Tarasow Films: Syksyn jälkeen saapuu kevät. 74 min. K12. Ensi-ilta 28.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Annika Grof; kuvaus Jarmo Kiuru; pääosissa Asta Sveholm, Turkka Mastomäki, Antti Virmavirta, Sari Havas, Verneri Lilja, Antti Raivio, Wanda Dubiel.
Ruotsissa syntyneen Annika Grofin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva kertoo livvinkarjalaisten evakoiden elämästä pari vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ollaan eteläisessä Suomessa. Kantasuomalaisten asenteet ortodoksista uskoa tunnustavia evakkoja kohtaan ovat ankaria; puhutaan halveksuvasti kreikkalaisista, vaikka samaan aikaan kuunnellaan hurskaina oman papin saarnaa.
Päähenkilö on nuori Anni (Asta Sveholm), jonka isä on ammuttu Karjalassa, kun hän ei suostunut jättämään kotimaitaan. Äiti (Sari Havas) on traumatisoitunut ja täysin omissa maailmoissaan. Veljet yrittävät viljellä maata sodassa vammautuneelta Taunolta (Turkka Mastomäki) vuokratuilla pelloilla, mutta tämä pyytää liian kovaa vuokraa ja kieltää veden ottamisen maillaan olevasta lähteestä. Annin veljet varastavat Taunolta heinää elokuvan alkupuolella, mikä sysää tapahtumat liikkeelle. Samaan aikaan Annilla on salasuhde Taunon kanssa, ja Taunon oma avioliitto on täysin kariutunut. Sodan aiheuttamat traumat ja neuroosit ovat tarinan ytimessä, ja sitä vastaan asettuu Annin kerkeä elämännälkä ja eroottisuus.
Elokuvan keskeisiä piirteitä on siinä käytetty kieli, se on nimittäin suurimmaksi osaksi tehty livvinkarjalaksi, ilmeisesti ensimmäisenä elokuvana maailmassa. Kielen käyttö luo samaan aikaan tuttuuden ja vierauden vaikutelmaa, mikä tukee teoksen teemoja.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Grof onkin kertonut saaneensa idean elokuvaan vuoden 2015 pakolaisaallon myötä. Syksyn jälkeen saapuu kevät on vahvasti rasismin ja syrjinnän vastainen teos, ja aihe on edelleen ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempikin kuin viisi vuotta sitten. Suomalaisten ennakkoluulot ja evakkoihin kohdistuva suoranainen syrjintä tuodaan esille, mutta yhteiskunnan toiminnan kuvauksena Syksyn jälkeen saapuu kevät tuntuu keskeneräiseltä. Mitä ovat lautakunnat, joista elokuvassa puhutaan ja joille Tauno tekee ehdotuksia vuokrien määristä ja muusta? Kaikkien henkilöiden keskinäisiä suhteita ei avata kunnolla.
Aiemmin dokumentteja tehnyt Grof luottaa tunnelmallisiin, jopa eteerisiin kuviin ja pitkiin jaksoihin, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Jarmo Kiurun kuvaus on herkkää ja sävykästä. Tämä tapahtuu kuitenkin ohueksi jäävän tarinan kustannuksella.
Ohueksi ja motivoimattoman tuntuiseksi jää myös traaginen lopetus. Sitä ennen vaikuttaa siltä, että ongelmiin on keksitty radikaali ratkaisu, mutta toivolta katkaistaan äkillisesti siivet. Katsoja jää epätietoisuuden valtaan, mikä voi tietysti olla haluttukin reaktio.
Onkohan elokuvasta jätetty jotain pois, kun Elonetissä ennakkotietojen mukaan pituuden olisi pitänyt olla peräti 98 minuuttia? Nyt elokuva on yli 20 minuuttia lyhyempi. Veikkaan, että traagista lopetusta edeltäneitä tapahtumia on syystä tai toisesta poistettu, vaikka juuri ne olisi ollut tarpeen säästää. Nyt lopetus on tarpeettoman monimielinen ja -tulkintainen.
Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan tekijöitä on kuitenkin syytä kiittää hankalan aiheen käsittelystä sekä kielivähemmistön arvostavasta nostamisesta tarinan keskiöön.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
“Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita.” Matti A. Kemi katseli Hytin nro 6.
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään.
Oulu Sinfonian syksyn 2021 neljännessä kausikonsertissa soolosoittimena kuultiin selloa. Ilkka Kotajärvi todisti Michał Nesterowiczin vahvaa debyyttiesiintymistä orkesterin tahtipuikossa.
“Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
“Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
“Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”
