Joulukuun ensimmäisellä viikolla 2019 Arkangelissa järjestettiin jälleen kansainvälinen elokuvafestivaali Artic Open. Ohjelmassa oli näytösten lisäksi arktinen mediaseminaari sekä useita työpajoja elokuvan ammattilaisille.
Arctic Open on nuori ja elinvoimainen tapahtuma, joka tuo yhteen taiteen tekijöitä, tutkijoita ja journalisteja Venäjältä, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Mikäli Arkangelin osavaltio ja Venäjän kulttuuriministeriö jatkavat sen rahoittamista, festivaalin voi odottaa vain kasvavan tulevina vuosina.
Tänäkin vuonna tapahtumaan on satsattu: festivaalin avajais- ja päättäjäissremoniat ovat hienoja tapahtumia runsaine, viinintäytteisine illallisineen. Elokuvia festivaalilla nähtiin peräti kuusikymmentäkolme.
Tapahtuma osallistujineen on melko venäläisvoittoinen, mutta huomattavaa oli eritoten ruotsalainen läsnäolo sekä tuomaristossa että valkokankaalla. Suomalaisedustusta festivaaleilla oli taas verrattain vähän. Reetta Huhtasen lastenvälistä ystävyyttä Belgian Molenbeekissa tutkiva dokumenttielokuva Aatos ja Amine (Suomi/Belgia/Saksa 2018) palkittiin erityisdiplomilla. Toisen suomalaisosallistujan Kira Jääskeläisen dokumentti Pohjankävijäin merkintöjä (Suomi 2019) kertoo Koillis-Siperiaa 1900-luvun alussa tutkineesta Sakari Pälsistä ja on katsottavissa Yle Areenassa helmikuuhun 2020 asti.
Elokuvafestivaalin tärkeimmiksi aiheiksi nousivat monella tapaa niin arktisen luonnon nykytila kuin ihmisoikeudetkin, sillä tarinoissa korostuivat valtamedialle ennen varsin näkymättömät ihmisryhmät; esimerkiksi alkuperäiskansat ja maahanmuuttajanaiset (katso elokuva-arvostelut). Erityinen teema tänä vuonna oli myös Tšernobylin ydinräjähdys vuodelta 1986 ja sitä koskeva HBO:n minisarja Chernobyl (Yhdysvallat/Iso-Britannia 2019). Festivaalin järjestämässä paneelikeskustelussa ydinvoimakysymyksiin perehtynet elokuva-alan ammattilaiset keskustelivat HBO:n sarjasta sekä ydinvoimasta yleensä. Paneeli kiitteli sarjaa ja kritisoi ydinvoimaa käyttäen esimerkkinä Arkangelin sotilasalueella aiemmin elokuussa sattunutta ydinonnettomuutta.
Festivaalin tuomariston jäsen Gunnar Bergdahl esitti myös dokumenttielokuvansa The Voice of Ljudmila (Ljudmilas röst, Ruotsi 2001). Dokumentti on erityisen läheinen henkilökuva Tšernobylistä selvinneestä Ljudmila Ignatenkosta, joka nykyisin pakoilee HBO:n minisarjan hänelle lankeuttamaa mediajulkisuutta.
Varsinaisesti poliittisia elokuvia ei juuri nähty, ellei oteta huomioon kahden naisohjaajan (Evgenia Jatskina ja Alena Rubinstein) orpolapsista kertovaa elokuvaa It’s Not Forever (Это не навсегда, Venäjä 2019). Venäläisessä orpokodissa varttuvien lasten tarinan lopputeksteissä kerrotaan Vladimir Putinin hallinnon uusimista adoptiolaeista, joiden mukaan adoptiota ei enää sallita maihin, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitto on sallittu. Lopputekstit mainitsevat eritoten Yhdysvallat, sillä ennen lakiuudistusta valtaosa venäläisistä lapsista adoptoitiin juurikin Pohjois-Amerikkaan. Rankan elokuvan jälkeen tämä todellisuus tuntuu lohduttomalta; onhan Suomikin nykyisin tällä kiellettyjen maiden listalla.
Mediaseminaariin osallistui lähinnä toimittajia Pohjois-Venäjältä, mutta myös edustajat Ruotsista ja Suomesta. Seminaarin keskusteluissa kävi ilmi, että Pohjois-Venäjän ja arktisen alueen toimittajilla Venäjällä ei ole erityisen toimivaa yhteistyötä tai tiedonvaihtoa keskenään, vaikka sellaista kaivattaisiinkin. Aiemmin perustettu think tank Arktitcheskaja azherilje (Арктическое ожерелье, ”Arktinen kaulakoru”) kompuroi hankalien proseduurien takia, ja koska järjestön päämaja sijaitsee kaukana Pietarissa. Kaltion toimittajan tiedustellessa toimittajilta arktisen Venäjän suurinta ongelmaa mainittiin infrastruktuuri. Yleinen mielipide on se, ettei maan johto tai kansallinen media välitä arktisista alueista.
Useat paikalliset toimijat esittäytyivät toimittajille seminaarin aikana, mukaan lukien teollisuusalan edustajat, jotka työskentelevät alueen luonnonrikkauksien parissa. Kysyessämme kestävän kehityksen suunnitelmista osattiin mainita vain kierrätys.
Seminaarin osallistujat tutustuivat läheisesti myös Arkangelin yliopiston (toiselta nimeltään Pohjoinen federaatioyliopisto) tiedelaitoksiin. Yliopistoon on vuonna 2018 perustettu Arkangelin alueen kulttuuriperimän säilyttämisen laitos; heidän toimintansa myötäilee UNESCOn ohjekirjaa mutta on tällä hetkellä keskittynyt alueelle tyypillisten puurakennusten kunnostamiseen. Esimerkiksi alkuperäiskansojen kulttuuriperinteiden säilyttämiselle ei ole vielä erityistä suunnitelmaa.
Toimituksen suosikki:
There’s No Other God than Me (Нет бога кроме меня), Venäjä 2019
Ohjaus Dmitry Davydov
*****
There’s No Other God than Me on jakuuttiohjaaja Dmitry Davydovin toinen kokopitkä elokuva. Ruslan on jakuuttikylän kasvatti, joka on jättänyt vaimonsa ja lapsensa huolehtiakseen äidistään. Kun äidin Alzheimer pahenee, he muuttavat kahdestaan kaupunkiin. Ruslanin ja äidin taivalta näiden asettuessa pieneen yksiöön alkujaan pelottavassa kaupungissa tarkkaillaan hellittelevin, valolla leikittelevin otoksin. Lopulta Ruslanin on kysyttävä itseltään, milloin hänen oma elämänsä voi alkaa ja voiko äidin laitostaminen olla kunniakasta. Runollinen ja sympaattinen, kokonaisuudessaan jakuutinkielinen elokuva kuvaa elämää Jakutiassa konstittomalla tavalla, jossa sekoittuvat sydäntäsärkevästi realismi ja hellyys.
Give Me Liberty, Yhdysvallat 2019
Ohjaaja Kirill Mikhanovsky
*****
Parhaan elokuvan palkinnon Arctic Open -festivaalilla voittanut Give Me Liberty on niittänyt kiitosta myös muun muassa Sundancen ja Cannes’in festivaaleilla. Rohkea elokuva on tuotettu ja kuvattu Yhdysvaltojen Milwaukeessa mutta koostuu lähes täysin venäläisistä näyttelijöistä.
Vammaisia asiakkaita työkseen kyyditsevä, yhdysvaltalaistunut venäläissuvun vesa Vik löytää pakettiautostaan eräänä päivänä normaalien asiakkaidensa lisäksi hautajaisseurueen, onnenonkija-Diman sekä viehättävän pyörätuoliasiakkaan Tracyn (Lauren Spencer). Vik irtautuu hetkeksi venäläisestä diasporasta löytäessään tiensä niin Tracyn perheen luo illalliselle kuin mellakoihin, joissa kaupungin musta väestö osoittaa mieltään poliiseja vastaan.
Osittain improvisoitu elokuva esittää suuria kysymyksiä niin kansallisuudesta kuin ihmisyydestä samalla, kun nuoret ja karismaattiset näyttelijät loistavat rooleissaan. Eritoten pääosaa esittävä, esikoisrooliaan tekevä Chris Galust (Vik) mutta myös moskovalainen ammattinäyttelijä Maksim Stoyanov (Dima) onnistuvat hyvin.
Ayka (Aıka), Venäjä/Ranska/Saksa/Puola/Kiina/Kazakstan 2018
Ohjaaja Sergey Dvortsevoy
*****
Aykan hahmoon ruumiillistuu Moskovan salainen maailma, jollainen löytyy toki muistakin suurkaupungeista. Hiukan kyyryssä kulkeva tyttö on huomaamaton, ja hänen kysyessään tietä tai vessaa kukaan ei vastaa hänelle – paitsi toinen kirgiisimaahanmuuttaja.
Ayka karkaa synnytyslaitokselta töihin; hän vuotaa verta lumisille teille ja joutuu puristamaan maidon ulos rinnoistaan itse. Hänellä ei ole aikaa tai tilaa käyttäytyä hyvin, sillä hänen on aneltava kaikilta ihmisiltä töitä ja rahaa ja jaettava pieni asunto kymmenien ihmisten kanssa.
Vaikka Moskova on Aykalle väkivaltainen viidakko, hänen tarinansa ei ole pelkkä kärsimysnäytelmä. Ayka unelmoi oman ompelimon perustamisesta ja suuttuu vaativalle äidilleen: ”En halua sinun elämääsi, tämä on minun elämääni”, hän huutaa tälle puhelimessa. Nuori nainen taistelee kuin vimmattu saadakseen takaisin kontrollin omaan kehoon ja elämään.
Aykaa näyttelevä kazakstanilainen Samal Yeslyamova sai vuoden 2018 Cannes’in elokuvajuhlilla parhaan näyttelijättären palkinnon suorituksestaan.
Once in Trubchevsk (Однажды в Трубчевске), Venäjä 2019
Ohjaus Larisa Sadilova
*****
Venäläisen naisohjaajan elokuva kahden pikkukylän naapurin salasuhteesta ei kikkaile. Tapahtumien kulun syvällinen tutkiminen ja kaikkien osapuolten tunteiden kirjo esitetään kuitenkin niin vaivattoman realistisesti, ettei prameiluja tarvita. Tunteiden järjettömyyttä myötäilevät älykäs käsikirjoitus ja leikkaus, jotka keskittyvät juuri oikeisiin ja yksittäisiin, väistämättömiin tapahtumiin.
Katsoja aistii, ettei luvassa tule olemaan onnellista loppua kenellekään, eikä hieman kyyninen elokuva oikeastaan edes vihjaa sellaisesta mahdollisuudestakaan – ainakaan neliödraaman herkimmälle osapuolelle. Mielenkiintoista kyllä, intohimosta ja rakkaudesta kertovassa elokuvassa ei nähdä yhtään seksikohtausta tai alastomuutta, hädin tuskin hellittelyäkään. Sen sijaan näyttelijät luovat intiimin tunnelman pelkillä katseilla ja elekielellä – varsin onnistuneesti.
In the Port of Cape Town… (В Кейптаунском порту…), Venäjä 2019
Ohjaus: Alexander Veledinsky
***
Nostalgisilla kuvilla ja eleillä täytetty elokuva kertoo kolmen miehen tarinan: kaksi heistä on sotilaita ja yksi merimies. Nämä ajautuvat vuonna 1945 asetaisteluun Sahalinin saarella ja luulevat kaikki toistensa menehtyneen.
Mielikuvituksellinen draama seuraa miesten elämää sotien jäljiltä 1990-luvulle asti. Tarinan kulkiessa ympäri maailmaa ja miesten käydessä läpi traumaattisia kokemuksiaan katsojalle paljastuvat niin Venäjän imperialismin ihmeellisyys kuin sen kansakunnan haavat, jotka vielä nykyisyydessäkin märkivät.
Elokuva päätyy nimensä mukaisesti Kapkaupunkiin, missä erään kolmikon jäsenen jälkeläiset vastaanottavat isänsä testamentista väliaikaisen ratkaisun ihan Apartheidiinkin.
67 49 32 North, Turkki 2018
Ohjaus Ece Soydam ja Mathieu Dumond
Turkkilainen dokumentaristi Ece Soydam matkasi muutama vuosi sitten talonvaihtoon Canadan arktiselle alueelle, ja tutustui siellä kuvaamaansa ranskalais-inuiittiperheeseen. Eläinbiologi-isän luontokuvausharrastuksen ohella katsoja tutustuu pienen kylän elämään sekä arktiseen luontoon, jonka herkkää tasapainoa ilmastonmuutos järisyttää monin tavoin. Mielenkiintoinen, kansainvälisesti palkittu dokumentti on katsottavissa kokonaisuudessaan Youtubessa.
Lyubov: Love in Russian (Lyubov: Kärlek på ryska), Ruotsi 2017
Ohjaus Staffan Julén
Ruotsalainen elokuvantekijä Staffan Julén seuraa Nobel-voittaja Svetlana Aleksijevitšiavuosien ajan tämän haastatellessa venäläisiä ikäihmisiä melko monisyisestä aiheesta ”mitä on rakkaus”. Suullisen historian kerääjänä ja kertojana tunnettu Aleksijevitš on erinomainen haastattelija, joten filmille on tallentunut intiimejä ja herkkiä keskusteluja, monologejakin. Pariskunnat kertovat suhteistaan, lesket kumppaneistaan ja eräät toiset menetyksistään, erilaisten tunteiden ja teorioiden sävyttäminä. Suurin osa tarinoista sijoittuu tietysti Neuvostoliittoon.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
