Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Karjalan ärjy maaseudun äänenä
Heikki Turunen: Timotein tuoksu. 437 s. WSOY 2021.
Maailman parhaan heinäntekijän tittelistä sukeutuu mielenkiintoinen kamppailu loppumetreille saakka Pielisjärven Siikajoella. Vastakkain ovat Helsinki ja muu Suomi, eikä kyse ole vain heinänseivästyksestä vaan elämänmuodosta, historiasta ja vuosikymmenten tuomista muutoksista. Siinä lopputulema viimeisen korpikirjailijan Heikki Turusen (s. 1945) romaanista Timotein tuoksu.
Timotein tuoksua voi lukea Turusen kirjallisena testamenttina, jossa palataan Turusen aiempien kirjojen teemoihin ja henkilöihin tiivistelmänomaisena kudelmana. Mutta Turunen on yhä edelleen syvän maaseudun vankkumaton puolustaja, vaikka se maailma, jossa hän itse eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1950- ja 1960-luvuilla, on kadonnut. Turunen on kantaaottava Karjalan ärjy, joka ei kaihda tuoda mielipiteitään julki, mutta ei kuitenkaan mikään jonninjoutava räksyttäjä. Hän puolustaa niitä juuria, joista tämä maa ja hyvinvointi on sotien jälkeisinä vuosikymmeninä versonut kukoistukseensa.
Uusin romaani on ensimmäinen osa testamenttia, joka kasvaa 1950- ja 1960-lukijen suurten ikäluokkien sinfoniaksi, maaseudun nuorten värikylläiseksi panoraamaksi. Toinen osa ilmestyy vuonna 2022.
Alkuasetelma on tässä: maaseutukirjailija, vanha jäärä Heino ”Henkka” Oinonen, Turusen alter ego, saa lukijapostia nuorelta tytöltä Helsingistä, jossa tämä suomii ankarasti kirjailijaa sekä hänen sukupolveaan ilmastonmuutokseen johtaneesta tiestä. Onhan Oinosen vastattava Orionin tyttären kirjeeseen, ja tämä massiivinen romaani kaikenkattavuudessaan on vastaus. Romaani on siis ajan hermolla, mutta historiaan nojaavasta näkökulmasta. Se on myös tuore näkökulma polttavaan keskusteluun ja tilanteeseen.
Turunen vyöryttää esiin 1960-luvun nuorison sukupuolisen heräämisen, musiikkimieltymykset tangosta poppiin, rippikoululaisen uskonkysymysten ja akanottoluvan pohdinnat; mutta ennen muuta hän kirjoittaa työkeskeisestä elämäntavasta maaseudulla. Talikkoon ja kirveeseen, lehmän tissiin ja huushollin hoitoon oli kaikkien tartuttava, siinä ei ollut kahta sanaa – halusipa tai ei.
Turunen rakentaa romaaninsa muistumien varaan, mutta lukijan ei ole välttämätöntä niitä tuntea. Iskelmien ja muiden laulujen sanat ryydittävät mehevästi Turusen rönsyilevää tekstiä. Kielellisesti romaani on pielisjärveläisen rehevää, ryöpsähtelevää, runsasta ja alkuvoimaista.
Turunen säilyttää otteensa alusta loppuun saakka ja rakentaa vielä erinomaisen loppuhuipennuksen. Karsimisen varaa teoksessa toki olisi ollut, jotta toisessa osassa ei olisi kovin toistelevaa ainesta. Turunen kirjoittaa vahvan omaleimaista ja omakohtaista tekstiä, eikä hänen jälkeensä tule kuin haalistuneita muisteluksia. Siinä mielessä hän on viimein korpikirjailija.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.