Kukka Ranta & Jaana Kanninen: Vastatuuleen. Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta. S & S 2019.
Saamelaisuus ja saamelaiset tuovat monille ensimmäisinä mieleen lähinnä porot, joiut ja värikkäät puvut. Medioita seuraava perussivistynyt suomalainen saattaa muistaa myös maankäyttökiistat, kysymykset kulttuurisesta omimisesta sekä riidat saamelaisuuden määrittelystä.
Muodostunut kuva jää kuitenkin auttamatta pinnalliseksi eikä kerro mitään siitä, minkälaista on (ollut) elää saamelaisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Ymmärrystä saamelaisten historiasta ja kulttuurista on nyt mahdollista lisätä nappaamalla luettavaksi mainio tietoteos Vastatuuleen. Kirjasta käy hyvin selväksi, miten Suomen valtio on harjoittanut saamelaisiin kohdistuvaa kolonialismia. Saamelaisia on sorrettu satoja vuosia. Heidän omat sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteensa on tuhottu ja heidät on alistettu valtakulttuurin yhteiskuntarakenteisiin ja pakotettu omaksumaan valtaa pitävien normit.
Saamelaisten kokemuksia ja sukupolvelta toiselle siirtyneitä traumoja käsitellään kirjan kahdeksassa teemaluvussa. Niissä paneudutaan muun muassa maiden ja vesien menetyksiin, saamelaisen maailmankuvan demonisointiin, kallonmittauksiin ja muihin rotututkimuksiin sekä ilmastonmuutoksen vaikutukseen saamelaiskulttuuriin.
Kirja on hurja, sillä pöyristyttäviä esimerkkejä saamelaisten kohtelusta riittää. Järkyttävää luettavaa on esimerkiksi luku asuntolakouluista, joissa saamelaislapset kävivät koulua kaukana kotoa. Meno oli villiä ja väkivaltaista. Pilkkaaminen oli arkipäivää ja saamen puhumisesta saatettiin rangaista.
Saamelaisten yli on kävelty myös päätöksenteossa, vaikka olisi kyse asioista, jotka vaikuttavat suoraan heidän elämäänsä ja elinkeinoihinsa. Neuvottelut hoidettiin surkeasti esimerkiksi Jäämerenradan suunnittelussa sekä Tenojoen kalastussopimuksen valmisteluissa. 1950- ja 1960-luvulta tuttu tapaus puolestaan on Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen. Alueen paikalliset asukkaat eivät päässeet vaikuttamaan suunnitelmiin ja asiasta tiedotettiin vasta, kun hanke oli jo pitkällä. Tekoaltaiden alta joutui muuttamaan pois pitkälti yli 600 ihmistä, veden alle jäi kokonaisia saamelaiskyliä, poroja hukkui sadoittain ja alueen elinolosuhteet muuttuivat monille lajeille mahdottomiksi.
Kurjimmat ajat ovat joltain osin ohi. Saamelaisten kotiseutualueella saamen kieltä osaavat lapset saavat nykyisin käydä peruskoulun pääosin äidinkielellään, vaikka alueen ulkopuolella se ei olekaan juuri mahdollista. Myös kolmen Suomessa puhutun saamen kielen – pohjoissaamen, inarinsaamen ja koltansaamen – elvyttämiseksi on työskennelty aktiivisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Vastatuuleen herättelee tehokkaasti huomaamaan oman etuoikeutetun aseman. Tämä yhdessä asianmukaisen ja oikean tiedon kanssa on tärkeä lähtökohta sille, että rasististen rakenteiden ja asenteiden purkaminen on ylipäänsä mahdollista.
Alkuperäiskansapolitiikan tutkimusprofessori Jovnna Jon Ánne Kirstte Rávdná eli Rauna Kuokkanen houkuttelee avaamaan oven saamelaiseen maailmaan tutustumalla saamelaisten itsensä tuottamaan tietoon ja taiteeseen. Aivan aluksi kannattaakin kurkata kirjan lähdeluetteloa. Sieltä löytyy runsaasti lisälukemista.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
