Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso. Bazar 2017.
Tammikuussa 2013 pelattiin Rauman Lukon ja Espoon Bluesin välinen jääkiekko-ottelu. Sen alussa puolustajana pelannut Tommi Kovanen taklattiin rumasti. Mitä taklaus sai aikaan? Sen seurauksista kertoo Tommi Kovasen tarina. Teos on raaka, ahdistava ja alaston. Se kertaa, miten ihmisen persoona muuttuu, elämän suunta vaihtuu ja unelmat murskaantuvat. Tarina vetää sanattomaksi. Tämä ei ole iloinen urheilumuistelmateos.
Se ei ollutkaan aivotärähdys. Muutokset alkavat vähitellen. Omituiset oireet yllättävät miehen, ystävät ja perheen. Lääketieteelliset tutkimukset eivät paljasta aluksi totuutta. Hän jää yksin. Urheiluympäristön armottomuus astuu esiin. Sairausloma, särkylääkkeet ja masennuslääkkeet riittävät omien lääkärien mielestä paranemiseen.
Jääkiekko on kaikki kaikessa, veri vetää jäälle. Pahenevat oireet vievät Tommin erityislääkärin puheille. Istuminen lääkärin puheille on kuin menisi kuulemaan kuolemantuomiota. Neurologin sanat romuttavat haaveet. Aivoissa oli tapahtunut todella voimakkaita muutoksia taklauksen takia ja isku oli tehnyt tuhoja pään sisällä. Lisäksi tunteet katoavat ja arki tulisi olemaan haastavaa ja erilaista.
Tommi Kovanen kielsi pitkään vammansa olemassaolon rakentamalla suojamuurin ympärilleen. Siitä käynnistyvät vaikeudet, itsepetoksen, valehtelun, katteettomien lupauksien ja arvaamattomuuden aika. Salailu syö häntä sisältä. Masennus, pettymykset ja muutokset kypsyttävät miestä ja johtavat sairaalaan, avohoitoterapiaan ja Moision mielisairaalaan.
Tommi Kovasen tarina on selviytymistaistelua. Se on kahden vuoden ahdistava matka pimeyteen ja raportti vaikeasta taistelusta. Alkusanoissaan Tommi Kovanen toteaa: ”Tämä on kunnianosoitus niille lääkäreille, tutkijoille ja terapeuteille, jotka tekevät tärkeää työtä pitäessään meidät eksyneet elossa”.
Työnjako kirjan tekemisessä on ollut selvä, Tommi Kovanen on kertonut tarinaansa, Jenny Rostain on toiminut kuulevana korvana, muistiinmerkitsijänä. Viisi vuotta tapahtuneen jälkeen Tommi Kovanen toteaa: ”elämäni muuttui hetkessä elämäksi joka ei ollut omani. Koin asioita, joita en toivoisi tapahtuvan kenelläkään, ja menetin paljon sellaista, mistä kenenkään ei pitäisi joutua luopumaan. Ja silti selvisin kaikesta elossa”. Tarina tulee iholle. Se aiheuttaa monenlaisia tunnemyrskyjä.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
