Jenni Räinä: Veden ajat – Matka läpi muuttuneen maiseman. 217 s. Like 2025.
Oululainen Jenni Räinä on aiemmissa teoksissaan esimerkiksi tutustunut sivukylien elämään ja kuvannut luonnossa liikkuvia naisia. Veden ajat -tietokirjan keskiössä ovat teoksen nimen mukaisesti vesi, maisema ja aika.
Teoksessa kuljetaan erilaisten vesien äärellä. Etsitään kadonneita lähteitä, surraan padottuja jokia ja kivistä perattuja koskia, käyskennellään purojen varsilla. Huomiota saavat myös kaukaiset, aikoja sitten väistyneet vedet. Muinaisrannan kiviröykkiöillä – hiidenkiukailla – kirjoittaja pohtii kuolemaa, hautaamista ja katoavaisuutta sekä kuvittelee kivikauden ihmisten elämää.
Hienosti tulee sidotuksi mukaan myös Räinän henkilökohtainen menetys, isän kuolema. Viittaukset isään, hänen kertomuksiinsa ja hänen kanssaan koettuihin hetkiin konkretisoivat oivallisesti ajan kulkua.
Teoksesta käy hyvin selväksi, miten luonnossa kaikki kietoutuu yhteen. Hakkuut esimerkiksi vaikuttavat pohjaveteen, ja turvamaiden ojitus on yhteydessä vesien tummumiseen. Yksi Räinän tapaamista asiantuntijoista, purotutkija Mari Annala muistuttaakin, että vedet ovat koko luonnon mittari. ”Jos vedet voivat hyvin, kaikki on hyvin.”
Läpileikkaavana ydinkysymyksenä tuntuu teoksessa olevan se, miten ihminen on saattanut luonnon ja samalla itsensä tähän jamaan, jossa nyt ollaan. Työkaluksi käsittämättömän käsittämiseen Räinä esittelee niin sanotun liukuvien perustasojen käsitteen, joka sopii erinomaisesti kuvaamaan hitaita muutoksia.
Kyse on siitä, että ihminen kasvaa pitämään normaalina tietynlaisia asiantiloja. Meistä esimerkiksi ”normaali metsä” on tasamittaista, nuorehkoa talousmetsää, sillä sitä olemme tottuneet näkemään. Jos ympärillä kasvaisi monimuotoista luonnonmetsää, se määrittäisi perustason.
Tottuminen ja sopeutuminen on tietysti ihmismielen ominaisuus. Yhtä aikaa vahvuus ja heikkous. Räinä mainitsee Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen, jossa havaittiin, että ihmiset tottuvat poikkeussäihin 2–8 vuoden aikana. Äkilliset järkytykset, niin sanotut ”opettavaiset hetket” saattavat hetkeksi innostaa muutokseen, mutta yleensä hetket menevät liian nopeasti ohi.
Lisää pysäyttävää pohdittavaa tulee vastaan Räinän haastatteleman pitkän linjan luonnonsuojelijan Mauri Huhtalan puheissa. Hän nostaa esiin Geologian tutkimuskeskuksen julkaiseman tutkimuksen, jonka mukaan maailman mineraalivarat ovat liian pienet, jotta ne riittäisivät fossiilittomaan energiaan pohjautuvan infrastruktuurin rakentamiseen. ”Mitä tekemistä vihreydellä ja kestävällä kehityksellä voi olla siirtymässä, joka perustuu valtavaan energian tuhlaukseen ja uusiutumattomien luonnonvarojen ryöstökäyttöön”, Huhtala miettii.
Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan. Suru ja haikeus, mutta toisaalta myös ymmärrys pöljiä ratkaisuja ja valintoja tekevää ihmiskuntaa kohtaan on voimakkaasti läsnä.
Lempeää, aavistuksen alakuloista tunnelmaa luovat teokseen myös valokuvat, jotka ovat pääosin Teija Soinin ottamia. Ensin kuvat tuntuivat mustavalkoisuudessaan jotenkin epämääräisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä, ja huomasin ikävöiväni värejä, vaikkapa purometsän rehevää vihreää tai alkutalven merenrannan hillittyjä sävyjä. Vähitellen aloin kuitenkin nähdä kuvissa yhteyttä tekstiin ja lopulta ajattomat, mustavalkoiset kuvat tuntuivatkin sopivan ajan kerroksellisuudesta, menneistä maisemista ja kadotetusta luonnosta kertovaan teokseen kerrassaan erinomaisesti.
Pidän myös siitä, että niissä parissa kuvassa, jossa ihminen ylipäänsä näkyy, hän sulautuu tyylikkäästi osaksi luontoa. Ehkä juuri mustavalkoisuus auttaa häivyttämään ihmishahmon ja häntä ympäröivän maiseman rajaa.
Veden ajat on teos, johon kannattaa uppoutua useammankin kerran. Lukijasta riippuu, mitkä yksityiskohdat nousevat milloinkin esiin, mutta varmaa on se, että joka kerralla kirjoittajan huolellisesti valitsemat sanat jäävät väreilemään mieleen pitkäksi aikaa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
