Kai Aareleid: Tyyni valtameri. Suom. Outi Hytönen. 305 s. S & S 2023.
Tartossa 1972 syntynyt virolainen Kai Aareleid on monipuolinen lahjakkuus, joka valmistui Helsingin Teatterikorkeakoulusta 1997. Virossa hän on opiskellut kielenkääntäjäksi ja kustannustoimittajaksi. 2016 hänet valittiin vuoden virolaiseksi kirjailijaksi. Hän on julkaissut runoa ja proosaa. Nyt hänen kolmas romaaninsa Tyyni valtameri on saatu myös suomeksi. Teos sai Virossa maineikkaan A. H. Tammsaare-kirjallisuuspalkinnon.
Ollaan Pietarissa vuonna 2010. Yhtäkkiä menneisyys on hetkessä. Rakkaus ja toivo ovat elämän avainsanoja. Nämä teemat toistuvat Aareleidin romaanissa, jossa kuljetaan ajassa ja paikassa kerroksittain. Hän on rakentanut romaaninsa pyramidiksi eikä kuitenkaan. Ikään kuin sattumoisin yksi päähenkilöistä, Stella, on Pietarissa salaisuuden ympäröimänä. Hän on labyrintissa olematta missään kotona. Hän on tarina, johon kuuluvat isoäiti Helene, äiti Emma ja tytär Ruth. Vahvoihin naisiin kietoutuvat myös ailahtelevaiset miehet. Stellan maailma murtuu, kun hänelle selviää, että isällä on lapsi, joka on hänen sisarpuolensa. Luurangot kolisevat ja lujaa Aareleidin tekstissä. Sirpaleista syntyy aina uutta.
Romaani on samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia. Mutta niin erilainen, sillä ihmiset kulkevat tunteissa ja koska politiikka ei ole mukana, kuten se on useissa virolaisissa lähimenneisyyttä kuvaavissa kaunokirjallisissa teoksissa. Teksti on raikasta, kuulasta ja kimmoisaa. Aareleid kuvaa taidokkaasti ylisukupolvista samankaltaisuutta, jossa ihmiset ovat vannoneet toimivansa toisin kuin aikaisemmat sukupolvet mutta tekevät itse juuri samoin. Eikä siinä ole mitään moitittavaa tai tuomittavaa. Juuri tämän näkökulman kautta Aareleid pystyy kulkemaan Tallinasta Pietariin, Helsinkiin, Tartoon ja Riikaan.
Emma on vakaa ihminen, mutta silti epävarma. Eräs huipennus on, kun hän lääkärinä keisarinleikkauksessa pelastaa aviomiehensä syrjähypyn seurauksena syntyvän lapsen ja äidin. Siinä hän osoittaa humaanin vahvuutensa, vaikka sisällä velloo tunteiden valtameri eikä niinkään tyynenä. Ehkä se on luettava sen piikkiin, että rakkaus avainsanana on myös ymmärrettävä monikollisena.
Aareleidin romaanin ajallinen kerroksisuus on viehättävää. Lukijan on oltava tarkkana kronologian suhteen, sillä ajalla Aareleid silloittaa ihmiset toisiinsa. Hieman irralliseksi jäävät otteet Andersin, Stellan miehen kirjoittamisvaiheessa olevasta historiallisesta romaanista. Symbolimerkityksessä sillä on toki paikkansa, mutta kokonaisuuteen sillä ei ole vaikutusta.
Emma tiivistää elämän oivallisesti Stellalle: ”Rakkauksia on niin monenlaisia… Ne perustuvat niin monenlaisille asioille. Ja kestävät silti.” Rakkaus ei mennyt ohi isoäiti Heleneltäkään 1961 Mihkelin kodissa. Rakkaus kesti Johanneksen kanssa. Yksinkertaista rakkaus ei koskaan ole.
Tapahtumat kietoutuvat loppua kohti tiiviisti toisiinsa. Aareleid kuroo verkkaisesti mutta kiehtovasti henkilöiden kuvat yhteen. Helene, Emma ja Stella. Vahvat naiset, valtameret, toistensa kohtalot. Upea romaani, rikas ja värikylläinen.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
