Tarasow Films: Syksyn jälkeen saapuu kevät. 74 min. K12. Ensi-ilta 28.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Annika Grof; kuvaus Jarmo Kiuru; pääosissa Asta Sveholm, Turkka Mastomäki, Antti Virmavirta, Sari Havas, Verneri Lilja, Antti Raivio, Wanda Dubiel.
Ruotsissa syntyneen Annika Grofin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva kertoo livvinkarjalaisten evakoiden elämästä pari vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ollaan eteläisessä Suomessa. Kantasuomalaisten asenteet ortodoksista uskoa tunnustavia evakkoja kohtaan ovat ankaria; puhutaan halveksuvasti kreikkalaisista, vaikka samaan aikaan kuunnellaan hurskaina oman papin saarnaa.
Päähenkilö on nuori Anni (Asta Sveholm), jonka isä on ammuttu Karjalassa, kun hän ei suostunut jättämään kotimaitaan. Äiti (Sari Havas) on traumatisoitunut ja täysin omissa maailmoissaan. Veljet yrittävät viljellä maata sodassa vammautuneelta Taunolta (Turkka Mastomäki) vuokratuilla pelloilla, mutta tämä pyytää liian kovaa vuokraa ja kieltää veden ottamisen maillaan olevasta lähteestä. Annin veljet varastavat Taunolta heinää elokuvan alkupuolella, mikä sysää tapahtumat liikkeelle. Samaan aikaan Annilla on salasuhde Taunon kanssa, ja Taunon oma avioliitto on täysin kariutunut. Sodan aiheuttamat traumat ja neuroosit ovat tarinan ytimessä, ja sitä vastaan asettuu Annin kerkeä elämännälkä ja eroottisuus.
Elokuvan keskeisiä piirteitä on siinä käytetty kieli, se on nimittäin suurimmaksi osaksi tehty livvinkarjalaksi, ilmeisesti ensimmäisenä elokuvana maailmassa. Kielen käyttö luo samaan aikaan tuttuuden ja vierauden vaikutelmaa, mikä tukee teoksen teemoja.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Grof onkin kertonut saaneensa idean elokuvaan vuoden 2015 pakolaisaallon myötä. Syksyn jälkeen saapuu kevät on vahvasti rasismin ja syrjinnän vastainen teos, ja aihe on edelleen ajankohtainen, ehkä ajankohtaisempikin kuin viisi vuotta sitten. Suomalaisten ennakkoluulot ja evakkoihin kohdistuva suoranainen syrjintä tuodaan esille, mutta yhteiskunnan toiminnan kuvauksena Syksyn jälkeen saapuu kevät tuntuu keskeneräiseltä. Mitä ovat lautakunnat, joista elokuvassa puhutaan ja joille Tauno tekee ehdotuksia vuokrien määristä ja muusta? Kaikkien henkilöiden keskinäisiä suhteita ei avata kunnolla.
Aiemmin dokumentteja tehnyt Grof luottaa tunnelmallisiin, jopa eteerisiin kuviin ja pitkiin jaksoihin, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Jarmo Kiurun kuvaus on herkkää ja sävykästä. Tämä tapahtuu kuitenkin ohueksi jäävän tarinan kustannuksella.
Ohueksi ja motivoimattoman tuntuiseksi jää myös traaginen lopetus. Sitä ennen vaikuttaa siltä, että ongelmiin on keksitty radikaali ratkaisu, mutta toivolta katkaistaan äkillisesti siivet. Katsoja jää epätietoisuuden valtaan, mikä voi tietysti olla haluttukin reaktio.
Onkohan elokuvasta jätetty jotain pois, kun Elonetissä ennakkotietojen mukaan pituuden olisi pitänyt olla peräti 98 minuuttia? Nyt elokuva on yli 20 minuuttia lyhyempi. Veikkaan, että traagista lopetusta edeltäneitä tapahtumia on syystä tai toisesta poistettu, vaikka juuri ne olisi ollut tarpeen säästää. Nyt lopetus on tarpeettoman monimielinen ja -tulkintainen.
Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvan tekijöitä on kuitenkin syytä kiittää hankalan aiheen käsittelystä sekä kielivähemmistön arvostavasta nostamisesta tarinan keskiöön.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
