Kiannon klassikkolaulu vie maan ääriin

Finlandia-palkinnon 2017 teoksellaan Niemi voittanut Juha Hurme (s. 1959) on terävä ja tulisieluinen, rajoja rikkova kirjailija. Eikä uutuusteos Tiu tau tilhi tee poikkeusta vaan hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka.

Nimilauluhan löytyy Wilho Siukosen Laulukirjasta, josta viimeisin painos otettiin 1968. Kanttorinpoikana 1885 syntynyt Siukonen oli elämänsä vedossa 1935, jolloin hän väitteli tohtoriksi koululaisten laulukyvystä. Siukosen suvusta ja kaikesta mahdollisesta tehdään Hurmeen kirjassa selkoa reippain ottein. Teosta on vaikea määritellä, sillä se ei edusta oikein mitään lajia – olkoon siis esseemäinen tutkielma.

Siukosen laulukirjan kilpailijaksi tuli vuonna 1938 Olavi Pesosen Laulukirja. Siinä on suurin piirtein samat laulut kuin Siukosella, mutta siinä vielä vahvemmin piirtyy maallinen ja taivaallinen isänmaa. Äidin puolelta vahvaa Malmbergin pappissukua olevasta vitosen lauluoppilas Pesosesta tuli armoitettu musiikkimies: säveltäjä, kriitikko, kouluhallituksen virkatyömies, musiikkipedagogi ja laulukirjailija.

Ottaapa Hurme käsittelyyn myös kansakoulun isän Uno Cygnaeuksen, papinpoikana Hämeenlinnassa vuonna 1810 syntyneen. Cygnaeus oli monipuolinen opiskelija päätyen papiksi Viipuriin 1837. Seuraavana vuonna hän reputti sadastakuudestakymmenestä riparilaisesta 122 eli 76 prosenttia. Viipuri kuumotti ja kapteeni katsoi horisonttiin, jossa Cygnaeus oli matkalla kohti Alaskaa, missä vierähti puolikymmentä vuotta. Ja sieltä eikun Pietariin kahdeksitoista vuodeksi enimmäkseen papintöihin, mutta myös koulua oppimaan. Kansakoulujen ylimmäinen Cygnaeuksesta leivottiin 1861, ja pari vuotta myöhemmin hän siirtyi Jyväskylään opettajankoulutusseminaarin johtoon. Siitä lähti suomalainen koulu ja sivistys Pisa-kiitoon.

Pitkäksi on venähtänyt Hurmeen alkusoitto tilhelle, mutta sitten päästään asiaan, kun sukelletaan luontoon. Tilhet ovat dinosauruksia. Maksa painaa 9,5 prosenttia elopainosta ollen suhteellisesti kymmenen kertaa isompi kuin ihmisen. Ikkunaan lentäminen ei johdu pöhnästä vaan siitä, ettei lintu erota lasista heijastuvaa metsää oikeasta.

Hurme pilkkoo Tiu tau tilhen sana sanalta auki rempsein maustein, humoristisesti. Kirkonmiehet ovat vuosisatojen kuluessa olleet uutteria kielenkehittäjiä, kuten Paimion kirkkoherra Henrik Florinus 1600-luvulla. Vaan lopultapa päästään sitten myös sanoittajaan Ilmari Kiantoon, joka julkaisi ”Pikku-Inkerin laulun” vuonna 1898. Hurme kertaa Kiannon elämän, mutta ei tuo mitään uutta esiin. Panu Rajalan mainion kattavassa elämäkerrassa Suomussalmen sulttaani (2018) on kerrottu kaikki. Yleisesti tiedossa olevat vaiheet olisi voinut jättää pois ja keskittyä enemmän sekä tyhjentävämmin runon tekstianalyysiin, jolloin olisi voinut tuoda esiin monenlaisia herkullisia nyansseja tekstin historiakytkennöistä ja tehdä syvätulkintaa.

”Tiu tau tilhen” säveltäjään Mikael Nybergiin (1871–1949) päättyy Hurmeen teos. Nybergin tunnetuin sävellys on Wilhelmi Malmivaaran runoon tehty ”Oi Herra, jos mä matkamies maan”. Se on myös nykyisessä virsikirjassa numerolla 631. Nybergin mietelauseita on myös ”Jumala on niin suuri sen tähden, että hän kuulee pieniä asioita”. Hurme päättäkin teoksensa tunnustukselliseen tekstiin: ”Taidatko sen paremmin sanoa, uskontokunnasta riippumatta. Ja toinen on tietenkin kaiken alku ja juuri, Pikku Inkerin laulu.”

Taidatkos siis?