Tämän vuoden merkittävin tulokas mediakentälle lienevät valeuutiset. Toki valheellista ja kyynistä uutisointia on ollut aiemminkin: muiden muassa Magneettimedia sekä MV-lehti ovat omaa ennakkoluuloista ja jopa vahingollista propagandaansa tuutanneet toki niin pitkään kuin mobiililaitteisiin sidottu nykykansalainen muistaa; propagandan, markkinoinnin ja journalismin rajat taas ovat paukkuneet markkinalogiikalla toimivissa viestimissä siitä lähtien, kun isoisille lamppuja kauppaava lyhyttavarakauppa ilmoitustilan osti.
Mutta valeuutiset ovat juuri tänä vuonna levinneet kuin kulovalkea. Donald Trump kai sen sanoi.
Valeuutisten suurelle määrälle on yksinkertainen selitys: jokainen uutinen voi olla valeuutinen. Koska valeuutinen on vain uutinen, josta senhetkinen puhuja ei pidä; valeuutiseksi nimetyn uutisoinnin todellisuuskytköksiin tämä nimeäminen ei nykyään enää viittaa.
Toki oli aika, jolloin ”valeuutinen” tarkoitti – kuten Yleisradion Valheenpaljastaja sen tammikuussa avasi – ”harhautustarkoituksessa tehtyä tekstiä (tai vaikkapa videota), joka matkii ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä”1, mutta tässä kesälläkin valeuutisastalolla on lyöty lähes kaikkea, mikä ruudulle ilmestyy.
Vuoden kuluessa on ollut jotenkin mahdotonta välttyä tuntemasta, miten maailma vääntyy yhä nopeammin kohti sellaista simulaatiota tai dissimulaatiota, jollaisena 1960-luvun postmodernin teoreetikot jo silloisen maailman kuvasivat. Luottamus kerrottuihin faktoihin on aina jollain tavoin kyseenalaista.
Kirjallisuudentutkimukselle tilanne ei tietenkään ole millään tavoin uusi. Brittifilosofi J. L. Austin kirjoitti jo vuonna 1962 teoksessaan How to Do Things With Words, että kieli ei pelkästään kuvaa vaan aina myös muokkaa maailmaa. Journalistinen tekstikään ei siis voi olla tästä efektistä kokonaan vapaata. Mainio ja tarkasti aikaansa seuraava Eurooppalaisen filosofian seura julkaisi Austinin teoksen ensimmäistä kertaa suomeksi juuri viime vuonna niin & näin -sarjassaan nimellä Näin tehdään sanoilla2 – kuinkahan moni hoksasi lukea teoksen sopivasti ennen tätä viestinnän hullua vuotta?
Valtamedia, valemedia, vaihtoehtomedia (miksi aina v-kirjain?) – miten yhden erottaa toisesta? Jokainen viestintäväline seuraa jotakin ideologiaa eli ajaa jonkun asian, ryhmän tai aatteen etua, mutta jostain syystä näytämme kadottaneen kyvyn eritellä eri toimijoiden ideologisia perustoja.
Hyvän uutismedian ideologia on Suomessa kirjattu journalistin ohjeisiin. Sanomalehdestä ei tee hyvää se, että se julistaa itsensä ”puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi”. Useimmat poliittisten puolueitten sanomalehdet ovat Suomessa kuihtuneet viikkolehdiksi tai vielä surkeammin verkkojulkaisuiksi, mutta puolueittenkin lehdet voivat olla journalistisesti erinomaisia. Lukijan täytyy vain ymmärtää se poliittisesti värittynyt näkökulma, josta ne maailmaa katsovat.
Kaltion ideologian kuvittelen olevan yleishumanistinen, yleismaailmallisen rakkauden ja toverillisuuden (oli se sitten nimeltään kristinuskon caritas tai sosialismin solidaarisuus) läpäisemä, jokaisen ihmisen arvon tunnustava. Tämän numeron ajatuksena oli katsella Suomen satavuotisvuoden Yhdessä-teemaa etenkin eri ikäpolvien välisten suhteitten kautta, mutta muunkinlaisia yhteisyyksiä ja yhteisöllisyyksiä lehden sivuille päätyi.
Tehtävämme ideologiakaan ei ole vuosikymmenten aikana muuttunut: tehdä maailmasta ja etenkin pohjoisesta Suomesta yhä parempi paikka. Kun muutakaan ei voi.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
