SF Studios: The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged. 80 min. Ensi-ilta 6.5.2022. S.
Ohjaus John Webster, käsikirjoitus Eveliina Kantola & John Webster, kuvaus Jarkko T. Laine & Sun Ryung Kim.
John Websterin dokumentissa The Happy Worker – or How Work Was Sabotaged (2022) kuvataan nykytyöelämän sietämättömyyttä yksilö- ja maailmanlaajuisella tasolla. Kantavana ajatuksena on, että työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Visuaalisesti dokumentissa hyödynnetään kuvapankkikuvien tunnelmaa: tyylikkäitä toimistoasuja ja ratkiriemukasta työntekoa moderneissa työympäristöissä, jotka saavat kysymään, miksei itse pysty heittäytymään tuohon sykkeeseen. Katsojaa kuljetetaan eri puolille maailmaa ja yleisvaikutelmaksi muodostuu globaali, ei mihinkään paikantuva, kaikkien jakama työarkitodellisuus. Olemme mukana hullunmyllyssä, jota ei johda kukaan.
Dokumentti lähtee kuorimaan tekopirteyden pintakerroksia ja paljastaa, että kaikki valehtelevat toisilleen ja kuvittelevat olevansa ainoita, jotka kokevat tyytymättömyyttä, uupumusta ja motivaation puutetta työssään. Valoisien, edistysajattelua huokuvien toimistotilojen vastapainoksi kuvataan ankeita ja ahdistavia kubiikkeleja, harmautta, keinovaloja ja kirjahyllyä imitoivaa tapettia, joka symboloi yrityselämän menestyspuheen pinnan takaista onttoutta.
Kuvapankkikuvien hymyt ovat fasadeja, joiden takaa paljastuu oikeita ihmisiä. Esiin nostetaan työarkeaan jakavia omien alojensa asiantuntijoita, joita jakaa loppuun palamisen kokemus. Elämäntarinoita ja burnout-kertomuksia yhdistävät paineenalainen työskentely ja pettymykset, minuuden etsintä ja sen uudelleenrakentuminen. Dokumentin kuvauskohteet kertovat kokemuksistaan työssä, jossa jokainen työntekijä on korvattavissa, uuden työtehtävän olisi pitänyt olla valmis jo eilen, pikajuoksuprintin nopeudelle suunniteltua työtä suoritetaan loppumattomana maratonina, uudistukset eivät useinkaan johda parannuksiin ja johtamisen laatu on surkea.
Läpi dokumentin tunnelma pysyy hirtehisenä, mutta haastateltujen kasvot paljastavat arjessa etäännytetyt ja peitellyt tunteet: surun, kiukun ja nieleskellyt kyyneleet. Ihmisten samaan aikaan läsnä olevat ammattiroolit ja -identiteetit keventävät kokonaisvaikutelmaa. Puheesta muodostuu menestymisen ja kapitalismin kritiikkiä, mutta järjestelmän sisältäpäin ja yksilön kokemuksen tasolla. Tutkijahaastattelut tuovat mukaan makrotason analyysin: mistä jaetussa onnettomuuden kokemuksessa on kyse, mistä se juontaa juurensa ja mitä sille voisi ehkä tehdä.
Dokumentti kehystetään toisen maailmansodan aikaisella sabotaasisuunnitelmalla, joka oli tarkoitettu vihollisille. Elokuvassa esitetään tulkinta, että työelämä on degeneroitunut sabotaasisuunnitelman kaltaiseksi, sietämättömäksi. Jää hieman epäselväksi, miksi sabotaasisuunnitelmasta tulisi olla niin vaikuttunut, että sabotaasi on otettu mukaan jopa dokumentin nimeen.
The Happy Worker valottaa myös historiallista kehitystä, mutta tämä valotus jää pistemäiseksi; toki kehityskulun merkitys onkin kokonaisuudessa toisarvoinen. Suomalaisesta tehokkuusajattelun historiasta kiinnostuneen kannattaa syventyä esimerkiksi tutkija Mona Mannevuon tiedekirjaan Ihmiskone töissä.
Parhaiten dokumentti toimii työelämän herättämien tunteiden pohdiskeluun. Suosittelen sitä kaikille työnsä mielekkyyttä tai mielettömyyttä pohtiville.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
