
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Rabbit Films: Kupla. 103 min. Ensi-ilta 25.11.2022. K12.
Ohjaus Aleksi Salmenperä, käsikirjoitus Reeta Ruotsalainen ja Aleksi Salmenperä, kuvaus Peter Flinckenberg, leikkaus Samu Heikkilä, lavastus Otso Linnalaakso, sävellys Joakim Berghåll.
Pääosissa Stella Leppikorpi, Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Amos Brotherus, Anna-Maija Tuokko.
Aluksi: näytteleminen, sitä voi opetella, mutta parhaimmillaan se tulee luonnostaan. Aleksi Salmenperän Kupla-elokuvassa pääroolia esittävä Stella Leppikorpi tekee huimaa näyttelijätyön jälkeä ensimmäisessä elokuvaroolissaan, koko seitsemäntoista vuoden elämänkokemuksellaan. Vaikka vastanäyttelijöinä on suomen ykköskaartia kuten Tommi Korpela ja Minna Haapkylä, Leppikorpi ei jää seurassa taustalle vaan palaa kirkkaasti läpi koko elokuvan. Näyttelijä on kuitenkin tyhjän päällä ilman pätevää tekstiä; onneksi sellaisen on Salmenperä yhdessä Reeta Ruotsalaisen kanssa naputellut.
Aleksi Salmenperä on eittämättä suomen kiinnostavimpia elokuvantekijöitä. Jussi-patsaitakin on tullut ihan syystä, viimeksi parhaan ohjauksen ja parhaan elokuvan palkinnot elokuvasta Tyhjiö (2019). Kyseinen elokuvahan on mestariteos. Ilahduttavaa on, että vaikka Salmenperä tekee lähinnä ihmissuhdedraamaa, jokainen elokuva on uniikki tapaus. Kulma on mielenkiintoinen ja omaperäinen, esimerkkeinä Tyhjiön lisäksi vaikkapa Miehen työ (2007) tai Jättiläinen (2016).
Läpi Salmenperän tuotannon elokuvissa leijuu omasta ja lähipiirin elämästä materiaalin ja ideoiden ammentaminen, minkä ohjaaja auliisti myöntääkin. Tarkkaavainen katsoja voi huomata selkeitä poimintoja luottonäyttelijöiden elämistä, käänteistä ja ominaisuuksista. Tyhjiö oli tästä tyylikäs esimerkki. Myös Kuplassa esimerkiksi Tommi Korpelan perhokalastusharrastus on tuotu oivallisesti hahmon keskiöön, kuten myös rockabillymusiikin kuuntelu (katso myös Rumble, 2002), jota käytetäänkin eräässä elokuvan avainkohtauksessa oivallisesti korostamaan tilanteen traagillisuutta. Silti Salmenperä ei etäännytä katsojaa luomalla liian sisäpiirimäistä tunnelmaa vaan tuo näin luontevuutta ja intiimiyttä näyttelijöiden suorituksiin.
Elokuvan visuaalinen ilme on arkirealistinen. Kupla on kuvattu lähinnä Karkkilassa, ohjaajan kotikaupungissa. Pienen kaupungin kuviot ja mahdollisuudet tuodaan hyvin esiin, mikä lisää samaistuttavuutta; näitä pieniä tyhjeneviä kaupunkeja ja kuntia Suomi on pullollaan. Peter Flinckenbergin kuvaustaidolla omakotitalosta, huoltoasemasta tai tyhjästä parkkipaikasta saadaan paljon irti.
Kuplassa aiheena on perhe. Perhe koostuu yksilöistä, mikä usein unohtuu, kun lapset astuvat kuvioon. Ei ole mikään tabu, että avioliitto saattaa vuosien saatossa väljähtyä. Arki pyörii omalla tasaisen puuduttavalla painollaan samaa ympyrää, eikä sitä tunnu saavan poikkeamaan kurssiltaan enää millään – paitsi hyppäämällä kyydistä itse pois, joko hetkittäin tai kokonaan. Kuplassa hypätään hetkittäin ja nimenomaan syrjään. Perheen ainoa lapsi Eveliina saa selville salaisuuden äidistään ja kantaa hämmentyneenä tätä tietoa. Hän tekee laput silmillä kaikkensa, jotta perhe ei hajoaisi. Tämä juonikuvio tuo elokuvaan tavallaan jopa trillerimäistä tunnelmaa. Eveliina koittaa saada Korpelan näyttelemän isän havahtumaan omasta perhokalastuskuplastaan esittämällä teräviä ja herätteleviä kysymyksiä vanhempiensa seksielämästä ja avioliitosta yleensä.
Tästä päästäänkin jälleen elokuvan käsikirjoitukseen, joka on kirjoitettu poikkeuksellisen luontevaksi näyttelijöiden suihin. Ilmassa on improvisaation tuntua sopivasti, sillä sitähän keskustelut usein ovat, mutta katsoja huomaa kuitenkin, että käsikirjoitetusta dialogista on kyse. Puheesta saa selvää, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvää suomalaisen elokuvan kentällä. Puhe ei ole kirjakieltä eikä väkisin opeteltua murretta vaan aitoa puhetta, jota on helppo kuunnella ja sen myötä seurata tarinaa ärsyyntymättä.
Perhetematiikan lisäksi elokuva käsittelee nuoren ihmisen sielunmaisemaa, ihastumisia, sekoiluja, viisautta ja huumoria ansiokkaasti. Nuoruus on vaihe, jonka me kaikki käymme läpi, joten elokuvassa voi hyvinkin tunnistaa ja muistaa piirteitä omasta nuoruudestaankin. Toisaalta epävarmuus ja taas toisaalta vahva itsevarmuus. Kaikki nuoret näyttelijät ovat tässä elokuvassa poikkeuksellisen hyviä ja luontevia. Amos Brotherus tuo teiniviiksiseen rumpaliin hienosti syvyyttä ja huumoria. Salmenperän täytyy osata luoda hyvä kuvausilmapiiri, jotta tällaista jälkeä saadaan aikaan. Tämän myös Kuplan tuottaja–näyttelijä Minna Haapkylä toteaa.
Edellä mainittujen teemojen ympärille ei ole helppo rakentaa elokuvaa, joka ei sortuisi kliseisiin tai johonkin ylevään moraalisaarnaan. Kupla kuitenkin onnistuu tässä ja on pätevä, eheä perhedraama. Elokuvasta löytää huumorin tunnistamalla itsessään hahmojen esiin tuomia asioita ja piirteitä, jos uskaltaa olla rehellinen ja avoin itseään kohtaan. Kuten nuoruuden, myös aikuisuuden kuvauksessa on tarkkanäköisiä oivalluksia maallisen taivalluksen iloista ja suruista. Kyseessä on kipeitä aiheita taidolla, lämmöllä ja huumorilla käsittelevä pieni suuri elokuva.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.