
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Heidi Kesti ja Tiina Wallin: Viimeiset keisarilliset
Valvegalleria, Oulu, 3.–27.2.2022
Galleria Rajatila, Tampere, 2.–19.4.2022
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset pureutuu lasten lelukulttuuriin kuvataiteita, taidekäsitöitä ja valokuvausta yhdistellen. Näyttelyssä tutkitaan kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja, sekä ajatusta siitä, onko vähemmän enemmän – tai ainakin ihan tarpeeksi?
Näyttely koostuu yhdeksästä päähineestä, yhdeksästä kaulakorusta, viidestätoista valokuvasta sekä yhdestä veistoksesta. Materiaalina teoksissa on käytetty lapsilta saatuja vanhoja leluja, kodin muoviesineitä ja muuta tilpehööriä.
Ensimmäiset tuntemukseni Valvegalleriaan astuessa ovat ihastus ja lapsenmielinen innokkuus päästä tutkailemaan lähemmin kirkkaita, pienistä leluista ja muusta krääsästä koottuja taideteoksia. Esillepano korostaa muovisten, täyteen ahdettujen teosten ainutlaatuisuutta ja ”ylhäisyyttä”: jokainen päähine on asetettu omalle hyllylleen spottivalon loisteeseen.
Puoleensa vetää erityisesti sisääntuloa lähimpänä oleva kirkkaanvihreä päähine, nimeltään ”Angry Birds – Macchiavelli”, jonka huippupaikalla tähyilee nimensä mukaisesti hittipelistä tuttuja, muovisia possuhahmoja. Teosten osasina käytetyt pienikokoiset lelut ja esineet on jaoteltu värikoodeittain tai maalattu yhtenäisiksi jälkikäteen, mikä on esteettisesti toimiva ratkaisu ja miellyttää katsojan silmää.
Sekalaista tilpehööriä yhteen kasatessa ylitsehyökivältä aistitulvalta olisi muuten vaikea suojautua, kuten ”Mountain Of Despair” -veistos näyttelytilan peremmässä huoneessa tarkoituksenmukaisesti osoittaa. Huoneen seinille ripustetut muotokuvat lapsista ovat räikeissä väreissä komeilevien veistosten sijaan hillittyjä ja tummasävyisiä. Lapset kantavat lelupäähineitä ja kaulakoruja tummiin vaatteisiin puettuina kasvoillaan hyvin vakavat ilmeet, mikä luo omituista vastakohtien dramatiikkaa yleensä leluihin ja leikkimiseen liitetyn ilon ja kepeyden sijaan.
Näyttelyn syvempänä teemana onkin herättää ajatuksia tarpeettomasta tavaranpaljoudesta, lasten lelukulttuurista sekä ympäristökysymyksistä. Lehdistötiedotteessa esitetään kysymys: ”Ovatko tämän päivän 6-vuotiaat viimeinen länsimainen sukupolvi, jossa lapset elävät kulutuksen ja leikkikalujen suhteen käsittämättömässä yltäkylläisyydessä?”
Päähineisiin ja kaulakoruihin ämpätyn pikkutavaran määrä korostaa pröystäilevää asennetta ja muistuttaa siitä muovijätteen määrästä, mitä lelutkin osaltaan kasvattavat. Ympäristöä ajatellen turhinta jätettä lienee juuri tämänkaltainen pikkukrääsä, jonka käyttöarvo säilyy heikosti sukupolvelta toiselle. Mutta kukapa voisi kieltää esimerkiksi Kinder-yllätysmunan avaamisesta saatavan nautinnon lapsiltaan – saati sitten itseltään?
Bongaan teoksista useita omasta lapsuudestani tuttuja leluja: muovisotilaita ja inkkareita, poneja, barbien kenkiä ja tarvikkeita, muovidinosauruksia, magneettikirjaimia, keltaisia muovimaisseja ja tomaatteja. Kuulen myös varttuneemman ikäluokan edustajan jakavan muille kävijöille muistojaan, joita näyttelyn nostalgiset leikkikalut hänessä herättävät. Leluihin selvästikin kiinnytään, ne luovat tiettyä yhteisöllisyyttä ja tuovat mieleen hauskoja sattumuksia jopa vuosikymmenten takaa.
Päähineiden nimissä toistuvat huvittavalla tavalla rinnastukset renessanssiajan tieteilijöiden ja taiteilijoiden sekä leluhahmojen välillä, tyyliin ”SpongeBob – Galilei”, ”Black Rider – Alberti”, ”Hello Kitty – Rafael”. Aluksi yhteys aikakauteen tuntuu hieman kaukaa haetulta, mutta taiteilijoiden omat puheenvuorot opastetulla näyttelykierroksella avaavat tätä näyttelyn teemaa enemmän.
Tiina Wallinin mukaan valokuvien tyyliin on otettu mallia renessanssiajan muotokuvaperinteestä ja lasten poseerauksissa haettu ylvään ”keisarillista” tunnelmaa. Valokuvien vakavat ilmeet johtuvat toisaalta myös siitä käytännön syystä, että päähineiden paino pakotti lapset pysyttelemään kuvaustilanteessa mahdollisimman paikoillaan. Päähineissä näkyy vaikutteita erilaisista koristeellisista kansanpäähineistä sekä juhla- ja rituaalipäähineistä, ja niiden taidokkaan pikkutarkat ja symmetriset sommittelut ihastuttavat. Teokset käyvät vuoropuhelua arvokkuuden ja ylhäisyyden sekä halvan ja massatuotetun käsitteiden välillä.
Kierrätysmuovia aiemmissakin projekteissaan materiaalina käyttänyt Heidi Kesti kertoo, että teosten lopulliselle muotoutumiselle juuri päähineiksi ja kaulakoruiksi ei ollut tiettyä syytä vaan prosessi oli pikemminkin intuitiivinen. ”Lapset ovat näiden tavaroiden valtiaita tahtomattaankin, mitä päähineet ja kaulakorut symboloivat hyvin”, pohtii Wallin.
Näyttely herättää ajatuksia lelujen merkityksestä, leikkimisestä, leluteollisuudesta, lapsuudesta, aikuisten vastuusta ja ajatusmalleista kaiken sen taustalla. Lapset kantavat leluista koostuvaa taakkaa harteillaan, ja lelujen tuoman ilon hintana on massoittain ympäristöön kasautuvaa jätettä, joka jää pyörimään ekosysteemiimme tavalla tai toisella vuosikausiksi. Lapset ovat suuri ja vaikutteille altis kohderyhmä, jonka välityksellä saatavasta taloudellisesta hyödystä lelufirmat ovat tuskin valmiita luopumaan.
Leluteollisuuden ja -kulttuurin kehittäminen kestävämpään suuntaan edellyttäisi taatusti syvempää asennemuutosta niin valmistajilta kuin kuluttajiltakin. Lelut tulisi nähdä pikemminkin mielikuvituksen ja ajatusmaailman kehittäjinä kuin pelkkinä lasten statussymboleina ja kertakäyttötavarana, joka heitetään pois uuden trendilelun ilmestyessä markkinoille.
Kysymysten ja ympäristöhuolen herättelyn lisäksi näyttely tarjoaa myös vastauksia: yksi keino vanhojen lelujen uusiokäyttöön onkin mielikuvituksekas askartelu ja taiteen tekeminen renessanssinerojen hengessä. Roskakoriin muutoin tuomitusta tilperhööristä voi näin repiä iloa irti pidempään. Näyttelyn värikkäät ja humoristiset teokset inspiroivat luovuuteen ja leikkimielisyyteen ja osoittavat, että toisinaan sanonta ”toisen roska on toisen aarre” osuu oikeaan.
Viimeiset keisarilliset Tampereen Galleria Rajatilassa 2.–19.4.2022. Lisää kuvia Kaltion 1/2022 kansijutun yhteydessä >>
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.