Kukka Ranta & Jaana Kanninen: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. S & S 2019.
Saamelaisuus ja saamelaiset tuovat monille ensimmäisinä mieleen lähinnä porot, joiut ja värikkäät puvut. Medioita seuraava perussivistynyt suomalainen saattaa muistaa myös maankäyttökiistat, kysymykset kulttuurisesta omimisesta sekä riidat saamelaisuuden määrittelystä.
Muodostunut kuva jää kuitenkin auttamatta pinnalliseksi eikä kerro mitään siitä, minkälaista on (ollut) elää saamelaisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Ymmärrystä saamelaisten historiasta ja kulttuurista on nyt mahdollista lisätä nappaamalla luettavaksi mainio tietoteos Vastatuuleen. Kirjasta käy hyvin selväksi, miten Suomen valtio on harjoittanut saamelaisiin kohdistuvaa kolonialismia. Saamelaisia on sorrettu satoja vuosia. Heidän omat sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteensa on tuhottu ja heidät on alistettu valtakulttuurin yhteiskuntarakenteisiin ja pakotettu omaksumaan valtaa pitävien normit.
Saamelaisten kokemuksia ja sukupolvelta toiselle siirtyneitä traumoja käsitellään kirjan kahdeksassa teemaluvussa. Niissä paneudutaan muun muassa maiden ja vesien menetyksiin, saamelaisen maailmankuvan demonisointiin, kallonmittauksiin ja muihin rotututkimuksiin sekä ilmastonmuutoksen vaikutukseen saamelaiskulttuuriin.
Kirja on hurja, sillä pöyristyttäviä esimerkkejä saamelaisten kohtelusta riittää. Järkyttävää luettavaa on esimerkiksi luku asuntolakouluista, joissa saamelaislapset kävivät koulua kaukana kotoa. Meno oli villiä ja väkivaltaista. Pilkkaaminen oli arkipäivää ja saamen puhumisesta saatettiin rangaista.
Saamelaisten yli on kävelty myös päätöksenteossa, vaikka olisi kyse asioista, jotka vaikuttavat suoraan heidän elämäänsä ja elinkeinoihinsa. Neuvottelut hoidettiin surkeasti esimerkiksi Jäämerenradan suunnittelussa sekä Tenojoen kalastussopimuksen valmisteluissa. 1950- ja 1960-luvulta tuttu tapaus puolestaan on Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen. Alueen paikalliset asukkaat eivät päässeet vaikuttamaan suunnitelmiin ja asiasta tiedotettiin vasta, kun hanke oli jo pitkällä. Tekoaltaiden alta joutui muuttamaan pois pitkälti yli 600 ihmistä, veden alle jäi kokonaisia saamelaiskyliä, poroja hukkui sadoittain ja alueen elinolosuhteet muuttuivat monille lajeille mahdottomiksi.
Kurjimmat ajat ovat joltain osin ohi. Saamelaisten kotiseutualueella saamen kieltä osaavat lapset saavat nykyisin käydä peruskoulun pääosin äidinkielellään, vaikka alueen ulkopuolella se ei olekaan juuri mahdollista. Myös kolmen Suomessa puhutun saamen kielen – pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen – elvyttämiseksi on työskennelty aktiivisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Vastatuuleen herättelee tehokkaasti huomaamaan oman etuoikeutetun aseman. Tämä yhdessä asianmukaisen ja oikean tiedon kanssa on tärkeä lähtökohta sille, että rasististen rakenteiden ja asenteiden purkaminen on ylipäänsä mahdollista.
Alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessori Jovnna Jon Ánne Kirstte Rávdná eli Rauna Kuokkanen houkuttelee avaamaan oven saamelaiseen maailmaan tutustumalla saamelaisten itsensä tuottamaan tietoon ja taiteeseen. Aivan aluksi kannattaakin kurkata kirjan lähdeluetteloa. Sieltä löytyy runsaasti lisälukemista.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
