Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948. 260 s. Atena 2020.
Suomalainen (pari)tanssivastaisuus roihusi erityisesti vuoden 1918 sisällissodassa ja toisen maailmansodan aikana 1939–1945. Musiikin tahdissa ilottelua pidettiin loukkauksena rintamalla henkensä vaarantavia sotilaita kohtaan. Toisen maailmansodan aikana astui voimaan jopa tanssin täyskielto. Kahden historioitsijan, Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan arvion mukaan esimerkiksi jatkosodan aikana noin 15 000 suomalaista tuomittiin tanssimisesta sakkoihin. Kaksi nuorta naista istui tanssimisen takia jopa vankilassa.
Tanssimisen demonisointi sota-ajan poikkeusoloissa oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Pinnan alla vaikutti ikiaikainen huoli nuorison turmeluksesta. Tutkimuksessaan Tikka ja Nevala osoittavat, miten jo 1800-luvun lopulta tanssin oli koettu uhkaavan erityisesti nuorten naisten siveyttä. Oltiinhan siinä fyysisesti liki vastakkaista sukupuolta. Kosketuksen porttiteorian puoltajat mielsivät tanssin askeleiksi kohti kansakunnan rappiota.
Kielletyt leikit kartoittaa tanssin kitkemistä kannattaneiden tahojen maailmankuvia. Kyseessä oli yllättävän heterogeeninen kristillisyyteen ja muuhun arvokonservatismiin kallistunut joukkio. Monilla oli kuitenkin valtaa puhua kovaan ääneen julkisessa keskustelussa. Toki oli myös heitä, jotka lehtikirjoituksillaan julkisesti puolsivat tanssimista, ja vielä enemmän niitä, jotka kirjaimellisesti äänestivät jaloillaan – rajoituksista huolimatta.
Vaikka kirjan aiheena on tanssin kieltäminen, nousee yhtä tärkeäksi ihmisten halu liikuttaa kehojaan uusien musiikkilajien tahtiin ja olla lähellä toisia kehoja ja ihoja. Se pohtii ”tanssikuumeen” ilmenemisen muotoja kaupungissa ja maaseudulla sekä toisen maailmansodan siviili-Suomessa ja sotatoimialueilla. Aineiston maantieteellinen pääpaino on kuitenkin itäisessä ja eteläisessä Suomessa.
Myös muiden valtioiden asennetta tanssiin sivutaan. Se auttaa lukijaa hahmottamaan globaalien kulttuuristen vaikutusten ja teknologian leviämistä. Natsi-Saksan tanssiin suhtautumisen (vaarallista, vierasperäistä) pohjalta syntyneet tanssikiellot olivat lähellä Suomen virallista linjaa toisen maailmansodan aikana. Mitä nyt täällä kukaan ei joutunut swingin takia työleirille. Ison-Britannian valtion näkemys tanssista oli hätkähdyttävän erilainen: sitä pidettiin terveellisenä sotaakäyvän kansakunnan moraalin ja yhteishengen kohottajana.
Kirjan mukaansatempaavimmassa kohdassa perataan tanssikieltoon liittyviä tapaturmia. Ainakin kahdesti salatansseja hajottamaan tullut poliisi ampui tanssijan kuoleman aiheuttaneen vahinkolaukauksen. Kirjoittajat käyvät tapahtumat seikkaperäisesti läpi, vertailevat poliisien saamia tuomioita ja niiden syitä. Kun suurin osa teoksesta on perinteisempää laajempien ilmiöiden aukiselittämistä, tuntuu herkulliselta lukea tavallisista, nimellisistä ihmisistä. Myös ajoittaiset taulukot ja ihanat aikalaiskuvat tukevat tekstimassan merkityksen havainnollistamista, vaikka kumpiakin saisi olla rutkasti enemmän.
Hieman puisevaksi tämän Tieto-Finlandia-palkinnon viime vuonna saaneen teoksen tekee sen yletön toisto. Samat asiat sanotaan luvusta toiseen ja luvuissakin moneen otteeseen – joskus jopa peräkkäisissä lauseissa. Eivätkö kirjoittajat luota lukijan kykyyn omaksua lukemaansa tietoa? Aineisto ja aiheet kuitenkin kannattelevat tästä huolimatta.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Tutkija Pauliina Rautio pohtii ihmisten arkisia eläinsuhteita.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
