Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Näkymätön supersankari
Snapper Films Oy: Vinski ja näkymättömyyspulveri. 80 min, ensi-ilta 22.12.2021. K7.
Ohjaus Juha Wuolijoki; käsikirjoitus Aapelin romaanin pohjalta Jari Olavi Rantala, Mauri Ahola ja Juha Wuolijoki.
Pääosissa Kuura Rossi, Martti Suosalo, Pirjo Heikkilä ja Mikko Leppilampi.
Suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikot ovat saaneet suosiota myös valkokankaalla. Esimerkiksi Risto Räppääjä sekä Onneli ja Anneli -elokuvasarjojen katsojaluvut ovat olleet suuria niin elokuvateattereissa kuin erilaisissa televisiopalveluissa. Kuopiolaisen Aapelin (Simo Puupponen) 1950-luvulla luoma Vinski sopii hyvin joukon jatkoksi. Juha Wuolijoen ohjaaman Vinski ja näkymättömyyspulveri -elokuvan ensi-ilta on siirtynyt useampaan otteeseen, mutta nyt se tulee jouluksi teattereihin.
Aapelin hahmot ovat olleet valkokankaalla ja televisiossa aikaisemminkin. Jo Jack Witikan ohjaama Pikku Pietarin piha (1961) jouduttiin Kuopion sijaan kuvamaan Porvoossa, jotta puutalokortteleihin sijoittuvalle tarinalle saataisi sopiva ympäristö. Wuolijoen ohjauksessa Vinskin kuvitteellinen Hömpstad on myös Porvoo. Kaupunki on ollut yhteistyökumppanina elokuvassa, ja sen tunnistaa elokuvasta hyvin. Enää ei tarinaa edes viitteellisesti sijoiteta savolaiseen maailman napaan. Tosin Wuolijoki on liittänyt puutalokaupunkiin rappioromanttista kapeiden kujien ja huviloiden kivitalokaupunkia.
Vinski (Kuura Rossi) on koulukiusattu yksinhuoltajaäidin kymmenvuotias poika. Äidin (Pirjo Heikkilä) elämän täyttävät työkiireet, eikä aikaa lapsen huolien käsittelylle riitä. Tavallisesti rauhallisen pikkukaupungin elämää häiritsee rikosaalto, ja myös Vinskin äidin konditoria ryöstetään. A-Turvan Antero (Mikko Leppilampi) asentaa liikkeeseen – kuten melkein koko kaupunkiin – perustason turvalaitteet estämään tulevia anastajia.
Sankarimme tietä johdattelemaan ilmestyy vanha apteekkari (Martti Suosalo), joka kertoo Hömpstadin tarvitsevan omaa supersankaria. Hänellä on tarjota myös keino rikosaallon selvittämiseksi, näkymättömyyspulveri. Vinski empii tarjousta, mutta äidin kaupan ryöstön jälkeen tarttuu siihen hanakasti. Pelkkä näkymättömyys ei ratkaise ongelmia, vaan tarvitaan suunnitelmia ja oveluutta.
Alakouluikäisille suunnattu elokuva tarjoaa jännitystä ja samaistumispintaa. Elokuvan rytmitykseen olisi voinut kiinnittää tarkempaa huomiota, etenkin Vinskin päättäväisyyteen olisi voinut luottaa enemmän. Kokonaisuutena nykyaikaistettuihin kehyksiin siirretty tarina toimii edelleen hyvin. Supersankaruuteen liittyvä voimien rajallisuus sekä vastuullinen, yhteiseksi hyväksi toimiminen korostuvat. Oman edun tavoittelu ei kuulu näkymättömänkään supersankarin toimenkuvaan, mutta yhteinen hyvä voi olla myös omaksi onneksi.
Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Stereotyyppejä ruokkimatta: 2020-luvun saamelaiset rap-artistit Yungmiqu ja Jezebro
”Nuorelle sukupolvelle saamenkielisen musiikin tekeminen on luontevaa; onhan taustalla luottamus siihen, että on olemassa moderni saamelainen yhteiskunta, kulttuuri ja yhteisö.”
Saamelainen taidepuhe yksityisestä julkiseksi?
Festivaalin jälkeen luin kaksi lehtikirjoitusta tapahtumasta. Toisessa oli päädytty laatimaan kuvakollaasi festivaaleilla käytetyistä gákteista. Ei siinä, etteikö saamelaisia gáktimuoti ja […]
Kaikkea kaikkialla, koko ajan
Päätoimittaja paljasti elokuussa olevansa uupunut. Lokakuussa (jolloin hän myös vuosittain ikääntyy) hän tuntuu hieman elpyneen. Nyt hän tunnustaa pelkäävänsä muutosta.
Kannessa: Bellum sacrum
Vesa Ranta kuvasi Kalle Nurmisen teoksen ”Bellum sacrum” Oulun kuvataiteen talossa Rematerialkunstmuseum-näyttelyn avajaispäivänä.
Mielettömän hengetön epookki Seilin saaren mielettömistä ihmiskohtaloista
Kerro kaikille on tarina Seilin saarelle 1800-luvun lopulla lähetetyistä naisista. Saaristolaisepookki ei vakuuta Kaltion kriitikko Matti A. Kemiä.
Kenen Suomi näkyy apurahapäätöksissä?
Uusiutunut Taide- ja kulttuurivirasto (Kuvi) uusii tänä syksynä myös vertaisarviointijärjestelyjään. Millä tavoin uusi ”asiantuntijapankki” voi kehittää apurahojen jakamista? Jenni Turunen pohtii tätä etenkin kuvataiteen näkökulmasta.
Säämerkintöjä (kulttuuri-) ilmastonmuutoksen alla
Elsa Lankinen työskenteli lähes kaksi vuotta Kajaanin kaupunginteatterin hankkeessa ”Taidetta ei tervaa! Alueellinen esittävä taide ekologisena jälleenrakentajana”. Mitä tehtiin, minne seuraavaksi?
maasta, vitusta
”Nainen on toinen, nainen on maaemo, nainen on rivo ja yhtä luonnon kanssa.” Mustarinda-palstalla kirjoittavat elokuussa Tuuli Metsärinne ja Susse.
Salaiset taidenautinnot vesivoimalaitoksella
Ensimmäisessä esseessään Pohjoisen oopperakomppanian Vesivoimalaitokset-teossarjasta Reija Korkatti matkustaa linja-autolla Seitenoikeaan. Mitä siellä tapahtui?
Tervasta ja taiteesta…
Voiko taide toimia muutoksen ja merkityksen rakentajana, ekologisen jälleenrakennuksen ytimessä? Elsa Lankinen pohtii Kajaanin kaupunginteatterin ”Taidetta ei tervaa!” -hanketta.
.. ekologiseen jälleenrakennukseen
BIOS-tutkimusyksikön Karoliina Lummaa avaa hieman ekologisen jälleenrakennuksen käsitettä helmikuussa 2026 järjestetyn ”Taidetta ei tervaa!” -seminaarin yhteydessä.
Haapajärven rannalta, Nivalan laakeilta pelloilta Pielaveden lepikolle
Kolmen presidentin polku rakenneltiin osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta Haapajärvelle, Nivalaan ja Pielavedelle. Projektissa työskennellyt Heidi Pökkylä avaa projektin taustoja.
Taiteilijavieraita ja talonväkeä Pikisaaren polulla
Kahdeksas Oulun Pikisaaren ”Pikinen Poloku” -ympäristötaidetapahtuma oli kulttuuripääkaupunkiin sopivasti aikaisempaa kansainvälisempi. Leena Kangas kirjoittaa näyttelystä, jossa esiintyi itsekin tekijänä.
Marianne Muraalimaalarin kertomus Merikosken muraalista
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Sisar väkevä valkoinen, sisaret solidaariset siniset
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
Everstiluutnantti Kuussaaren kujanjuoksu
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
Ostari on festari
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
Perämeren muuttuvat kasvot
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Kannessa: Pieni punainen metsä
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.