Tuskinpa kovin moni aikaansa seuraava lukija on voinut välttyä altistumasta kansakuntamme eliittiä riivaavalle syvälle huolelle suomalaisten syntyvyyslukujen supistumisesta. Ilmiö ylittää huolestuttavuudessaan monissa piireissä jo ylikansoituksen kauhistuksen, ja moni esivallan edustaja on ilmaissut huolensa suomalaisten syntyvyyden laskusta.
Miksi kansakunta, joka on tutkitusti kaikkein onnellisin maailmassa, on yhtäkkiä kuin yhteisestä päätöksestä päättänyt kuolla sukupuuttoon, hiipua pois kansojen luettelosta ollakseen vain maininta tulevaisuuden historiankirjoissa menneisyyden kuolleiden kansakuntien luetteloissa?
Yli puoluerajojen on kannustettu synnytystalkoisiin ja etsitty alkusyytä ongelmaan omimman ideologian mukaisesta paikasta. En halua olla suomalaisten edustajikseen valitsemaa kansakuntamme parhaimmistoa huonompi tässäkään asiassa, vaan osoitan mielelläni itsekin syyttävän sormeni tässä asiassa itselleni ideologisesti sopivaan paikkaan, mutta kansan palvelijoista poiketen on minulla esittää perusteluja ajatusrakennelmani tueksi.
Uskonpa, että kovin moni lukijoistamme ei tarvitse lisävalaistusta ihmisen lisääntymiseen liittyvissä fysiologisissä yksityiskohdissa vaan voimme näin koko perheen lukemistoksi tarkoitetussa kulttuurijulkaisussa loikata hienotunteisesti parittelun yli parinvalinnan kysymyksiin. Ihmisyksilöiden parinvalinnassa yksi keskeisimpiä edellytyksiä on ihmisten kohtaaminen, ja kohtaamisten perusedellytyksiä ovat kohtauspaikat. Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten siellä, missä ihmisiä on paljon, kuten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla, mutta vähemmänkin teräväkatseinen tarkkailija huomaa, että näissä tilanteissa ihmisiä näyttävät erottavan kuin näkymättömät seinät. Yksilöitä on paikalla paljon, mutta jokainen on yksin.
Eräs ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, kohtaamisten ja romanttisen ajattelun väkevimpiä kiihdyttäjiä, on musiikki. Enkä nyt tarkoita nykyaikaisen viihdeteollisuuden hajuttomaksi ja harmittomaksi kuohitsemaa hittibiisileiri–biisileirihitti–meemi-musiikkia, vaan sitä itseänsä, sen kaikkein elämää sykkivimpiä muotoja. Vieraillessamme paikoissa, missä ihmisiä on paljon ja ääniaallot värisevät kiihkeästä musiikista, voi huomata ihmisten kohtaavan toisiaan ollen avoimempia toisiaan kohtaan ja innokkaampia kohtaamisiin. Myös toki kaikenlainen yhdessä tekeminen tuo ihmisiä mukavasti yhteen, kunhan kyse ei ole työksi kutsutusta vitsauksesta ja sen mukanaantuomista tympeistä taloudellisista velvoitteista ja ihmisiä jakavista hierarkioista.
Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla.
Kuitenkin kautta karun mutta kauniin Suomemme joka kaupungista kiirii viesti, että keikkapaikkoja lopetetaan toimistohotellien tieltä. Kaupunkikeskustat muuttuvat nukkumalähiöiksi sekä airBnB-keskittymiksi, ja taiteilijat joutuvat taiteen tekemisen sijaan kamppailemaan monesti masentavia taisteluja kulttuuritilojen puolesta sekä haaskaamaan aikansa taiteen rahoituksen arvaamattomissa kiemuroissa. Yhteiskunta tuhlaa parhaan taiteellisen luomisvoimansa apuraha-anomusten värkkäämiseen ja loputtomiin tilavääntöihin loputtoman suljujen poliitikkojen kanssa.
Maamme pääkaupungissa on kokeiltu mitä tapahtuu, kun kaupungin keskustaan perustetaan epäkaupallinen, kaikille vapaa ja ilmainen kohtaamis- ja kulttuurikeidas ja brändätään se vielä – ehkä hieman harhaanjohtavastikin – kirjastoksi. Oodi sykkii elämää ja muut kansakunnat kauempanakin ylistävät Suomea tästä hämmästyttävästä teosta!
Uskonpa, että jos pikku-Oodeja ja kaikenlaisia muita kulttuuritiloja perustettaisiin ympäri kaunista kotimaatamme, nähtäisiin lisääntymiskäyrissä nousu! Eivätkä lisääntyisi pelkästään eroottiset kohtaamiset, vaan ihmistenväliset kanssakäymiset muillakin elämänaloilla mahdollistuisivat ennennäkemättömissä määrin. Näiden kohtaamisten myötä syntyisi ystävyyksiä, ideoita ja ymmärtämystä, joista taas syntyisi innovaatioita (joudun käyttämään näin rumaa kieltä saadakseni lobattua tämän suurenmoisen idean poliittisille vastustajillemme) vientiteollisuutemme käyttöön
Kiitämme kolumnoinnin tähän lopettavaa Jaakko Laitista ja toivotamme hyvää keikkavuotta 2020!
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
