Loppula lähellä

Sanginjoen luonnonsuojelualue kehittyy

Luonnonsuojelualueen laajeneminen edistää kansallispuistohaavetta ja luo nostetta luontomatkailulle.

Oulun Sanginjoen metsäalueiden suojelusta on väännetty kättä pitkään. Koneen Säätiö edisti asiaa ostamalla Oulun kaupungilta laajan ulkometsäalueen tarkoituksenaan luovuttaa se valtiolle luonnonsuojelualueeksi.

Kauppakirja Sanginjoen ulkometsän myymisestä Koneen Säätiölle allekirjoitettiin 1.3.2021. Allekirjoitustilaisuudessa ilmoitettiin yllätyksenä Oulun kaupunginhallituksen päätös luovuttaa myös Isokankaan ja Asmonkorven luonnonsuojelualueet valtiolle. Tavoitteena on yhtenäisen kansallispuistoalueen perustaminen lähivuosina.

Alueella toimivan luontotalo Loppulan kohtalo selvisi myös helmikuun lopussa, kun Oulun kaupunki päätti myydä entisen metsänvartijan talon Loppulan ystävät ry:lle 25 000 euron hintaan. Koneen Säätiö on luvannut rahoittaa sen kunnostusta 345 000 eurolla.

Kaltio vieraili Loppulassa tammi–helmikuussa 2021, kun kaupungin myyntipäätöstä vielä jännitettiin.

Pitkäjänteisen työn tulos

Uutinen Oulun kaupunginhallituksen päätöksestä myydä 1 440 hehtaaria Sanginjoen monikäyttömetsää Koneen Säätiölle on ehtinyt vanheta pari päivää saapuessamme tammikuussa valokuvaajan kanssa Sanginjoen tietä pitkin entisen metsänvartijan talon pihapiiriin, Loppulaan. Pihaportaiden kaiteeseen nojailevan, Loppulan ystävät ry:n hallituksen jäsenen Juha Korhosen suupielet ovat edelleen kääntyneet ylöspäin: “Kyllähän se oli sellainen lämmin tunne sisuksissa, kun tänne yksin ajelin. Olen useampana päivänä vuodattanut ilon ja riemun kyyneleitä lukiessani Koneen Säätiön ja kaupungin välistä kauppakirjaa. Alueen suojelun eteen on tehty niin paljon töitä kuudentoista vuoden ajan ja nyt vihdoin huomaa, ettei kaikki puhuminen ja asian puolesta esiintyminen ole ollut turhaa.”

Loppulan talon kohtalo ei ole haastattelua tehdessä vielä ratkennut. Toiveet siitä, että Oulun kaupunki myisi kiinteistön Loppulan ystävät ry:lle kunnostamista ja kulttuurikäyttöä varten, ovat korkealla. Koneen Säätiö on luvannut rahoittaa kauppoja ja talon kunnostusta, mikäli näin päätetään.

Sanginjoen ulkometsän kohtalosta ehdittiin kiistellä siis jo vuodesta 2004 asti, jolloin Oulussa toimivat luontojärjestöt tekivät Ari Rajasärkän aloitteesta yhteisvoimin kaupunginvaltuustolle esityksen kansallispuistotasoisen luonnonsuojelualueen perustamisesta. Vuonna 2012 Oulun kaupunki aloitti suojelutoiveista huolimatta alueella harvennushakkuut, mikä sai ihmiset osoittamaan mieltään niin paikan päällä kuin kaupungintalon edessäkin. Metsään kokoontuneet mielenosoittajat onnistuivat pysäyttämään hetkellisesti metsäkoneet, ja seuraavana vuonna hakkuita ei enää suurempien imagotappioiden pelossa jatkettu. Alueen suojelua kannattava kansalaisadressi keräsi paljon kannatusta, ja kiistakapula nostettiin kerta toisensa jälkeen pöydälle valtuuston kokouksissa.

Vuoden 2020 kesällä suojeltu pinta-ala Sanginjoella kasvoi Isokankaan alueen suojelupäätöksen astuessa voimaan. Yhdessä kaupungin aiemmin suojeleman Asmonkorven ja Luonnonperintösäätiön ostaman Kuovisuon alueiden kanssa suojeltu pinta-ala laajeni samalla yhteensä 1 168 hehtaarin kokoiseksi. Koneen Säätiön kauppojen myötä luonnonsuojelualue tulee kattamaan jopa 2 600 hehtaaria metsää.

Pitkään paikallisissa luontoyhdistyksissä vaikuttanut luontoasiantuntija ja tutkija Ari-Pekka Auvinen oli avainasemassa saattamassa Oulun kaupungin päättäjiä ja Koneen Säätiön edustajia yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Hänelle onkin nostettu hattua niin yhdistystoimijoiden kuin kaupungin virkamiesten tahoilta merkittävän luonnonsuojelupäätöksen edistämisestä.

Juha Korhonen nauttii retkeilystä ja kirjoittaa luontoaiheisia runoja. Kuva: Harri Paljakka.

Loppula: luontotalo, kahvila ja tapahtumakeskus

Etenemme Loppulan päärakennuksen sisuksiin. “Kaupungin entinen metsänvartija Ahti Väyrynen asui perheineen tässä 1950-luvulla rakennetussa hirsitalossa vuoteen 2014 asti”, Juha Korhonen kertoo. Sittemmin luontoyhdistykset ovat vuokranneet taloa kaupungilta tapahtumakäyttöön. Nyt seiniä koristavat taidokkaat luontovalokuvat, erilaisia kasveista ja eläimistä kertovat taulut sekä kartat alueen luontokohteista.

Kokoushuoneena ennen toiminut tila huokuu erätunnelmaa. Nurkassa on takka, ison kelopuupöydän ja penkkien ympärille on kerätty kaikenlaista luontoaiheista esineistöä: täytettyjä lintuja, iso muhkurainen pahka, seinällä vaikuttava hirventalja. Kahvi tarjoillaan täällä mustana hunajan kera kuksasta siemailtavaksi.

Loppulassa ja sen historiallisessa pihapiirissä on järjestetty toimintaa ja tapahtumia yhdistysvoimin noin viiden vuoden ajan. Talo on keskeisellä paikalla Sanginjoen luontoaluetta ja tarjoaa oivan tukikohdan retkeilijöille. “Luonnonsuojeluliiton paikallisporukka on pitänyt kesäisin täällä luontokahvilaa, joka on ollut todella suosittu. Usein kahvilan aukioloa on jatkettu myös syksylle marjastus- ja sienestyskauden ollessa aktiivisimmillaan”, Korhonen kertoo.

Mukana toiminnassa on useita yhdistyksiä Suomen Luonnonsuojeluliiton Oulun yhdistyksen lisäksi: muiden muassa Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Oulun sieniseura, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Metsähallituksen luontopalvelut ja Mielenvireys ry. Kahvilaa ja tapahtumia on pyöritetty pääasiassa talkoovoimin.

Metsän siimekseen tehdyillä retkillä on tutustuttu alueen luontoon, kasveihin, sieniin ja lintuihin asiantuntijoiden opastuksella. Kesäisin talon ullakolla on pidetty kirpputoria ja pihamaalla harrastettu muun muassa joogaa ja qi gongia. Vuoden suurimmaksi tapahtumaksi on muodostunut pyhäinpäivän aikoihin pidettävä, vanhaan suomalaiseen kansanperinteeseen nojaava sadonkorjuujuhla kekri. Hiihtoloman aikoihin on järjestetty koko perheen talvirieha mäenlaskuineen, lumikenkien ja metsäsuksien testailuineen ja makkaranpaistoineen.

Korhonen kertoo ihmisten löytäneen tapahtumiin hyvin ja selvästi myös viihtyneen. “Siinä on jotain taianomaista, kun näkee että ihmiset nauttii. Se palkitsee.”

Korhoselle luonto, taide ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä. Luonnossa retkeilyn lomassa hän harrastaa valokuvausta sekä kirjoittaa luontoaiheisia runoja, joita hän on myös esittänyt Loppulan tapahtumissa. Erityisesti mieleen on painunut talvisaikaan ikimetsään tehty kynttilälyhtyretki, jonka yhtenä ohjelmanumerona oli runonlausuntaa luonnon helmassa. Takkahuoneen pöydällä lepää käsintehty rumpu, jolla Korhonen joskus säestää lausuntaesityksiään.

Loppulassa voitaisiin tulevaisuudessa järjestää Korhosen mielestä enemmän kulttuuri- ja taidetapahtumia, esimerkiksi näyttely- ja taiteilijaresidenssitoiminnan muodossa. Vierailut Hyrynsalmella sijaitsevaan Mustarindan taidetaloon ovat tehneet Korhoseen lähtemättömän vaikutuksen: “Toivon, että ottaisimme mallia Mustarindan toiminnasta luontopolkuineen ja residensseineen myös Loppulassa. Se on ollut minulle henkilökohtaisesti suuri innoittaja ja inspiraation lähde.”

Kulttuuritapahtumista keskusteltaessa ideat alkavat sinkoilla vapaasti ilmoille, kunnes haastattelu yhtäkkiä keskeytyy. Ulko-ovi jymähtää auki ja talon toiselta puolelta kuuluu kantava miehen ääni: “Nyt ootta lirissä koko porukka. Minä soitin polliisit!”

Ääni kuuluu huomioliivit päällä huoneeseen astuvalle jämäkän mutta lempeän oloiselle nykyiselle metsänvartijalle Seppo Nykäselle, joka on tullut paikalle tarkistamaan, että kaikki on niin kuin pitääkin. Mukanaan hänellä on tuleva metsänvartija Jukka Kinnunen, joka ottaa ohjat käsiinsä ensi kesänä Nykäsen jäädessä eläkkeelle. Vitsejä väliin luontevasti nakellen hän osallistuu keskusteluun työhönsä, alueen retkeilymahdollisuuksiin ja tulevaisuudennäkymiin liittyen.

Merkittyjen reittien lisäksi Sanginjoella risteilee myös pienempiä polkuja ja latuja. Kuva: Harri Paljakka.

Luonnossa retkeily ja virkistäytyminen nousussa

Metsänvartijan työtehtävälista kuulostaa vähintäänkin mittavalta: huolto- ja korjaustyöt, ulkoilu- ja kelkkareittien raivaus, laavujen ja taukopaikkojen ylläpitö, alueen vartiointi ja niin edelleen. Eikä pelkästään Sanginjoen, vaan koko Oulun alueella!

Työnsä kautta Nykäsellä on ainutlaatuinen tuntemus alueesta ja kosketuspintaa myös retkeilykohteiden käyttöasteen tarkkailuun. Omia lempikohteita udeltaessa Nykänen muuttuu salamyhkäiseksi: “Parhaita paikkoja ei saa sanoa… kun ei ne sitten enää oo parhaita. Kaikki paikathan täällä on hienoja, mutta niitä on liian vähän ja ne ruuhkautuvat helposti.”

Korona-aikana ihmiset ovat löytäneet uudelleen luonnon, ja luonnossa retkeilystä on tullut ikään kuin “uusi vakio”. Tämä näkyykin retkeilykohteiden ja taukopaikkojen kasvaneena suosiona. “Kaikkien pitääkin nyt tehdä paljon töitä sen eteen, että saataisiin taukopaikkoja ja reittejä lisää”, Nykänen rohkaisee.

Maastopyöräilyharrastus on myös kovassa nosteessa. Nykyisiä luontopolkuja ei ole kuitenkaan suunniteltu pyöräilyä silmällä pitäen, joten turvallisuus- ja vastuukysymykset aiheuttavat päänvaivaa. Asiaan on tulossa kuitenkin helpotusta: “Ouluun on suunnitteilla parhaillaan laaja maastoliikuntareitistö, joka vastaa paremmin myös talvimaastopyöräilyn tarpeisiin.”

Sanginjoen alueella on tällä hetkellä kolme merkittyä retkeilyreittiä: Kalimeenpolku, Isokankaan retkeilypolku ja Sanginjoen Riistapolku. Lähes joka reitin varrelta löytyy laavuja ja taukopaikkoja, joista erityisesti Lemmenpolun nuotiopaikat ovat suosittuja koko perheen retkikohteita. Isokankaan järven rannalla sijaitsee myös saunallinen päivätupa “Ahin maja”, joka on nimetty entisen metsänvartijan Ahti Väyrysen mukaan.

Korhonen uskaltautuu paljastamaan henkilökohtaisen suosikkipaikkansa. “Reittien ja laavukohteiden ulkopuolelta suosittelen maisemallisesti erittäin hienoa Isokankaan harjumuodostuman itäreunaa, jonne retkeilijä löytää vaikkapa Isokankaanjärveltä helposti seuraamalla Makkaraharjulle opastavaa tietä. Isokankaan reunan jyrkänne on korkeuseroihin tottumattomalle oululaiselle vaikuttava näköalapaikkoineen.”

Sanginjoen ulkometsän luonto on vaihtelevaa: alueelta löytyy kuivia mäntykankaita, korpikuusikoita, lampia sekä vanhaa kuusimetsää. Alue on tunnettu monipuolisesta linnustostaan ja erityisesti pöllöistään. Havaintoja on tehty myös kuukkeleista ja jopa harvinaisista sinipyrstöistä. Sanginjoen metsissä kasvaa muiden alueen luonnolle tyypillisten lajien lisäksi kääväkkäitä ja muita vanhojen metsien suursieniä, jäkäliä ja sammalia sekä rauhoitettu valkolehdokki.

Päivä hämärtyy Loppulan pihapiirissä Sanginjoentien varrella. Kuva: Harri Paljakka.

Luonnonsuojelualueesta kansallispuistoksi?

“Olihan tämä Oululle ihan lottovoitto, että saadaan tänne tämmöinen paikka hengittää ja kulkea”, Nykänen toteaa suojelupäätökseen liittyen. Mahdollisuuksia luontoelämysten tarjoamiseen olisi täällä paljon ja lääniä riittäisi. Alueen potentiaalia ei ole kuitenkaan vielä osattu hyödyntää, eikä eräpalveluitakaan ole juuri tarjolla. “Kansallispuisto olisi mieletön vetovoimatekijä niin kotimaan kuin ulkomaan matkailulle ja työllistäisi paikallisia matkailualan yrittäjiä”, Korhonen komppaa.

Lähin varustetasoltaan ja palveluiltaan keskivertoretkeilijän tarpeisiin vastaava laaja kansallispuistoalue löytyy tällä hetkellä Pudasjärven Syötteeltä. Oulua lähempänä sijaitsee pari pinta-alaltaan pienempää kansallispuistoa: Rokuan kansallispuisto, jonka herkästi kuluva maasto kestää huonosti ihmisjoukkoja sekä Kemin ja Tornion ulkosaaristossa sijaitseva Perämeren kansallispuisto, joka on saavutettavissa ainoastaan meriteitse. Sanginjoen luonnonsuojelualueelle matkaa kertyy vain noin kaksikymmentä kilometriä kaupungin keskustasta ja kulkuyhteydet ovat jo nyt suhteellisen hyvät.

Erikoisuutena Suomen luonnossa kiehtovat muun muassa lumiset talvimaisemat, jokamiehenoikeudet sekä hiljaisuus. Metsänvartija muistelee Pehkolanlammen vierasmajalla käyneiden kansainvälisten vierailijoiden ihmetystä ja ihastusta, kun marjoja sai poimia ja maistella suoraan maasta.

Jokamiehenoikeuksiin kuuluu toisaalta myös vastuu ympäröivästä luonnosta ja omien jälkien siivoamisesta. “Olen jokamiehenoikeuksista toisella puolella aitaa. Sanonkin aina, että ne on jokamiehen velvollisuudet”, Nykänen täsmentää. Kansallispuistostatus toisi lisää lainvoimaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi alueella ja rauhoitussäännökset suojelisivat sitä yhä vahvemmin luontoa muuttavaa toimintaa vastaan. Titteli tekisi pohjoista luonnonsuojelualuetta tunnetummaksi ja houkuttelisi vieraita kauempaakin.

Korhonen nostaa esille suomalaisille tutun, joskus huomaamatta itsestäänselvyydeksikin muuttuvan luksuksen: “Suomen luonnossa ja täällä Sanginjoellakin yksi vetovoimatekijä on hiljaisuus.” Se voi olla joillekin suurkaupungin vilinästä metsän rauhaan saapuville aluksi järkytys, mutta toisaalta myös unohtumaton kokemus. Retkeily raittiissa ulkoilmassa ikimetsän keskellä ympäröivää luontoa tarkkaillen ja lepotauko laavulla nuotion ääressä tunnelmoiden tekevät taatusti hyvää myös meille paikallisille. Kuten Korhonen asian lopuksi hyvin tiivistää: “Pään tuulettaminen sekä sisäisesti että ulkoisesti on tärkeä asia.”