Sitähän aina kuvittelee tekevänsä, kuten opettaa. Ajoittain kuitenkin huomaa todellisuuden ajaneen kuvitelmien ohitse.
Olen nimittäin alkanut havainnoida itsessäni erilaisia stressaantumisen ja uupumuksen merkkejä tai oireita. Minä, joka aina kerron itse valinneeni, mitä teen ja milloin teen, ja joka selittelen tuttaville ja kollegoille, miten pystyn levähtämään aina silloin, kun se tuntuu tarpeelliselta. Minä, joka olen itsekin uskonut osaavani höllentää.
Olen halunnut myös Kaltiossa kertoa, että ympäröivään maailmaan pitää suhtautua lempeästi ja vastaanottavasti, jotta mikään ylipäätään voisi muuttua, jotta mitään ylipäätään tapahtuisi. Olen peräänkuuluttanut avoimuutta ja antautumista.
Ja nyt yritän ottaa oppia näistä sanoistani. Tämän talven ja kevään mittaan olen useita kertoja pyydellyt anteeksi vastahakoisuuttani ja jopa tylyyttäni niin kokouksissa kuin yksityiskeskusteluissa. Olen tajunnut hätkähtäen jonkinlaisen ärtymyksen huokuvan kehostani ulos asti. Paljon useammin kuin muistelen aiemmin tapahtuneen.
Epäilen yhdeksi syyksi rutinoitumista, tekemisen vähittäistä muuttumista automaation kaltaiseksi toistoksi. Olen kuitenkin viimeisen vuosikymmenen tehnyt pitkälti samoja asioita vuodesta toiseen. Kaltionkin päätoimittajana täyteen tulee kesällä jo yhdeksän vuotta.
En toki halua lopettaa näitä tekemiäni asioita, etenkään Kaltiota. Täytyy tuulettaa omia tapoja jotenkin muuten.
Niinpä lähden lomalle. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Joulukuussa suunnittelin lehden aikataulun niin, että päätoimittaja voi olla pois toimistolta kuukauden, ja tein päätöksen matkustaa Iso-Britanniaan. Skotlantiin palaan nyt ensimmäistä kertaa opiskeluajan jälkeen.
Tällainen tunnustuslitania tuntuu jotenkin hölmöltä pääkirjoituksessa – ja vielä hölmömmältä tuntuu tuollainen metatason maininta – mutta jotenkin koen olevani velvollinen vastaamaan tekemisistäni Kaltion lukijoille. Koska ”loma” tuntuu siltä, kuin lintsaisi koulusta: kuin lukion matematiikantunnin sijaan menisi Wingeriin kahville. Ja juuri nyt, kun sen muotoilin noin – se tuntuu hemmetin hyvältä.
Tauko on selkeästi paikallaan. Ja paluulippukin on jo olemassa. Totta se on: lähden lomalle.
—
Maaliskuussa Kaltionkin tietoon tuli suuri menetys Pohjois-Suomen kulttuurielämälle: pitkäaikainen Pohjois-Pohjanmaan liiton kulttuurijohtaja, Kaltion entinen päätoimittaja ja Kaltio ry:n entinen puheenjohtaja, eläkkeellä väitöskirjansa painamista vaille valmiiksi saanut Tuure Holopainen oli menehtynyt. Tuure oli ensimmäinen ja oikeastaan ainoa vaihtoehto Kaltion 70-vuotisjuhlaseminaarin juontajaksi vuonna 2015, ensi vuoden 75-vuotisjuhliin täytyy nyt keksiä joku toinen nuo saappaat kunnialla täyttävä. Ei ihan helppo juttu.
Tulemme Tuuren muiston äärellä viettämään Kaltiossakin vielä useita hetkiä, myöhemmin tänä vuonna ja tulevinakin vuosina. Nyt tyydyn vain nostamaan kuvaannollisen maljan miehelle, joka kehitti, edisti ja teki pohjoispohjalaista kulttuuria loppuun asti.
Esimerkille!
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
