Ville Hytönen: Thule. 80 s. Enostone 2020.
Ville Hytösen yhdeksäs runokokoelma Thule ansaitsee itsenäisen kritiikinsä Enostonen runotuotannosta vuodelta 2020. Aiemmin Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kirjallisena johtajana toiminut Hytönen on palannut vapaaksi kirjoittajaksi. Runoissaan viroa ja suomea yhdistelevä Hytösen tuorein runoteos on kauttaaltaan onnistunut ja harmoninen.
Hytönen jatkaa aiemmasta tuotannostaan tutuksi tullutta aistien ja luonnon läsnäolon kaunista kuvailua. Itämeri-trilogian päätösosaksi Thule on ehkä pohtivampi kuin avausosa Karsikkopuu (2011), mutta seesteisempi, ihmisystävällisempi, sivumäärältäänkin käpertyneempi kuin miltei satasivuinen kakkososa Sotaraamattu (2014). Trilogian mytologinen aihelma huipentuu loppurunoon, josta maininta kritiikissä tuonnempana.
Runokokoelma jakaantuu viiteen osaan. Alun ”Tule Ultima Thule” koostuu lyhyistä yksittäisrunoista. ”Rasvatyyni” sekä ”Rohkem” laajentavat runomaisemaa mutta pysyvät niukkasanaisessa esityksessään. Pidemmät, monisivuiset osat ”Taigan runot” sekä ”Sosnovyi Bor” ovat yksittäisrunoina teoksen parhaita antia eheydellään.
Pirteästi, virtaavasti ja rytmittäen Hytönen käsittelee vähäsanaista runouttaan: kokonaisteoksena Thulen harsoinen ja unenomainen maisema nojaa tarkoin harkituille sanoille ja rytmiikalle. Harvakseltaan yli kolmisanaiset säerivit ovat hypnoottisia. Lopulta vähäsanaisuus viedään äärimmäisyyksiin ”Montšegorsk”-runossa, jossa yksisanaiset säerivit neljässä säkeistössä muodostavat tasan kaksikymmentäsanaisen runon.
Teoksen välilehdet ovat väriltään mustia ja niiden valkoisesta fontistosta pilkistävät lohduttomat runojen nimet, jotka eivät elämän riemuin mässäile. Muotoilultaan runot ovat oikeareunaiseen palstoitukseen nojaavia ja hyödyntävät ilmavaa rivivälien tyhjyyttä. Kokeellisuus loistaa poissaolollaan, mikä on nykyrunouteen verraten vanhakantaista, mutta ilahduttavaa.
Teoksen viimeisessä kahdessa osassa puhutaan pasifismin äänellä, josta jälkikäteen luettavissa on ihmettelyä slaavilaiseen sotaisaan kuvastoon: ”sotilasajoneuvon / levoton tuuli / siemenet / metalliputkien / sinessä halkeavat / ja uusi elämä alkaa / satojen lintujen raakkuessa // en voinut nukkua / ikävä puhui / kuin venäläinen radio”.
Lopun ”Sosnovyi Bor” on ilottomuudessaan ja tyhjyydessään kerrassaan liikuttava. Haikea lopetus myyttisine aineksineen pakottaa aloittamaan teoksen lukemisen uudestaan ja pohtimaan Hytösen maagista realismia suhteessa luontoon: ”lapsi taittelee origamia / istumme miehen kanssa jokirannassa // hän on syntynyt kolme päivää sitten / kolme rauhallista päivää sitten // mies kertoo tyhjyydestä // ja kun hän lopettaa, näen sorsia / joen jokaisen erikseen määriteltävän / osan yhteydessä”.
Hytösen teos jäi lehdistön kritiikeistä yllättäen paitsioon. Itse näkisin jopa klassikkoteoksen piirteitä, koska Hytösen valitsema minimalismi sotii nykyistä monimerkityksellisyyttä ja -sanaisuutta vasten, semminkin kuitenkin osoittaa Hytösen kielellisyyden hioutuneen entistä kirkkaammaksi ja edustavan alansa huippuosaamista.
Itämeri-trilogian päätösosaksi Thule vertaantuu Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjan kaltaiseksi tihentymäksi. Hytösellä onneksemme riittää vielä runotuotannon saralla annettavaa omaleimaisella ja harvasanaisella runoudellaan.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Elina Sallisen esikoiskokoelma erottuu ”rauhallisilla, paikoin pysähdyksiin jäävillä fragmenteillaan”, Kaltion Matti A. Kemi kirjoittaa. Kehät sai vuoden 2024 Kritiikin Kannukset -palkinnon.
Oululaisen ravintolan kellari täyttyy kerran kuukaudessa ihmisistä, jotka haluavat kuulla ja puhua runoa. Miksi? Emma Hirvisalo selvitti asiaa Kellarikollektiivilta.
Päätoimittaja haluaa olla yhdessä. Ei tietenkään aina, mutta kuitenkin. Ehkä Kaltiokin voi helpottaa ihmisiä löytämään toisiaan.
Vuoden ensimmäinen kansiteos on Rovaniemen taidemuseon näyttelystä Shifting Ground – Muuttuva maa poimittu Maria Huhmarniemen ”Suunnitelma ei valmistunut”, joka on […]
Tekstiilitaiteilijat TEXO ry myönsi tammikuussa Vuoden tekstiilitaiteilija 2024 -palkinnon Ariadna Donnerille Rovaniemen taidemuseon Kuvan kutojat -yhteisnäyttelyn puitteissa kulttuuritalo Korundissa. Kuhmon […]
Valtion rahoitus suomalaisen kulttuurin kentälle on muuttumassa nopeaa tahtia. Petteri Orpon hallitus leikkaa lähes kaikesta, ja yleiseurooppalainen linjaus on suunnata […]
Kristinuskosta piti pyyhkiä pois Jeesuksen väkivallattomuuden oppi, jotta siitä saattoi kasvaa Rooman valtionuskonto, Kari Kannala kirjoittaa. Monijumalaiset ”pakanauskonnot” olivat suvaitsevaisia. […]
On tammikuu. Olen menossa tuntemattomien naisten kanssa saunaan. Minun piti alun perin haastatella vastikään tehtävässään aloittanutta Oulun Rantasaunaseura ry:n tuottajaa […]
Tarina alkaa (tietenkin) siitä, kun korporaatiopiru puvussaan kiipeää tunturiin hakemaan allekirjoitusta kauppakirjaan humaanilta maanomistajalta. ”Kaivosala on tulevaisuutta. Sahojen aika on […]
