
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa linkin
https://youtu.be/15rXahoaBYo kautta suorana kello 13–16 sekä myöhemmin tallenteena.
Tuskinpa kovin moni aikaansa seuraava lukija on voinut välttyä altistumasta kansakuntamme eliittiä riivaavalle syvälle huolelle suomalaisten syntyvyyslukujen supistumisesta. Ilmiö ylittää huolestuttavuudessaan monissa piireissä jo ylikansoituksen kauhistuksen, ja moni esivallan edustaja on ilmaissut huolensa suomalaisten syntyvyyden laskusta.
Miksi kansakunta, joka on tutkitusti kaikkein onnellisin maailmassa, on yhtäkkiä kuin yhteisestä päätöksestä päättänyt kuolla sukupuuttoon, hiipua pois kansojen luettelosta ollakseen vain maininta tulevaisuuden historiankirjoissa menneisyyden kuolleiden kansakuntien luetteloissa?
Yli puoluerajojen on kannustettu synnytystalkoisiin ja etsitty alkusyytä ongelmaan omimman ideologian mukaisesta paikasta. En halua olla suomalaisten edustajikseen valitsemaa kansakuntamme parhaimmistoa huonompi tässäkään asiassa, vaan osoitan mielelläni itsekin syyttävän sormeni tässä asiassa itselleni ideologisesti sopivaan paikkaan, mutta kansan palvelijoista poiketen on minulla esittää perusteluja ajatusrakennelmani tueksi.
Uskonpa, että kovin moni lukijoistamme ei tarvitse lisävalaistusta ihmisen lisääntymiseen liittyvissä fysiologisissä yksityiskohdissa vaan voimme näin koko perheen lukemistoksi tarkoitetussa kulttuurijulkaisussa loikata hienotunteisesti parittelun yli parinvalinnan kysymyksiin. Ihmisyksilöiden parinvalinnassa yksi keskeisimpiä edellytyksiä on ihmisten kohtaaminen, ja kohtaamisten perusedellytyksiä ovat kohtauspaikat. Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten siellä, missä ihmisiä on paljon, kuten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla, mutta vähemmänkin teräväkatseinen tarkkailija huomaa, että näissä tilanteissa ihmisiä näyttävät erottavan kuin näkymättömät seinät. Yksilöitä on paikalla paljon, mutta jokainen on yksin.
Eräs ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, kohtaamisten ja romanttisen ajattelun väkevimpiä kiihdyttäjiä, on musiikki. Enkä nyt tarkoita nykyaikaisen viihdeteollisuuden hajuttomaksi ja harmittomaksi kuohitsemaa hittibiisileiri–biisileirihitti–meemi-musiikkia, vaan sitä itseänsä, sen kaikkein elämää sykkivimpiä muotoja. Vieraillessamme paikoissa, missä ihmisiä on paljon ja ääniaallot värisevät kiihkeästä musiikista, voi huomata ihmisten kohtaavan toisiaan ollen avoimempia toisiaan kohtaan ja innokkaampia kohtaamisiin. Myös toki kaikenlainen yhdessä tekeminen tuo ihmisiä mukavasti yhteen, kunhan kyse ei ole työksi kutsutusta vitsauksesta ja sen mukanaantuomista tympeistä taloudellisista velvoitteista ja ihmisiä jakavista hierarkioista.
Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla.
Kuitenkin kautta karun mutta kauniin Suomemme joka kaupungista kiirii viesti, että keikkapaikkoja lopetetaan toimistohotellien tieltä. Kaupunkikeskustat muuttuvat nukkumalähiöiksi sekä airBnB-keskittymiksi, ja taiteilijat joutuvat taiteen tekemisen sijaan kamppailemaan monesti masentavia taisteluja kulttuuritilojen puolesta sekä haaskaamaan aikansa taiteen rahoituksen arvaamattomissa kiemuroissa. Yhteiskunta tuhlaa parhaan taiteellisen luomisvoimansa apuraha-anomusten värkkäämiseen ja loputtomiin tilavääntöihin loputtoman suljujen poliitikkojen kanssa.
Maamme pääkaupungissa on kokeiltu mitä tapahtuu, kun kaupungin keskustaan perustetaan epäkaupallinen, kaikille vapaa ja ilmainen kohtaamis- ja kulttuurikeidas ja brändätään se vielä – ehkä hieman harhaanjohtavastikin – kirjastoksi. Oodi sykkii elämää ja muut kansakunnat kauempanakin ylistävät Suomea tästä hämmästyttävästä teosta!
Uskonpa, että jos pikku-Oodeja ja kaikenlaisia muita kulttuuritiloja perustettaisiin ympäri kaunista kotimaatamme, nähtäisiin lisääntymiskäyrissä nousu! Eivätkä lisääntyisi pelkästään eroottiset kohtaamiset, vaan ihmistenväliset kanssakäymiset muillakin elämänaloilla mahdollistuisivat ennennäkemättömissä määrin. Näiden kohtaamisten myötä syntyisi ystävyyksiä, ideoita ja ymmärtämystä, joista taas syntyisi innovaatioita (joudun käyttämään näin rumaa kieltä saadakseni lobattua tämän suurenmoisen idean poliittisille vastustajillemme) vientiteollisuutemme käyttöön
Kiitämme kolumnoinnin tähän lopettavaa Jaakko Laitista ja toivotamme hyvää keikkavuotta 2020!
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa linkin
https://youtu.be/15rXahoaBYo kautta suorana kello 13–16 sekä myöhemmin tallenteena.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
Tommi Liimatta siirtyy omakohtaisissa kuvauksissaan Pietarsaaren (Jeppis ja Jeppis 2) Rovaniemelle ja samalla fiktiivisestä kaunokirjallisuudesta tietokirjalliseen kerrontaan. Mutta onko eroa muistelmilla?
Ayn Randin teokset ovat vaikuttaneet Yhdysvaltoja hallitsevaan kapitalistiseen ideologiaan enemmän kuin Euroopassa ehkä on ymmärretty. Jussi Jalosen teos valottaa Randin ihanteita.
Vaikka työmatkapäiväkirja onkin “paikoin kuivakkaa tapaamisten ja kokousten sarjaa”, taustoittaa Hannele Pokan muistelmateos nyt ajankohtaisia asioita kiinnostavasti.