Velipuoli-isän ja isoäiti-äidin tytär tragedian pyörityksessä

Oulun teatterin nuorten näyttämö: Antigone. Ensi-ilta Vinttikamarissa 28.3.2023.
Alkuteksti Sofokles, sovitus Jean Anouilhin dramatisoinnin pohjalta Jukka Heinänen, ohjaus Jukka Heinänen ja Heta Haanperä, lavastus- ja puvustussuunnittelu työryhmä, äänet Edvin Nurmela, valot Aarne Turunen, lavasteet Jani Turtinen ja Elisa Koivupuro.
Näyttämöllä Aino Barck, Aino Jalo, Anna Tuovinen, Iida Hotti, Janette Husso, Jessica Pelkonen, Lenni Laine, Lotta Salo, Kuisma Mäki, Milla Mikkola, Saku Parkkisenniemi, Minea Tapio, Miina Bäckman, Niko Viitala, Venla Huovinen.

Oulun teatterin Vinttikamarin näyttämön katosta roikkuu isoja, näyttelijäryhmiä ympäröiviä kehyksiä, joita muutama esiintyjä tomuuttaa kuten taidehallissa konsanaan. Yleisö asettuu, mutta kas: ryhmä ei vielä aloitakaan, sillä estradille astuu katsomosta toinen ryhmän ohjaajista kertomaan, mistä on Antigonessa kysymys. Kuulemme päähenkilön olevan Oidipuksen ja tämän äidin Iokasten jälkeläinen. Onneton sattuma on saattanut pojan taistelussa tappamaan tuntemattoman isänsä ja ottamaan puolisokseen tietämättään äitinsä. Kuulemme ja unohdamme, koska odotamme nuorten aloittamista.

Tilanne käynnistyy heidän osaltaan kehysten irroittamisella ripustuksistaan loppuun saakka erinomaisiin ja yllätyksellisiin lavasteratkaisuihin.

Tapahtumien alussa itsensä tekemisistään järkyttyneenä sokaisseen Oidipuksen ja kaiken seurauksena itsemurhan tehneen Iokasten jälkeen Thebaa hallitsee tämän veli, Antigonen isoeno-eno Kreon. Käynnissä on riita, koska tämä ei salli erikoisen sisarussarjan toisiltaan hengen riistäneiden veljesten molempien asianmukaista hautaamista.

Tarina keskittyy Antigonen Ismene-sisarelleen uskomaansa huoleen, murheeseen, suruun ja pyrkimykseen saattaa myös toinen, Kreonin mielestä kunniaton veli, haudan rauhaan – rangaistuksen uhallakin. Nahjusmaisena hahmona tarinan labyrintissa harhailee myös Antigoneen eli serkku-pikkuserkkuunsa rakastunut Kreonin ja Eurydiken poika, Haimon.

Koska kohtalo ei antiikin murhenäytelmissä ole vältettävissä, kiertyy se tässäkin elinpiiriä konkreettisesti lavasteilla kutistaen vääjäämättömästi veljen luvattoman hautaamisen seurauksena, köytenä vankityrmään suljetun Antigonen kaulaan. Dominoefektinä tämän nähtyään rohkenee myös lohduton Haimon riistää itseltään hengen, minkä seurauksena hänen äitinsä Eurydike päätyy epätoivoisena samaan. Näin tarkan informaation tutkin tekstistä. Nuorten versiossa toteutus oli verhotumpi.

Ensimmäisten seppeleen ja kruunun vaihtojen hämmennyksen mentyä tavoitti oivallus aivan erinomaisesta ideasta siirtää rooleja viestivälinein aina seuraaville. Hetken tarkkailun jälkeen tuntui jo ihan joustavalta ja mutkattomalta personoida kantaja päähineensä kautta. Näin roolihenkilöt läpivalaistiin perusteellisesti. Vaihtojen välejä kiihdytettiin niin, että en yrittänytkään laskea, monestiko kukakin kukin oli.

Näin tässä myös yhden ratkaisun antiikin näytelmien kuoro-osuuksiin ja tietysti nuorten näyttelijöiden kohdalla runsaaseen läsnäoloon ja erilaisten roolien kokemukseen. Näissä roolihaasteissa ja lavasteiden käsittelyssä nuoret onnistuivat lyhyen harjoitusajan huomioiden erinomaisesti.

Hakematta nousevat mieleen tämän hetken sodat, ryhmäkiusaamiset, painostukset, naisten ja tyttöjen asema sekä se, kelle suodaan oikeus tehdä mitäkin. Antigonen kantaesitys on ollut Ateenassa, Dionysoksen teatterissa vuonna 442 tai 441 ennen ajanlaskumme alkua. Miten olemme omasta mielestämme edistyneet näiden vuosituhansien aikana?

Oulun taidekoulun nuorten Rienaajat-teatteriryhmän Kuka tappoi Laioksen? oli dekkarimainen, ryhmän kanssa dramatisoitu ja dramaturgioitu toteutus Sofokleen Oidipuksesta Nuorison taidetapahtumassa 1995. Laaja-alaisessa, valtakunnallisessa Nuorison taidetapahtumassa, jolla nimellä nykyiset Nuori Kulttuuri -katselmukset aikanaan tunnettiin, olivat tuona vuonna teemoina yksinäisyys, erilaisuus ja ulkopuolisuus. Nämä nostivat nopeasti ryhmässä esille Oidipuksen.

Klassikoiden helppoushan on niiden rajaton muokkausmahdollisuus. Koska ”tappaa tietämättä isänsä, nai yhtä tietämättä äitinsä” -konsepti on läpeensä tuttu, halusimme rakenteesta dekkarimaisen, jossa lakanatoogainen joukko siivu siivulta, henkäyksestä toiseen ja lopulta sitä pidättäen hitaasti kiduttaen paljastaisi väistämättömän tapahtumaketjun. Kun syntymättömästä pojasta oli pelottava ennustus saatu, vanhemmat kohtaloa huijatakseen kauhuissaan hylkäsivät lapsensa, jonka sitten paimen kohtalonomaisesti pelasti. Antiikin tragedioissa toteutuu menestymisen ja menehtymisen deterministinen periaate perusteellisesti. Kohtalon määräämä tuho jatkuu Antigonessa.

Repliikit vakiinnutettiin kohtauksiin, silloin vielä tämän hetken erinomaisena pidetystä ryhmälähtöisestä työskentelytavasta mitään tietämättä, röyhkeästi improvisaatioiden kautta. Kuoro, josta erillisrooleihin erkaannuttiin, oli näiden etäinen kaiku.

Mutta takaisin tähän kevääseen. Kun yleisö odottaa, antakaamme esiintyjien aloittaa. Pidän sitä tekijöiden kunnioittamisena, heihin luottamisena ja rohkaisemisena. Kun näyttämön eteen astelee ensin esittäytymään kokonaisuuden ohjaaja selityksineen, on tunnelman putoaminen väistämätön ja sen nostaminen vaatii nuorilta huomattavasti enemmän kuin suoraan aloittaminen. Tämän aistii myös vastaanottajana ja se on kuultu esiintyjienkin pohdinnoissa, koska jostain syystä tämän kaltaiseen tapaan on viime aikoina useamminkin törmännyt.

Mikäli tarvittaisiin tarkennuksia, näyttelijät selviävät siitä kyllä roolihahmoissaan. Aikuisen ohjaajan tehtävä on kannattelijan, ei yläpuolelle eikä eteen asettujan. Sallitaan nuorille mahdollisuus taiteen kosketukseen! Muun ehtii sen jälkeen. Kaikkea ei edes tarvitse eikä pidäkään selittää. Yleisö ottaa vastaan kokemusmaailmansa kautta. Ja arkifaktat ennättää lukea käsiohjelmasta.

Kaltio – Pääkirjoitus

Keksittyä taidetta

Pääkirjoitus 2-3/2024

”Tunnelma avajaisissa poikkesi mukavasti siitä, mihin olen tottunut. Ehkä satun vain aina perinteisempiin avajaisiin, missä ammattitaiteilijat esittelevät työtään viinimukin säestyksellä.” Päätoimittajakin katselee tällä kertaa taidetta.

Kannessa: Vulnerability

Kannessa 2-3/2024

Noora Ylipietin näyttely Vulnerability / Altistuneet on Kemin taidemuseon tämän vuoden kesänäyttely. Vampyyriä tavoitteleva kokonaisuus käsittää monumentaaliset tuhat erikseen nimeämätöntä […]