Rakkauden moniulotteisuus virolaisessa kontekstissa 1970- ja 1980-luvuilla

Kai Aareleid: Tyyni valtameri. Suom. Outi Hytönen. 305 s. S & S 2023.

Tartossa 1972 syntynyt virolainen Kai Aareleid on monipuolinen lahjakkuus, joka valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta 1997. Virossa hän on opiskellut kielenkääntäjäksi ja kustannustoimittajaksi. 2016 hänet valittiin vuoden virolaiseksi kirjailijaksi. Hän on julkaissut runoa ja proosaa. Nyt hänen kolmas romaaninsa Tyyni valtameri on saatu myös suomeksi. Teos sai Virossa maineikkaan A. H. Tammsaare-kirjallisuuspalkinnon.

Ollaan Pietarissa vuonna 2010. Yhtäkkiä menneisyys on hetkessä. Rakkaus ja toivo ovat elämän avainsanoja. Nämä teemat toistuvat Aareleidin romaanissa, jossa kuljetaan ajassa ja paikassa kerroksittain. Hän on rakentanut romaaninsa pyramidiksi eikä kuitenkaan. Ikään kuin sattumoisin yksi päähenkilöistä, Stella, on Pietarissa salaisuuden ympäröimänä. Hän on labyrintissa olematta missään kotona. Hän on tarina, johon kuuluvat isoäiti Helene, äiti Emma ja tytär Ruth. Vahvoihin naisiin kietoutuvat myös ailahtelevaiset miehet. Stellan maailma murtuu, kun hänelle selviää, että isällä on lapsi, joka on hänen sisarpuolensa. Luurangot kolisevat ja lujaa Aareleidin tekstissä. Sirpaleista syntyy aina uutta.

Romaani on samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia. Mutta niin erilainen, sillä ihmiset kulkevat tunteissa ja koska politiikka ei ole mukana, kuten se on useissa virolaisissa lähimenneisyyttä kuvaavissa kaunokirjallisissa teoksissa. Teksti on raikasta, kuulasta ja kimmoisaa. Aareleid kuvaa taidokkaasti ylisukupolvista samankaltaisuutta, jossa ihmiset ovat vannoneet toimivansa toisin kuin aikaisemmat sukupolvet mutta tekevät itse juuri samoin. Eikä siinä ole mitään moitittavaa tai tuomittavaa. Juuri tämän näkökulman kautta Aareleid pystyy kulkemaan Tallinasta Pietariin, Helsinkiin, Tartoon ja Riikaan.

Emma on vakaa ihminen, mutta silti epävarma. Eräs huipennus on, kun hän lääkärinä keisarinleikkauksessa pelastaa aviomiehensä syrjähypyn seurauksena syntyvän lapsen ja äidin. Siinä hän osoittaa humaanin vahvuutensa, vaikka sisällä velloo tunteiden valtameri eikä niinkään tyynenä. Ehkä se on luettava sen piikkiin, että rakkaus avainsanana on myös ymmärrettävä monikollisena.

Aareleidin romaanin ajallinen kerroksisuus on viehättävää. Lukijan on oltava tarkkana kronologian suhteen, sillä ajalla Aareleid silloittaa ihmiset toisiinsa. Hieman irralliseksi jäävät otteet Andersin, Stellan miehen kirjoittamisvaiheessa olevasta historiallisesta romaanista. Symbolimerkityksessä sillä on toki paikkansa, mutta kokonaisuuteen sillä ei ole vaikutusta.

Emma tiivistää elämän oivallisesti Stellalle: ”Rakkauksia on niin monenlaisia… Ne perustuvat niin monenlaisille asioille. Ja kestävät silti.” Rakkaus ei mennyt ohi isoäiti Heleneltäkään 1961 Mihkelin kodissa. Rakkaus kesti Johanneksen kanssa. Yksinkertaista rakkaus ei koskaan ole.

Tapahtumat kietoutuvat loppua kohti tiiviisti toisiinsa. Aareleid kuroo verkkaisesti mutta kiehtovasti henkilöiden kuvat yhteen. Helene, Emma ja Stella. Vahvat naiset, valtameret, toistensa kohtalot. Upea romaani, rikas ja värikylläinen.

Kaltio – Kolumni

Metsureiden tarina

Kinnunen 1/2024

Tarina alkaa (tietenkin) siitä, kun korporaatiopiru puvussaan kiipeää tunturiin hakemaan allekirjoitusta kauppakirjaan humaanilta maanomistajalta. ”Kaivosala on tulevaisuutta. Sahojen aika on […]