Ainakin tekijöillä oli hauskaa

Uusintaversioinnit ovat elokuvamaailman vakiotavaraa. Parhaimmillaan uusi filmatisointi voi perustellusti tuoda uusia näkökulmia sekä kerronnallisia tasoja alkuperäisen teoksen rinnalle. Pahimmillaan taas voidaan puhua sellaisesta uudelleenlämmitetystä esityksestä, joka herättää lähinnä kysymyksiä. Hirttämättömien parissa täytyy siis tehdä kysymys.

Miksi?

Vastaus tähän on jollain tapaa mahdollista löytää tai olla löytävinään. Spede Pasasen ja Vesa Matti-Loirin alkuperäinen Hirttämättömät-ohjaus vuodelta 1971 tarjoaa jonkinlaisen hiekkakuoppa-alustan oman kerronnallisen otteen vaatimuksille. Valitettavasti uusintaversion perussapluunan päälle liimatut nykyajan ilmentymät tuntuvat vain päälle liimatuilta lappusilta: ne yksinkertaisesti tuntuvat olevan väärässä elokuvassa. Millekään syventymiselle ei ole jätetty liikaa aikaa.

Väärässä elokuvassa tuntuu myös olevan Speedy Gonzalesia näyttelevä Ona Huczkowski, jonka roolityö on joka tapauksessa elokuvan kestävintä antia. Hän on ylivoimainen verrattuna Aku Hirviniemen karmeaan ylinäyttelyyn Yksinäisenä ratsastajana tai ohjaaja Andrei Alénin itsensä tulkitsemaan Tontoon. Hirviniemen yleinen mölinä Loiri-imitaatioineen on tuskastuttavaa katsottavaa, ja se vie valitettavasti särmää myös muilta näyttelijöiltä.

On vaikea nähdä elokuvan potentiaalista kohdeyleisöä. Koko perheen elokuvana se ei ole tarpeeksi absurdi saati räväkkä aikuiseen makuun ja lapsiyleisölle se voi olla käsittämätön häröily, joka on liian pitkä. Tämän vuoksi monet elokuvan lupaavat ainekset jäävät puolitiehen ja valuvat kuin hiekka kuoppaan. Visuaalisesti ollaan kyllä uskottavien hiekkakuoppien äärellä, ja musiikillisesti saavutetaan edes etäisesti enniomorriconemaisia tunnelmointeja.

Tarinan pohja on kaikesta huolimatta lännenelokuvaparodia. Siksi sen venyttäminen tulevaisuuskuvitelmaksi ei ole kestävä ratkaisu. Jossain toisessa miljöössä ja rakenteessa elokuva voisi toimiakin dystopiakuvauksena. Nyt Hirttämättömät hirttää kiinni.

Matalamielisiksi ei ainakaan voi elokuvan tekijöitä moittia. Jo alussa oleva kepeä kuitti elokuvasäätiön suuntaan on stetsoninnosto alkuperäisille soramontun kiertäjille. Ohjaaja Alén on myös todennut elokuvan tiedotteessa: ”En ole eläessäni nauranut niin paljon kuin Hirttämättömät-elokuvaa tehdessä. Tämän kokemuksen jälkeen uskoisin eläväni ainakin satavuotiaaksi.”

Elokuva on lisäksi tehty hiilineutraalisti eettisiä ja vastuullisia valintoja vaalien yhteistyössä suomalaisen Compensate-säätiön kanssa. Näinä aikoina tällaiset ratkaisut ovat hienoja asioita. Vastuullisia valintoja kannattaisi tehdä myös jatkossa käsikirjoituksen, tarinan ja yleisen elokuvallisen kerronnan kanssa. Elokuvan lopussa on olemassa jonkinlainen lupaus jatko-osasta, mutta mikäli sellainen tehdään, toivoisi tekijäin riemun tarttuvan silloin myös katsojaan.

Nykyisinä someskandaalien aikana elokuvan valttina saattaa olla kansan syvien rivien

tuohtumuksen kautta syntynyt kohu. Internetin keskustelupalstoilla Hirttämättömät on jo hyvissä ajoin leimattu muun muassa ”poliittisesti korrektiksi woke-versioksi”. Speden tuotanto on monille pyhäinjäännösten asemassa heti Kari Suomalaisen pilakuvien jälkeen.

Toivottavasti sosiaalisen median preeria ei repeä täysin liitoksistaan tämän audiovisuaalisen rodeon edessä. Ainakin elokuva saa varmasti kirjavan määrän erilaisia kritiikkejä niin lehdissä kuin elokuvaharrastajien blogeissa. Lyhykäisen näppärä twitter-arvio voisi olla: ”Hirttämättömät = Sietämättömät.”

Mutta ehkä me heikinheimot emme vain ymmärrä.

Miksi(köhän)?

Hola hola coca-cola!