Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Objektiivin kautta näkee enemmän
Tuula Fagerholm (s. 1946) on oululainen äidinkielenopettaja. Syksyllä 2010, oltuaan muutaman vuoden eläkkeellä hän tapasi sattumalta ystävänsä ja kollegansa. Tämä kertoi opiskelevansa Tornion ammattiopisto Lappiassa valokuvausta mainiten, että hakuaikaa oli vielä pari viikkoa jäljellä.
Tuula innostui ja selvitti seuraavana päivänä, oliko oppilaitoksessa ikärajoitusta. Ei ollut, heillä oli ollut yli 50-vuotiaitakin opiskelijoita. Yli kuusikymppistä Tuulaa huvitti. Hän lähetti hakemuksen ja sai pyrkimiseen tarkoitetut tehtävät.
Tehtäviin kuului muun muassa kuvata jokin julkinen paikallinen rakennus. Tuula valitsi Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet Romeon ja Julian. Näiden lisäksi hän valitsi vapaavalintaisia kuvia arkistostaan.
Kun päätös hyväksymisestä tuli, Tuula epäröi hetken, mutta onneksi perhe oli tukemassa. Jälkeenpäin hän on todennut, että se oli yksi hänen elämänsä onnistuneimmista ratkaisuista. Kaikkein tyytyväisin hän oli huomatessaan, että eläkkeellä olevakin voi oppia jotakin aivan uutta.
– Minulla oli onni saada opettajikseni Arto Liiti ja Jaakko Heikkilä, jotka olivat tiukkoja mutta kannustavia opettajia. Olin ahkera ja innostunut opiskelija. Yhtään kertaa en ollut poissa lähiopetustunneilta, kaikki kotitehtäväni tein ajallaan. Välillä tuli lunta tupaan, mutta en siitä piitannut, oppia se kaikki oli.
Ammattivalokuvaajaksi Fagerholm valmistui keväällä 2013 erilliselle kansalliselle raadille suoritettujen näyttötutkintojen kautta. Hän alkoi etsiä omaa polkuaan.
– Mitä kuvaisin? Pablo Nerudan runo ”Oodi esineille” oli ollut mielessäni pitkään. Ajattelin ensin, että rupeaisin kuvittamaan sitä runoa. Tulin lähemmäksi itseäni ja aloin kuvata omia esineitäni ja niiden kanssa puutarhani kasveja.
– Pablo Nerudan tavoin minäkin rakastan esineitä. Ne muistuttavat minua suvustani, ystävistäni, läheisistäni. Niiden mukana palaan yhä uudelleen lapsuuteeni, menneisyyteeni, matkoilleni, siihen, mitä olin ja mitä olen. Ne ovat osa henkilöhistoriaani, osa minua. Samalla tallennan myös perheelleni sukuni perinteitä. Kun minua ei enää ole, kukaan ei ole kertomassa esineitteni tarinaa.
Tuula rakastaa myös kasveja ja on kuvannut niitä hänelle rakkaiden esineiden kanssa.
– Niihinkin liittyy monia muistoja, sillä minulla on puutarhassani kasveja, joita myös lapsuuden kodissani oli. Muistan tuoksut vuosikymmenien takaa. Muistan keskikesän kukkavainiot ja sen hurmion, kun kahlasin kukkaniityillä.
Tuula on osallistunut kolmesti Ifolorin Vuoden kuvakirja -kisaan. Kerran hän oli kalkkiviivoilla voittajaksi. Toisella kerralla hän pääsi kymmenen finalistin joukkoon kirjallaan Ruskean sävyjä. Nämä kilpailut olivat hyviä siksi, että oli mahdollisuus testata itseä.
Ensimmäisen näyttelynsä Tuula piti Hailuodon Luoto-ravintolassa syksyllä 2018. Myöhemmin hänet valittiin Pohjoisen valokuvakeskuksen Kuukauden kuvat -sarjaan yhdeksäntoista kuvan näyttelyllään.
Halu kehittää itseään on pysyvää. Tuula oli lukuvuoden Christelle Masin luovan valokuvan kurssilla. Parhaillaan hän osallistuu valokuvauskurssille Vuolle-opistossa, ja seuraavaksi hän on ilmoittautunut kesäkuun alussa pidettävälle parin päivän kurssille Masin ohjaukseen.
– Kaikki oppi ja uusi on hyväksi, samoin kaikki kritiikki, jota en pelkää. Päivittäin olen jollakin tavalla tekemisissä valokuvauksen kanssa. Olen huomannut, että, kun ympäristöä katsoo objektiivin kautta, näkee enemmän. Oppii katsomaan, näkemään. Vähemmän on enemmän.
Kaikille aisteille
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Kaupunki syntyy suistoon
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Aikuisten fantasialle olisi valtava kysyntä
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Näkymätön toinen
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Oulun hiljaisuus mahdollistajana luovuudelle
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Pentin poluilla kirjailijan jalanjäljillä
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Sienipilven varjo
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
Juha Hurme ohjasi kirjan nelikymmenvuotiaasta Radiopuhelimet-yhtyeestä
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
Poliittista luentaa
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
Muutos tapahtuu taiteesta
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kannessa: Juoppo Joogaa
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
Paa skaks tässä?
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Vieraan vieraana
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”No Ban Can Block the Ways of Enjoying Life”
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.