Kotiseudulle residenssiin Kyyhöttäjien kanssa
Mira Kankaanrannan ateljeen pöydällä on usein kukkia: neilikoita tai herkkiä, kuivuneita oksia ja nuppuja. Teijolla asuvan kuvataiteilijan työhuone siirtyi marraskuun 2020 ajaksi Kankaanrannan (s. 1983) lapsuuden ja nuoruuden kotikaupunkiin Tornioon osana Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut -residenssiprojektia. Kukat ja hennot sävyt toistuvat myös Tornion residenssissä syntyneissä teoksissa.
Kuukauden residenssijaksolla Kankaanranta maalasi, piirsi, raaputti ja leikkasi yhden näyttelyn verran uusia teoksia. Tussipiirrokset ja akvarellit saivat seurakseen kahvilla maalattuja sävyjä ja hentojen teepussin käyttämistä piirrospohjana. Luonto on kaikissa Kankaanrannan uusissa teoksissa voimakkaasti läsnä.
Teosten kuvastossa toistuvat myös merkilliset hahmot, jotka ovat osin ihmisen, osin eläimen muotoisia. Hahmojen kasvot ovat välillä tassumaisten käsien takana peitossa, välillä ne on piirretty tussimusteella erittäin tarkasti. Usein nämä ihmis-eläimet kantavat käsissään (tai tassuissaan) hentoja kasveja. Kankaanrannan mukaan teoksissa on kyse jonkinlaisesta kaipuusta luonnon pariin ja syviin metsiin. Sympaattisia nämä tummat, kippuralla olevat hahmot ainakin ovat. Vaikka musteella maalatut kasvot nousevat pimeästä, eivät hahmot näytä pelottavilta tai aggressiivisilta.
”Ne on Kyyhöttäjiä tai Kyhjöttäjiä”, Kankaanranta avaa hieman hahmojen merkitystä.
Pohjoisessa vietetty residenssijakso toi Kankaanrannan mukaan taiteelliseen työskentelyyn rauhaa sekä toisaalta kaivattua intensiivisyyttä. Teoksia syntyi kuukauden aikana paljon enemmän kuin taiteilija osasi odottaa. Viippola-residenssi on Aineen taidemuseon vieressä sijaitseva Tornion kaupungin omistama vanha peräpohjalaistalo, jonka toinen pääty on remontoitu kokonaan ateljeetilaksi. Vahvat hirsiseinät takaavat hiljaisen työskentelyrauhan, vaikka talo sijaitseekin aivan Tornion keskustassa.
Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojekti myös pilotoi taiteilijoiden välisiä kohtaamisia. Pohjoiseen palannut Kankaanranta tapasi residenssijakson puitteissa Sodankylän Askassa työskentelevän taiteilijan Helena Junttilan. Vaikka taiteilijat edustavat eri sukupolvia, löytyi heidän työskentelystään paljon yhteistä jaettavaa.
Residenssijakson päätteksi Mira Kankaarannan tuotantoa ripustettiin Tornion keskustassa sijaitsevaan vanhaan Avelan kirja- ja paperikauppana tunnettuun taloon rauhalliseksi ja hengittäväksi kokonaisuudeksi. Loppuvuonna 2020 voimaan tulleiden koronarajoitusten myötä näyttelyn avaamista siirrettiin kuluvan vuoden tammikuulle.
Kyyhöttäjät kyyhöttävät nyt sydäntalven pakkasissa.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
