Tuskinpa kovin moni aikaansa seuraava lukija on voinut välttyä altistumasta kansakuntamme eliittiä riivaavalle syvälle huolelle suomalaisten syntyvyyslukujen supistumisesta. Ilmiö ylittää huolestuttavuudessaan monissa piireissä jo ylikansoituksen kauhistuksen, ja moni esivallan edustaja on ilmaissut huolensa suomalaisten syntyvyyden laskusta.
Miksi kansakunta, joka on tutkitusti kaikkein onnellisin maailmassa, on yhtäkkiä kuin yhteisestä päätöksestä päättänyt kuolla sukupuuttoon, hiipua pois kansojen luettelosta ollakseen vain maininta tulevaisuuden historiankirjoissa menneisyyden kuolleiden kansakuntien luetteloissa?
Yli puoluerajojen on kannustettu synnytystalkoisiin ja etsitty alkusyytä ongelmaan omimman ideologian mukaisesta paikasta. En halua olla suomalaisten edustajikseen valitsemaa kansakuntamme parhaimmistoa huonompi tässäkään asiassa, vaan osoitan mielelläni itsekin syyttävän sormeni tässä asiassa itselleni ideologisesti sopivaan paikkaan, mutta kansan palvelijoista poiketen on minulla esittää perusteluja ajatusrakennelmani tueksi.
Uskonpa, että kovin moni lukijoistamme ei tarvitse lisävalaistusta ihmisen lisääntymiseen liittyvissä fysiologisissä yksityiskohdissa vaan voimme näin koko perheen lukemistoksi tarkoitetussa kulttuurijulkaisussa loikata hienotunteisesti parittelun yli parinvalinnan kysymyksiin. Ihmisyksilöiden parinvalinnassa yksi keskeisimpiä edellytyksiä on ihmisten kohtaaminen, ja kohtaamisten perusedellytyksiä ovat kohtauspaikat. Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten siellä, missä ihmisiä on paljon, kuten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla, mutta vähemmänkin teräväkatseinen tarkkailija huomaa, että näissä tilanteissa ihmisiä näyttävät erottavan kuin näkymättömät seinät. Yksilöitä on paikalla paljon, mutta jokainen on yksin.
Eräs ihmiskunnan suurimpia saavutuksia, kohtaamisten ja romanttisen ajattelun väkevimpiä kiihdyttäjiä, on musiikki. Enkä nyt tarkoita nykyaikaisen viihdeteollisuuden hajuttomaksi ja harmittomaksi kuohitsemaa hittibiisileiri–biisileirihitti–meemi-musiikkia, vaan sitä itseänsä, sen kaikkein elämää sykkivimpiä muotoja. Vieraillessamme paikoissa, missä ihmisiä on paljon ja ääniaallot värisevät kiihkeästä musiikista, voi huomata ihmisten kohtaavan toisiaan ollen avoimempia toisiaan kohtaan ja innokkaampia kohtaamisiin. Myös toki kaikenlainen yhdessä tekeminen tuo ihmisiä mukavasti yhteen, kunhan kyse ei ole työksi kutsutusta vitsauksesta ja sen mukanaantuomista tympeistä taloudellisista velvoitteista ja ihmisiä jakavista hierarkioista.
Voisi ajatella, että romanttisia kohtaamisia tapahtuisi eniten ruuhkabusseissa ja supermarkettien parkkipaikoilla.
Kuitenkin kautta karun mutta kauniin Suomemme joka kaupungista kiirii viesti, että keikkapaikkoja lopetetaan toimistohotellien tieltä. Kaupunkikeskustat muuttuvat nukkumalähiöiksi sekä airBnB-keskittymiksi, ja taiteilijat joutuvat taiteen tekemisen sijaan kamppailemaan monesti masentavia taisteluja kulttuuritilojen puolesta sekä haaskaamaan aikansa taiteen rahoituksen arvaamattomissa kiemuroissa. Yhteiskunta tuhlaa parhaan taiteellisen luomisvoimansa apuraha-anomusten värkkäämiseen ja loputtomiin tilavääntöihin loputtoman suljujen poliitikkojen kanssa.
Maamme pääkaupungissa on kokeiltu mitä tapahtuu, kun kaupungin keskustaan perustetaan epäkaupallinen, kaikille vapaa ja ilmainen kohtaamis- ja kulttuurikeidas ja brändätään se vielä – ehkä hieman harhaanjohtavastikin – kirjastoksi. Oodi sykkii elämää ja muut kansakunnat kauempanakin ylistävät Suomea tästä hämmästyttävästä teosta!
Uskonpa, että jos pikku-Oodeja ja kaikenlaisia muita kulttuuritiloja perustettaisiin ympäri kaunista kotimaatamme, nähtäisiin lisääntymiskäyrissä nousu! Eivätkä lisääntyisi pelkästään eroottiset kohtaamiset, vaan ihmistenväliset kanssakäymiset muillakin elämänaloilla mahdollistuisivat ennennäkemättömissä määrin. Näiden kohtaamisten myötä syntyisi ystävyyksiä, ideoita ja ymmärtämystä, joista taas syntyisi innovaatioita (joudun käyttämään näin rumaa kieltä saadakseni lobattua tämän suurenmoisen idean poliittisille vastustajillemme) vientiteollisuutemme käyttöön
Kiitämme kolumnoinnin tähän lopettavaa Jaakko Laitista ja toivotamme hyvää keikkavuotta 2020!
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
