Snapper Films Oy: Vinski ja näkymättömyyspulveri. 80 min, ensi-ilta 22.12.2021. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki; käsikirjoitus Aapelin romaanin pohjalta Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki.
Pääosissa Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä ja Mikko Leppilampi.
Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikot ovat saaneet suosiota myös valkokankaalla. Esimerkiksi Risto Räppääjä sekä Onneli ja Anneli -elokuvasarjojen katsojaluvut ovat olleet suuria niin elokuvateattereissa kuin erilaisissa televisiopalveluissa. Kuopiolaisen Aapelin (Simo Puupponen) 1950-luvulla luoma Vinski sopii hyvin joukon jatkoksi. Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin.
Aapelin hahmot ovat olleet valkokankaalla ja televisiossa aikaisemminkin. Jo Jack Witikan ohjaama Pikku Pietarin piha (1961) jouduttiin Kuopion sijaan kuvamaan Porvoossa, jotta puutalokortteleihin sijoittuvalle tarinalle saataisi sopiva ympäristö. Wuolijoen ohjauksessa Vinskin kuvitteellinen Hömpstad on myös Porvoo. Kaupunki on ollut yhteistyökumppanina elokuvassa, ja sen tunnistaa elokuvasta hyvin. Enää ei tarinaa edes viitteellisesti sijoiteta savolaiseen maailman napaan. Tosin Wuolijoki on liittänyt puutalokaupunkiin rappioromanttista kapeiden kujien ja huviloiden kivitalokaupunkia.
Vinski (Kuura Rossi) on koulukiusattu yksinhuoltajaäidin kymmenvuotias poika. Äidin (Pirjo Heikkilä) elämän täyttävät työkiireet, eikä aikaa lapsen huolien käsittelylle riitä. Tavallisesti rauhallisen pikkukaupungin elämää häiritsee rikosaalto, ja myös Vinskin äidin konditoria ryöstetään. A-Turvan Antero (Mikko Leppilampi) asentaa liikkeeseen – kuten melkein koko kaupunkiin – perustason turvalaitteet estämään tulevia anastajia.
Sankarimme tietä johdattelemaan ilmestyy vanha apteekkari (Martti Suosalo), joka kertoo Hömpstadin tarvitsevan omaa supersankaria. Hänellä on tarjota myös keino rikosaallon selvittämiseksi, näkymättömyyspulveri. Vinski empii tarjousta, mutta äidin kaupan ryöstön jälkeen tarttuu siihen hanakasti. Pelkkä näkymättömyys ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan suunnitelmia ja oveluutta.
Alakouluikäisille suunnattu elokuva tarjoaa jännitystä ja samaistumispintaa. Elokuvan rytmitykseen olisi voinut kiinnittää tarkempaa huomiota, etenkin Vinskin päättäväisyyteen olisi voinut luottaa enemmän. Kokonaisuutena nykyaikaistettuihin kehyksiin siirretty tarina toimii edelleen hyvin. Supersankaruuteen liittyvä voimien rajallisuus sekä vastuullinen, yhteiseksi hyväksi toimiminen korostuvat. Oman edun tavoittelu ei kuulu näkymättömänkään supersankarin toimenkuvaan, mutta yhteinen hyvä voi olla myös omaksi onneksi.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
