
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kajaanin kaupunginteatteri: Syyllinen. Kantaesitys Teatteritalossa 15.2.2020.
Käsikirjoitus ja ohjaus Sanna Heikkinen, koreografia Heidi Naakka, lavastus ja valot Jukka Laukkanen, äänet Sinikka Isoniemi, puvut Tiina Siltala. Näyttämöllä Perttu Halllikainen, Tarja Heinula, Heta Hirvonen (vier.) Kristina Koivumies, Anna-Kaisa Korpinen (vier.), Maria Palmu, Kimmo Penttilä, Mika Silvennoinen, Heidi Syrjäkari, Satu Turunen, Sampsa Timoskainen.
Kajaanin kaupunginteatterissa helmikuussa kantaesityksensä saanut, Sanna Heikkisen käsikirjoittama ja ohjaama uusperhedraama Syyllinen kuuluu joukkoon vakavasti otettavat puheenvuorot ja tärkeät näytelmät, ja sitä se toki onkin. Puhukaamme siis ensin näytelmän esiin nostamista kysymyksistä ja palatkaamme tarinan osin erikoiseen näyttämöllepanoon myöhemmin.
Niin. Syyllinen kertoo uusperheestä ja sen ongelmista.
Meillä on esitystaidetta tekevä uusperheen äiti Päivi (Heidi Syrjäkari) ja myyntimiesisä Timo (Mika Silvennoinen). Meillä on pariskunnan yhteinen lapsi Onni ja kaksi valmista Timon ensimmäisestä avioliitosta (Kristina Koivumies ja Heta Hirvonen). Sitten meillä on Timon entinen puoliso (Satu Turunen) ja isovanhemmat (Tarja Heinula, Perttu Hallikainen ja Anna-Kaisa Korpinen).
Sitten meillä on niitä arkipäivänä törmäyksiä, joista pitäisi jotenkin selvitä.
Heikkisen teksti on hämmästyttävän yleispätevä. Vaikken ole koskaan uusperheessä elänyt, en lapsena enkä aikuisena, löydän kyllä näytelmästä lukuisia kiinnekohtia omaan perhe-elämääni. Niitä on oikeastaan niin paljon, etten ymmärrä, mikä tässä kaikessa on erityisesti uusperhettä koskevaa. Uuden perheen arkeen puuttuvat isovanhemmat? Murrosikäisen tuittuilu? Toisen puolison vetäytyminen ja vastuun pakoilu? Perheterapeutilla istuminen? Vastausten etsiminen elämäntaito-oppaista?
Minun mielestäni ne koskevat aivan yhtä lailla meitä kaikkia perhe-elämää viettäviä sillä erolla vain, että siinä missä Timo kuvittelee elämän uuden perheen kanssa jollakin tavalla erilaiseksi kuin entisen liittonsa, hän tuo uuteen liittoon sen edellisen suhteen pahimman ongelman eli itsensä. Puolison vaihtaminen ei varmasti auta, jos tuossa yhteydessä ei tee itselleen mitään.
Kysymys on aivan samasta kuin silloin, kun työhönsä tuskastunut ihminen heittäytyy vuodeksi vuorotteluvapaalle ja palaa entisiin hommiinsa. Vierestä nähneenä tiedän, että pitkänkin breikin pitänyt on kahdessa viikossa täsmälleen yhtä huonossa jamassa kuin oli ennen kauan odottamaansa katkoa.
Myös uuden perheen suhde iholle tunkeviin isovanhempiin on yleispätevä. Jokaikinen perhe joutuu määrittelemään ne rajat, joita yksikään perheen ulkopuolinen ei voi eikä saa ylittää. Se saattaa tehdä kipeää, mutta niin aikuinen ihminen toimii: riuhtaisee itsensä irti omista vanhemmistaan ja alkaa itse kantaa vastuun omista lapsistaan ja arjen rullaamisesta.
Näytelmän Päivi yrittää kyllä parhaansa, mutta Timo antaa perheen ulkopuolisille niin paljon valtaa, että jopa perheen pakasteet ja sohva saavat kyytiä, kun joku vain ymmärtää niitä itselleen pyytää.
Vaan sitten näytelmän toteutukseen.
Minun on pakko myöntää, että ihmettelin esityksen ensimmäiset kymmenen minuuttia, mistä ihmeestä oikein on kysymys. Heidi Syrjäkari lauloi ja tanssi, puki ja riisui mallinukkeja. Sanalla sanoen Syrjäkari pohjusti tuhdilla performanssillaan – näytelmän Päivihän on ammatiltaan esitystaiteillija – tulevan tarinan ahdistusta.
Heidi Naakan koreografioimana Syrjäkari (ja yhdessä kohtauksessa myös Silvennoinen) purkaa ongelmiaan ja etsii useaan otteeseen tanssillaan sitä kipinää, joka uudessa liitossa alunperin oli. Mutta syveneekö katsojan ymmärrys perheen ongelmista näin paremmin kuin vaikkapa niissä huimissa näytellyissä kohtauksissa, joiden aikana Päivi yrittää pitää porukkansa ja oman mielensä kasassa?
Samalla, kun Heikkinen kirjoittaa Päivistään moniniitisen ja uuden perheensä puolesta kaikin käytettävissään olevin keinoin kamppailevan naisen, muut näytelmän henkilöt ovat vain syvästi karrikoituja yhden ominaisuuden olentoja. Silvennoisen tulkitsemalle Timollekin käy niin kuin Aisopoksen aasille, joka kuoli nälkään, kun ei osannut päättää, söisikö vasemmasta vai oikeasta heinäkasasta.
Niin että menkää ja katsokaa. Älkää antako sanan uusperhe hämätä, älkääkä hämmästykö, jos näytelmä saa teissä jotakin liikettä aikaan. Sitähän Sanna Heikkinen näytelmältään ehdottomasti toivoo.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.