Naurukin kuolee lopulta

Oulun teatteri: 60. Ensi-ilta 31.10.2019 Pikisalissa.
Ohjaus Jukka Heinänen, käsikirjoitus Veera Tyhtilä, lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen, äänisuunnittelu Jukka Lappalainen. Rooleissa Jaana Kahra, Hannu Pelkonen ja Timo Reinikka.



Vuosikymmeniä sitten Tuuti (Jaana Kahra) oli Suomen ainoa naiskoomikko, nykyisin hän on Suomen vanhin koomikko. Siitä pitäisi vielä jaksaa repiä huumoria maksavan yleisön käyttöön, vaikka mitään ei irtoa. Tuutin työnantaja, viihderavintolayrittäjä Henri (Hannu Pelkonen), miettii Tuutin vaihtamista nuorempaan esiintyjään, aviomies Tarmo (Timo Reinikka) puolestaan elää omissa oudoissa maailmoissaan. Mikään ei enää naurata.

Näytelmä 60 käsittelee ”kolmatta ikää”, ”varhaisvanhuutta”. Kuusikymppisen pitäisi olla vireä ja viisas, vaikka lähenevä kuolema ahdistaa ja seestymisen sijaan tekisi mieli lähinnä mennä tupakalle ja vetää kännit.

Tällä kaudella Oulun Kaupunginteatteri on ottanut ohjelmistoonsa useita ikääntymistä käsitteleviä näytelmiä. 60:n lisäksi suurella näyttämöllä pyörii Vihainen leski lähes loppuunmyydyille katsomoille, kevään ensimmäiset ensi-illat ovat pienellä näyttämöllä muistisairautta ja vanhenemista käsittelevä Isä ja suurella näyttämöllä vieläpä myöhäiskeski-ikäisten naisten alastonkalenteriprojektista kertova Kalenteritytötkin. Ikääntymisessä riittää miettimistä, ja näytelmät lähestyvät sitä onneksi kyllin eri kanteilta.

60:n päähenkilö Tuuti joutuu kohtaamaan perimmäisen kysymyksen: mitä itsestä jää jäljelle? Tytär lapsineen elää omaa elämäänsä, ja vaikka Tuuti onkin suorittanut hyvän äitiyden ja suorittaa hyvää isoäitiyttä lapsenlapsilleen, geneettiset jälkeläiset eivät riitä perinnöksi. Stand up -urasta jää ehkä esitysnauhoitteita, joiden vitsit ovat noloja ja vanhentuneita jo muutamassa vuodessa. Tuuti on ikänsä naurattanut muita, repinyt häpeänsä ja pelkonsa esiin, mutta jääkö perinnöksi mitään muuta kuin häpeä ja pelko?

Tuutin yritys puhua rehellisesti ja tekemättä pilaa itsestään kilpistyy hänen rooliinsa stand up -koomikkona. Jos stand up ei naurata, se on huonoa stand upia, vaikka koomikko puhuisi miten tosia sanoja tahansa. Yleisön viettely vakavien asioiden äärelle stand up -komiikan kautta voi olla mahdollista, mutta Tuuti epäonnistuu nahkatakista ja rempseydestä huolimatta.

Näytelmä on on taitavasti ohjattu ahdistavan epärytmiseksi. Siinä vaihtelevat Tuutin stand up -keikat hauskoine ikääntymistä käsittelevine läppineen ja Tuutin arki, jossa aviomies Tarmo, ”tylsä virkamies”, alkaa sekoilla. Ensin katsoja nauraa lantionpohjalihasjumppavitseille, sitten aviomiehen kaoottiset saunanrakennuspuuhat vetävät vakavaksi. Stand up -vitsien tyhjyys ja pinnistyneisyys korostuu, kun päähenkilön arjessa selluliitteja enemmän mielessä ovat lastenlasten hoitovuorot ja miehen saaminen lääkäriin.

Näytelmä käsittelee paitsi vanhenemista ja elämänuran hiipumista, myös ohipuhumista parisuhteessa. Päähenkilö on niin omien koomikonurapaineidensa sokeuttama, että puolison mielen syvenevä hajoaminen jää häneltä aluksi huomaamatta. Vuosikymmenien jälkeen Tuutin mielikuva puolisostaan on niin vahva, että hän ohittaa niin tämän osoittaman välittämisen ja huomionosoitukset kuin alkavan sairauden merkitkin. Kun puoliso hiippailee talvella ulkona aamutakissa eikä tajua tulla sisälle, Tuuti pitää tätä ensin miehelleen tyypillisenä omapäisyytenä eikä myöhemminkään saa tätä raahattua lääkäriin – ennen kuin on liian myöhäistä.

Jaana Kahra hallitsee lavaa suvereenisti. Hannu Pelkosen esittämä työnantaja ja Timo Reinikan esittämä aviomies jäävät auttamatta Kahran Tuutin varjoon. Reinikan hajamielinen ja hyväntuulinen hauraus on kuitenkin kipeä vastavoima Kahran päättäväiselle yleisön väkisinnaurattamiselle.

Näytelmän 60 lavastus on mielenkiintoinen siinä mielessä, että katsoja ei oikeastaan osaa sanoa, missä lavastus loppuu ja katsomo alkaa. Näytelmää esitetään Pikisalissa, jossa on pieni baaritiski ja perinteisen katsomon sijaan pieniä pöytäryhmiä. Osa näytelmän kohtauksista sijoittuu stand up -klubille, ja näissä kohtauksissa näytelmä aukeaa yleisön joukkoon: yleisön jäsenet ovat avustajia näytelmässä, nauravat oikeilla iskuilla näytelmän sisään rakennetussa stand up -showssa. Yhdeltä iltapäivällä lauantaina yleisön keski-ikä lienee korkeampi kuin kuusikymmentä, ja yleisö vaikuttaa nauttivan ikääntymisvitseistä. Yleisö tekee klubista elävän tilan, siinä missä näytelmän muiden kohtausten tilat, kuten Tuutin ja Tarmon olohuone, on rakennettu vain viitteellisesti nojatuolista, televisiosta, kiukaasta ja naulakosta.

60 ei kuitenkaan ole komedia siinä mielessä kuin vaikkapa samassa tilassa esitetty Sellofaani, joka niin ikään tökki naiseuden kipupisteisiin. Näytelmän markkinointitekstissä sitä kuvataan ”pieneksi tragediaksi”, mutta pieniä näytelmän teemat eivät ole. Kuolemaa ja elämän tarkoituksen menettämistä voi käsitellä pienesti, mutta tragedia on silti suuri.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Kolumni

Sota, metsä, työ

3/2025

Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]

  • Jenni Kinnunen
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala