet. Keräilijästä poiketen Chang kokee tahrat, kulumat ja erilaiset merkinnät levyn arvoa nostavina seikkoina. Kullakin juoksevan numeron saaneella levyllä on oma yksilöllinen tarinansa.
Kuva: Rutherford Chang.
Levynkansien Changin näyttelykokonaisuuteen kuuluu olennaisena osana myös musiikki. LP-levy kestää rajallisen määrän kuuntelukertoja. Levyn ura kuluu neulan kiertäessä. Osassa Changin levyistä urat ovat niin kuluneita, että kuunnellessa saa vain viitteitä alkuperäisestä musiikki-informaatiosta. Chang on julkaissut omina levyinään näitä uusiksi äänimaailmoiksi muodostuneita raitoja.
Ringo Starrin harvoin kuunneltu ja kassakaapissa säilytetty kappale tuskin toisi lisäarvoa Rutherford Changin näyttelyyn. Chang päinvastoin pyytää tarjoamaan itselleen paljon nähneitä ja kokeneita kappaleita levystä.
Rutherford Changin verkkosivut
Instagramissa on kuvat kaikista Changin Valkoisista tuplista
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
