Tarasow Films: Syksyn jälkeen saapuu kevät. 74 min. K12. Ensi-ilta 28.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Annika Grof; kuvaus Jarmo Kiuru; pääosissa Asta Sveholm, Turkka Mastomäki, Antti Virmavirta, Sari Havas, Verneri Lilja, Antti Raivio, Wanda Dubiel.
Ruotsissa syntyneen Annika Grofin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva kertoo livvinkarjalaisten evakoiden elämästä pari vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ollaan eteläisessä Suomessa. Kantasuomalaisten asenteet ortodoksista uskoa tunnustavia evakkoja kohtaan ovat ankaria; puhutaan halveksuvasti kreikkalaisista, vaikka samaan aikaan kuunnellaan hurskaina oman papin saarnaa.
Päähenkilö on nuori Anni (Asta Sveholm), jonka isä on ammuttu Karjalassa, kun hän ei suostunut jättämään kotimaitaan. Äiti (Sari Havas) on traumatisoitunut ja täysin omissa maailmoissaan. Veljet yrittävät viljellä maata sodassa vammautuneelta Taunolta (Turkka Mastomäki) vuokratuilla pelloilla, mutta tämä pyytää liian kovaa vuokraa ja kieltää veden ottamisen maillaan olevasta lähteestä. Annin veljet varastavat Taunolta heinää elokuvan alkupuolella, mikä sysää tapahtumat liikkeelle. Samaan aikaan Annilla on salasuhde Taunon kanssa, ja Taunon oma avioliitto on täysin kariutunut. Sodan aiheuttamat traumat ja neuroosit ovat tarinan ytimessä, ja sitä vastaan asettuu Annin kerkeä elämännälkä ja eroottisuus.
Elokuvan keskeisiä piirteitä on siinä käytetty kieli, se on nimittäin suurimmaksi osaksi tehty livvinkarjalaksi, ilmeisesti ensimmäisenä elokuvana maailmassa. Kielen käyttö luo samaan aikaan tuttuuden ja vierauden vaikutelmaa, mikä tukee teoksen teemoja.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Grof onkin kertonut saaneensa idean elokuvaan vuoden 2015 pakolaisaallon myötä. Syksyn jälkeen saapuu kevät on vahvasti rasismin ja syrjinnän vastainen teos, ja aihe on edelleen ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempikin kuin viisi vuotta sitten. Suomalaisten ennakkoluulot ja evakkoihin kohdistuva suoranainen syrjintä tuodaan esille, mutta yhteiskunnan toiminnan kuvauksena Syksyn jälkeen saapuu kevät tuntuu keskeneräiseltä. Mitä ovat lautakunnat, joista elokuvassa puhutaan ja joille Tauno tekee ehdotuksia vuokrien määristä ja muusta? Kaikkien henkilöiden keskinäisiä suhteita ei avata kunnolla.
Aiemmin dokumentteja tehnyt Grof luottaa tunnelmallisiin, jopa eteerisiin kuviin ja pitkiin jaksoihin, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Jarmo Kiurun kuvaus on herkkää ja sävykästä. Tämä tapahtuu kuitenkin ohueksi jäävän tarinan kustannuksella.
Ohueksi ja motivoimattoman tuntuiseksi jää myös traaginen lopetus. Sitä ennen vaikuttaa siltä, että ongelmiin on keksitty radikaali ratkaisu, mutta toivolta katkaistaan äkillisesti siivet. Katsoja jää epätietoisuuden valtaan, mikä voi tietysti olla haluttukin reaktio.
Onkohan elokuvasta jätetty jotain pois, kun Elonetissä ennakkotietojen mukaan pituuden olisi pitänyt olla peräti 98 minuuttia? Nyt elokuva on yli 20 minuuttia lyhyempi. Veikkaan, että traagista lopetusta edeltäneitä tapahtumia on syystä tai toisesta poistettu, vaikka juuri ne olisi ollut tarpeen säästää. Nyt lopetus on tarpeettoman monimielinen ja -tulkintainen.
Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan tekijöitä on kuitenkin syytä kiittää hankalan aiheen käsittelystä sekä kielivähemmistön arvostavasta nostamisesta tarinan keskiöön.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Mutta jotain on tapahtunut, ja toivottavasti tapahtuminen jatkuu.” Päätoimittaja on juuttunut jonkinlaiseen… no, juuttunut. Juuttunut.
”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.”
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai Aareleidin Tyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.
