Euphoria Film: Aalto. Kesto 103 min. Ensi-ilta 4.9.2020. Ohjaus Virpi Suutari, käsikirjoitus Virpi Suutari ja Jussi Rautaniemi, kuvaus Heikki Färm ja Jani Kumpulainen, leikkaus Jussi Rautaniemi, musiikki Sanna Salmenkallio.
Dokumenttiohjaaja
Virpi Suutari on tarttunut pelottomasti isoon aiheeseen, Alvar
Aallon elämään ja arkkitehtuuriin. Tuloksena on runollinen
tarina, jota kehtaa näyttää maailmalla. Taustatyö on tehty
huolella ja Aino Aallon merkitys yhteistyön kannalta on
nostettu esiin, samoin Elissa Mäkiniemen osuus Aallon uran
myöhemmissä töissä.
Odotukset
ovat suuret ohjaajan aiempien dokumenttien, kuten eläytyvän ja
mukana hengittävän Yrittäjän jälkeen. Useimmilla
suomalaisilla – ainakin arkkitehdeilla – on oma mielikuva Alvar
Aallosta. Olin vielä lukiossa, kun kuvaamataidon opettaja vei
luokkamme katsomaan Kalevan ala-aulassa olevaa näyttelyä, jossa
Alvar Aalto esitteli Oulussa olevien kohteittensa suunnitelmia.
Arvokas herra lierihattuineen ja sikareineen oli ensimmäinen
arkkitehti, jonka tapasin livenä. Jonkun piirustuksen kohdalla hän
mainitsi vaimonsa, joka oli arkkitehti. Se pani miettimään.
Alvar Aallon Ouluun suunnittelemia rakennuksia ei Suutarin elokuvassa näy, vaikka niitä on yli 60. Aalto on suunnitellut muiden muassa Typpi Oy:n eli nykyisen Kemiran aluetta. Kuvassa tehtaan rehuvarastoa puisine kattokaarineen. Kuva: Anna-Maija Ylimaula.
Virpi
Suutari on käsikirjoittajana tehnyt erilaisia valintoja kuin Ywe
Jalander dokumentissaan Alvar Aalto, technology and nature
(1996), siksi nämä kaksi elokuvaa täydentävät hyvin toisiaan.
Siinä, missä Jalander paneutui Aallon lapsuuteen ja
luontosuhteeseen sekä teknologian ja standardisoinnin yhdistämiseen,
Suutari on valinnut kohteet huolella, tuonut Aallon henkilökohtaiset
luonteenpiirteet ja elämänkumppanit tarinan keskiöön. Jo traileri
lupasi lumoavan matkan Alvar Aallon elämään ja teoksiin,
modernistisen (modernin?) parin rakkaustarinan.
Ohjaajalla
on ollut materiaalia mistä valita. Vähemmän on enemmän, tässäkin.
Ymmärtää, miksi esimerkiksi Aallon Ouluun suunnittelemista
kohteista (yli 60 rakennusta) ei yhtään mahtunut mukaan. Monta
muutakin Aallon suunnittelemaa teollisuusaluetta on jouduttu
jättämään syrjään, kun halutaan keskittyä Alvar Aaltoon
ihmisenä, Aallon humanismiin. Ihan kaikkia henkilökohtaisia
kirjeitä tai toilailuja Beirutin hotellissa ei olisi kuitenkaan
tarvittu. Vanhat kaitafilminpätkät olivat puhuttelevia.
Typpi Oy:n vuonna 1967 Ouluun valmistuneen tutkimuskeskuksen sisääntuloaula. Kuva: Anna-Maija Ylimaula.
Rakennusten kuvausta dominoivat kattonäkymät. Droonit kuljettavat kameraa zoomaten ja tiltaten kuparisista räystäskouruista ja kattonäkymistä niin, että rakennukset tulevat suoraan syliin autenttisessa ympäristössään. Sisäkuvaa jäi kaipaamaan, esimerkiksi Riolan kirkosta. Ansioituneen säveltäjän Sanna Salmenkallion musiikin logiikka ja paikoittainen mahtipontisuus ei aivan avautunut joidenkin tapahtumien tai kohteiden yhteydessä. Elokuvan alussa musiikki kantaa tarinaa upeasti, mutta ei ihan loppuun asti.
Nostalgia hiipii paikalle, kun Maison Carrén ovien avaaja nostaa
ikkunasuojuksia ja pyyhkii pölyjä, pysähtyy tupakoimaan
uima-altaan äärelle. Carrén taidekokoelmaa ei talossa enää ole.
Alkuperäinen käyttötarkoitus on hävinnyt. Niin on käynyt yhä
useamman Aallon suunnitteleman rakennuksen kohdalla, Paimion
parantolan ja lukuisten tehdasrakennusten kohdalla. Kirjastot, kirkot
ja konserttitalot ovat yhä toimivia. Virpi Suutarin
dokumenttielokuva pyyhkii tehokkaasti pölyt Aallon töistä ja
paljastaa sen, mitä kannattaa vaalia.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.
Kai AareleidinTyyni valtameri on ”samalla kertaa rakkaustarinoiden risteytys ja ikkunoita virolaiseen menneisyyteen avaava historia”, Risto Kormilainen kirjoittaa.
Ensimmäinen koltansaamenkielinen pitkä fiktioelokuva Je’vida saa ensi-iltansa 20.10.2023. Jenny Kangasvuo arvioi Katja Gauriloffin viimeisimmän ohjaustyön.