Kannessa: Juuret

Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.

”Juuret” osallistui tämän vuoden Oulun Musiikkivideofestivaalin kotimaiseen musiikkivideokilpailuun, ja sen voi nähdä perjantaina 25.8. klo 17 Pikisaaren Mallassaunalla esitettävässä näytöksessä ”Kotimainen katselmus 11”.  Samassa näytöksessä on mukana myös Niemisen Amandaidin (Amanda Martikainen) kappaleeseen ”Flowers” tekemä musiikkivideo.

Tämän sivun liekehtivä puu esiintyy myös ”Flowers”-videolla, johon sen sisältävä kohtaus on lohkaistu ”Ilmestys”-videoteoksesta. ”Ilmestys” on julkinen teos Rovaniemen seurakuntakeskuksessa. Tämä Niemisen tavaramerkiksi varioituna muodostunut puu on mukana myös hänen viimeisimmässä lyhytelokuvassaan Lift Up Your Voices.

Arttu Nieminen (1981) on Rovaniemellä asuva mediataiteilija. Hän kertoo teostensa lähtökohtana olevan usein symmetrialla ja horisontilla leikittelevä muoto, arktinen hauras luonto sekä enteiden ja näkyjen kaltaiset rinnastukset ajankohtaisiin ilmiöihin. ”Virtaavat luontokuvat, poeettinen lausunta, minimalistinen musiikki ja kokonaisuutta rikkovat brutaalit montaasit ovat ilmaisuni kulmakiviä. ASMR-keinoin (Autonomous Sensory Meridian Response) ladattuja kohtauksia ketjuttamalla sorvaan audiovisuaalisia loitsuja, joihin pyrin istuttamaan muutosvoimaa. Olen siis eräänlaisen propagandaelokuvan äärellä, vaikka pyrinkin puhdistavaan taidekokemukseen.”

”Luonto, kuten ihmisen rakentamat kolossaaliset struktuurit ja kaupungin syke, näyttäytyy minulle omana tiedostavana olionaan, toisinaan taas mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä. ’Eristäytynyt’, ’mystinen’ ja ’virtaava’ ovatkin määreitä, joista teokset hallusinoivat muotoaan. Ne ovat houreisia oodeja luonnon mystisille piirteille ja houkuttavat metsään uusin silmin.”

Nieminen kertoo pyrkivänsä ”puhuttelemaan teoksillani kokijaa, ikään kuin he itse olisivat intensiivisellä tripillä”. Hänen teostensa näyt ja kuvat ammentavatkin luontomatkojen ohella ”psykedeelisiltä matkoiltani, jolloin tajunta ikään kuin huokaa ja herää uusiin todellisuuksiin, sieltä sukeltaen taas uusiin mielen maisemiin, joiden äärellä haltioitua, pohtia elämää ja kokea pyhää, kaunista läsnäoloa itsensä ja universumien äärellä.”

Kaupunki syntyy suistoon

2–3/2026

”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”

  • Jukka Takalo
Kaltio – Kirja-arvio

Perämeren muuttuvat kasvot

4/2026

”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.

  • Helki Kallio
Kaltio – Pääkirjoitus

Takaisin virtaan

4/2026

Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.

  • Paavo J. Heinonen

Ihmislähtöistä sopeutumista Iissä

4/2026

Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?

  • Matias Huttunen
Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

”Saatte tuntea nahoissanne”

4/2026

Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.

  • Mikko Vartiainen

Kaikille aisteille

2–3/2026

”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?

  • Jenny Kangasvuo

Näkymätön toinen

2–3/2026

Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.

  • Mousa
Kaltio – Kirja-arvio

Poliittista luentaa

2–3/2026

”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”

  • Juhani Rantala