Toimiva ratkaisu Suomen väestöpulmaan

Miksi kansakunta, joka on tutkitusti kaikkein onnellisin maailmassa, on yhtäkkiä kuin yhteisestä päätöksestä päättänyt kuolla sukupuuttoon, hiipua pois kansojen luettelosta ollakseen vain maininta tulevaisuuden historiankirjoissa menneisyyden kuolleiden kansakuntien luetteloissa?

Yli puoluerajojen on kannustettu synnytystalkoisiin ja etsitty alkusyytä ongelmaan omimman ideologian mukaisesta paikasta. En halua olla suomalaisten edustajikseen valitsemaa kansakuntamme parhaimmistoa huonompi tässäkään asiassa, vaan osoitan mielelläni itsekin syyttävän sormeni tässä asiassa itselleni ideologisesti sopivaan paikkaan, mutta kansan palvelijoista poiketen on minulla esittää perusteluja ajatusrakennelmani tueksi.

Uskonpa, että kovin moni lukijoistamme ei tarvitse lisävalaistusta ihmisen lisääntymiseen liittyvissä fysiologisissä yksityiskohdissa vaan voimme näin koko perheen lukemistoksi tarkoitetussa kulttuurijulkaisussa loikata hienotunteisesti parittelun yli parinvalinnan kysymyksiin. Ihmisyksilöiden parinvalinnassa yksi keskeisimpiä edellytyksiä on ihmisten kohtaaminen, ja kohtaamisten perusedellytyksiä ovat kohtauspaikat. Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten siellä, missä ihmisiä on paljon, kuten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla, mutta vähemmänkin teräväkatseinen tarkkailija huomaa, että näissä tilanteissa ihmisiä näyttävät erottavan kuin näkymättömät seinät. Yksilöitä on paikalla paljon, mutta jokainen on yksin.

Eräs ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, kohtaamisten ja romanttisen ajattelun väkevimpiä kiihdyttäjiä, on musiikki. Enkä nyt tarkoita nykyaikaisen viihdeteollisuuden hajuttomaksi ja harmittomaksi kuohitsemaa hittibiisileiri–biisileirihitti–meemi-musiikkia, vaan sitä itseänsä, sen kaikkein elämää sykkivimpiä muotoja. Vieraillessamme paikoissa, missä ihmisiä on paljon ja ääniaallot värisevät kiihkeästä musiikista, voi huomata ihmisten kohtaavan toisiaan ollen avoimempia toisiaan kohtaan ja innokkaampia kohtaamisiin. Myös toki kaikenlainen yhdessä tekeminen tuo ihmisiä mukavasti yhteen, kunhan kyse ei ole työksi kutsutusta vitsauksesta ja sen mukanaantuomista tympeistä taloudellisista velvoitteista ja ihmisiä jakavista hierarkioista.

Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla.

Kuitenkin kautta karun mutta kauniin Suomemme joka kaupungista kiirii viesti, että keikkapaikkoja lopetetaan toimistohotellien tieltä. Kaupunkikeskustat muuttuvat nukkumalähiöiksi sekä airBnB-keskittymiksi, ja taiteilijat joutuvat taiteen tekemisen sijaan kamppailemaan monesti masentavia taisteluja kulttuuritilojen puolesta sekä haaskaamaan aikansa taiteen rahoituksen arvaamattomissa kiemuroissa. Yhteiskunta tuhlaa parhaan taiteellisen luomisvoimansa apuraha-anomusten värkkäämiseen ja loputtomiin tilavääntöihin loputtoman suljujen poliitikkojen kanssa.

Maamme pääkaupungissa on kokeiltu mitä tapahtuu, kun kaupungin keskustaan perustetaan epäkaupallinen, kaikille vapaa ja ilmainen kohtaamis- ja kulttuurikeidas ja brändätään se vielä – ehkä hieman harhaanjohtavastikin – kirjastoksi. Oodi sykkii elämää ja muut kansakunnat kauempanakin ylistävät Suomea tästä hämmästyttävästä teosta!

Uskonpa, että jos pikku-Oodeja ja kaikenlaisia muita kulttuuritiloja perustettaisiin ympäri kaunista kotimaatamme, nähtäisiin lisääntymiskäyrissä nousu! Eivätkä lisääntyisi pelkästään eroottiset kohtaamiset, vaan ihmistenväliset kanssakäymiset muillakin elämänaloilla mahdollistuisivat ennennäkemättömissä määrin. Näiden kohtaamisten myötä syntyisi ystävyyksiä, ideoita ja ymmärtämystä, joista taas syntyisi innovaatioita (joudun käyttämään näin rumaa kieltä saadakseni lobattua tämän suurenmoisen idean poliittisille vastustajillemme) vientiteollisuutemme käyttöön

Kiitämme kolumnoinnin tähän lopettavaa Jaakko Laitista ja toivotamme hyvää keikkavuotta 2020!