Tämän vuoden merkittävin tulokas mediakentälle lienevät valeuutiset. Toki valheellista ja kyynistä uutisointia on ollut aiemminkin: muiden muassa Magneettimedia sekä MV-lehti ovat omaa ennakkoluuloista ja jopa vahingollista propagandaansa tuutanneet toki niin pitkään kuin mobiililaitteisiin sidottu nykykansalainen muistaa; propagandan, markkinoinnin ja journalismin rajat taas ovat paukkuneet markkinalogiikalla toimivissa viestimissä siitä lähtien, kun isoisille lamppuja kauppaava lyhyttavarakauppa ilmoitustilan osti.
Mutta valeuutiset ovat juuri tänä vuonna levinneet kuin kulovalkea. Donald Trump kai sen sanoi.
Valeuutisten suurelle määrälle on yksinkertainen selitys: jokainen uutinen voi olla valeuutinen. Koska valeuutinen on vain uutinen, josta senhetkinen puhuja ei pidä; valeuutiseksi nimetyn uutisoinnin todellisuuskytköksiin tämä nimeäminen ei nykyään enää viittaa.
Toki oli aika, jolloin ”valeuutinen” tarkoitti – kuten Yleisradion Valheenpaljastaja sen tammikuussa avasi – ”harhautustarkoituksessa tehtyä tekstiä (tai vaikkapa videota), joka matkii ulkoisesti journalismia, mutta ei ole sitä”1, mutta tässä kesälläkin valeuutisastalolla on lyöty lähes kaikkea, mikä ruudulle ilmestyy.
Vuoden kuluessa on ollut jotenkin mahdotonta välttyä tuntemasta, miten maailma vääntyy yhä nopeammin kohti sellaista simulaatiota tai dissimulaatiota, jollaisena 1960-luvun postmodernin teoreetikot jo silloisen maailman kuvasivat. Luottamus kerrottuihin faktoihin on aina jollain tavoin kyseenalaista.
Kirjallisuudentutkimukselle tilanne ei tietenkään ole millään tavoin uusi. Brittifilosofi J. L. Austin kirjoitti jo vuonna 1962 teoksessaan How to Do Things With Words, että kieli ei pelkästään kuvaa vaan aina myös muokkaa maailmaa. Journalistinen tekstikään ei siis voi olla tästä efektistä kokonaan vapaata. Mainio ja tarkasti aikaansa seuraava Eurooppalaisen filosofian seura julkaisi Austinin teoksen ensimmäistä kertaa suomeksi juuri viime vuonna niin & näin -sarjassaan nimellä Näin tehdään sanoilla2 – kuinkahan moni hoksasi lukea teoksen sopivasti ennen tätä viestinnän hullua vuotta?
Valtamedia, valemedia, vaihtoehtomedia (miksi aina v-kirjain?) – miten yhden erottaa toisesta? Jokainen viestintäväline seuraa jotakin ideologiaa eli ajaa jonkun asian, ryhmän tai aatteen etua, mutta jostain syystä näytämme kadottaneen kyvyn eritellä eri toimijoiden ideologisia perustoja.
Hyvän uutismedian ideologia on Suomessa kirjattu journalistin ohjeisiin. Sanomalehdestä ei tee hyvää se, että se julistaa itsensä ”puolueettomaksi” tai ”riippumattomaksi”. Useimmat poliittisten puolueitten sanomalehdet ovat Suomessa kuihtuneet viikkolehdiksi tai vielä surkeammin verkkojulkaisuiksi, mutta puolueittenkin lehdet voivat olla journalistisesti erinomaisia. Lukijan täytyy vain ymmärtää se poliittisesti värittynyt näkökulma, josta ne maailmaa katsovat.
Kaltion ideologian kuvittelen olevan yleishumanistinen, yleismaailmallisen rakkauden ja toverillisuuden (oli se sitten nimeltään kristinuskon caritas tai sosialismin solidaarisuus) läpäisemä, jokaisen ihmisen arvon tunnustava. Tämän numeron ajatuksena oli katsella Suomen satavuotisvuoden Yhdessä-teemaa etenkin eri ikäpolvien välisten suhteitten kautta, mutta muunkinlaisia yhteisyyksiä ja yhteisöllisyyksiä lehden sivuille päätyi.
Tehtävämme ideologiakaan ei ole vuosikymmenten aikana muuttunut: tehdä maailmasta ja etenkin pohjoisesta Suomesta yhä parempi paikka. Kun muutakaan ei voi.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
