Snapper Films Oy: Vinski ja näkymättömyyspulveri. 80 min, ensi-ilta 22.12.2021. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki; käsikirjoitus Aapelin romaanin pohjalta Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki.
Pääosissa Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä ja Mikko Leppilampi.
Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikot ovat saaneet suosiota myös valkokankaalla. Esimerkiksi Risto Räppääjä sekä Onneli ja Anneli -elokuvasarjojen katsojaluvut ovat olleet suuria niin elokuvateattereissa kuin erilaisissa televisiopalveluissa. Kuopiolaisen Aapelin (Simo Puupponen) 1950-luvulla luoma Vinski sopii hyvin joukon jatkoksi. Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin.
Aapelin hahmot ovat olleet valkokankaalla ja televisiossa aikaisemminkin. Jo Jack Witikan ohjaama Pikku Pietarin piha (1961) jouduttiin Kuopion sijaan kuvamaan Porvoossa, jotta puutalokortteleihin sijoittuvalle tarinalle saataisi sopiva ympäristö. Wuolijoen ohjauksessa Vinskin kuvitteellinen Hömpstad on myös Porvoo. Kaupunki on ollut yhteistyökumppanina elokuvassa, ja sen tunnistaa elokuvasta hyvin. Enää ei tarinaa edes viitteellisesti sijoiteta savolaiseen maailman napaan. Tosin Wuolijoki on liittänyt puutalokaupunkiin rappioromanttista kapeiden kujien ja huviloiden kivitalokaupunkia.
Vinski (Kuura Rossi) on koulukiusattu yksinhuoltajaäidin kymmenvuotias poika. Äidin (Pirjo Heikkilä) elämän täyttävät työkiireet, eikä aikaa lapsen huolien käsittelylle riitä. Tavallisesti rauhallisen pikkukaupungin elämää häiritsee rikosaalto, ja myös Vinskin äidin konditoria ryöstetään. A-Turvan Antero (Mikko Leppilampi) asentaa liikkeeseen – kuten melkein koko kaupunkiin – perustason turvalaitteet estämään tulevia anastajia.
Sankarimme tietä johdattelemaan ilmestyy vanha apteekkari (Martti Suosalo), joka kertoo Hömpstadin tarvitsevan omaa supersankaria. Hänellä on tarjota myös keino rikosaallon selvittämiseksi, näkymättömyyspulveri. Vinski empii tarjousta, mutta äidin kaupan ryöstön jälkeen tarttuu siihen hanakasti. Pelkkä näkymättömyys ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan suunnitelmia ja oveluutta.
Alakouluikäisille suunnattu elokuva tarjoaa jännitystä ja samaistumispintaa. Elokuvan rytmitykseen olisi voinut kiinnittää tarkempaa huomiota, etenkin Vinskin päättäväisyyteen olisi voinut luottaa enemmän. Kokonaisuutena nykyaikaistettuihin kehyksiin siirretty tarina toimii edelleen hyvin. Supersankaruuteen liittyvä voimien rajallisuus sekä vastuullinen, yhteiseksi hyväksi toimiminen korostuvat. Oman edun tavoittelu ei kuulu näkymättömänkään supersankarin toimenkuvaan, mutta yhteinen hyvä voi olla myös omaksi onneksi.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
