Ainakin tekijöillä oli hauskaa

Backmann & Hoderoff: Hirttämättömät. 90 min. Ensi-ilta 24.5.2023. K-7.
Ohjaus ja käsikirjoitus Andrei Alén Spede Pasasen elokuvan (1971) pohjalta.
Rooleissa Andrei Alén, Aku Hirviniemi, Ona Huczkowski, Kari Hietalahti, Hannele Lauri, Deogracias Masomi, Ada Laine, Bárbaro el Urbano Vargas, Lydia Ofi Teresia, Janne Kataja, Kelet.

Uusintaversioinnit ovat elokuvamaailman vakiotavaraa. Parhaimmillaan uusi filmatisointi voi perustellusti tuoda uusia näkökulmia sekä kerronnallisia tasoja alkuperäisen teoksen rinnalle. Pahimmillaan taas voidaan puhua sellaisesta uudelleenlämmitetystä esityksestä, joka herättää lähinnä kysymyksiä. Hirttämättömien parissa täytyy siis tehdä kysymys.

Miksi?

Vastaus tähän on jollain tapaa mahdollista löytää tai olla löytävinään. Spede Pasasen ja Vesa Matti-Loirin alkuperäinen Hirttämättömät-ohjaus vuodelta 1971 tarjoaa jonkinlaisen hiekkakuoppa-alustan oman kerronnallisen otteen vaatimuksille. Valitettavasti uusintaversion perussapluunan päälle liimatut nykyajan ilmentymät tuntuvat vain päälle liimatuilta lappusilta: ne yksinkertaisesti tuntuvat olevan väärässä elokuvassa. Millekään syventymiselle ei ole jätetty liikaa aikaa.

Väärässä elokuvassa tuntuu myös olevan Speedy Gonzalesia näyttelevä Ona Huczkowski, jonka roolityö on joka tapauksessa elokuvan kestävintä antia. Hän on ylivoimainen verrattuna Aku Hirviniemen karmeaan ylinäyttelyyn Yksinäisenä ratsastajana tai ohjaaja Andrei Alénin itsensä tulkitsemaan Tontoon. Hirviniemen yleinen mölinä Loiri-imitaatioineen on tuskastuttavaa katsottavaa, ja se vie valitettavasti särmää myös muilta näyttelijöiltä.

On vaikea nähdä elokuvan potentiaalista kohdeyleisöä. Koko perheen elokuvana se ei ole tarpeeksi absurdi saati räväkkä aikuiseen makuun ja lapsiyleisölle se voi olla käsittämätön häröily, joka on liian pitkä. Tämän vuoksi monet elokuvan lupaavat ainekset jäävät puolitiehen ja valuvat kuin hiekka kuoppaan. Visuaalisesti ollaan kyllä uskottavien hiekkakuoppien äärellä, ja musiikillisesti saavutetaan edes etäisesti enniomorriconemaisia tunnelmointeja.

Tarinan pohja on kaikesta huolimatta lännenelokuvaparodia. Siksi sen venyttäminen tulevaisuuskuvitelmaksi ei ole kestävä ratkaisu. Jossain toisessa miljöössä ja rakenteessa elokuva voisi toimiakin dystopiakuvauksena. Nyt Hirttämättömät hirttää kiinni.

Matalamielisiksi ei ainakaan voi elokuvan tekijöitä moittia. Jo alussa oleva kepeä kuitti elokuvasäätiön suuntaan on stetsoninnosto alkuperäisille soramontun kiertäjille. Ohjaaja Alén on myös todennut elokuvan tiedotteessa: ”En ole eläessäni nauranut niin paljon kuin Hirttämättömät-elokuvaa tehdessä. Tämän kokemuksen jälkeen uskoisin eläväni ainakin satavuotiaaksi.”

Elokuva on lisäksi tehty hiilineutraalisti eettisiä ja vastuullisia valintoja vaalien yhteistyössä suomalaisen Compensate-säätiön kanssa. Näinä aikoina tällaiset ratkaisut ovat hienoja asioita. Vastuullisia valintoja kannattaisi tehdä myös jatkossa käsikirjoituksen, tarinan ja yleisen elokuvallisen kerronnan kanssa. Elokuvan lopussa on olemassa jonkinlainen lupaus jatko-osasta, mutta mikäli sellainen tehdään, toivoisi tekijäin riemun tarttuvan silloin myös katsojaan.

Nykyisinä someskandaalien aikana elokuvan valttina saattaa olla kansan syvien rivien

tuohtumuksen kautta syntynyt kohu. Internetin keskustelupalstoilla Hirttämättömät on jo hyvissä ajoin leimattu muun muassa ”poliittisesti korrektiksi woke-versioksi”. Speden tuotanto on monille pyhäinjäännösten asemassa heti Kari Suomalaisen pilakuvien jälkeen.

Toivottavasti sosiaalisen median preeria ei repeä täysin liitoksistaan tämän audiovisuaalisen rodeon edessä. Ainakin elokuva saa varmasti kirjavan määrän erilaisia kritiikkejä niin lehdissä kuin elokuvaharrastajien blogeissa. Lyhykäisen näppärä twitter-arvio voisi olla: ”Hirttämättömät = Sietämättömät.”

Mutta ehkä me heikinheimot emme vain ymmärrä.

Miksi(köhän)?

Hola hola coca-cola!

Vanhuuden malleja eri ikäluokille

2/2020

Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.

  • Jenny Kangasvuo
Kaltio – Kolumni

Vain väsymyksestä johtuvaa

5/2024

”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.

  • Jenni Kinnunen

Pääskyparvi taivaan räystään alla

5/2024

”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”

  • Rita Magga-Kumpulainen
Kaltio – Kolumni

Kaupat

1-2/2025

”Hän on suulas mies, muttei pahalla tavalla. Kuuntelen Karin savolaista poljentoa, kun hän puhuu rauhoittavaan sävyyn siitä, miten ’puita pittää metässä olla’. Ajattelen: näin sitä kauppoja tehdään.”
Jenni Kinnusen kolumni pohtii puita.

Kylässä kylästä kylään

1-2/2025

Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.

  • Miina Kaartinen
  • Sanna Ritvanen
Kaltio – Kirja-arvio

Sanojen äiti on kaasu

1-2/2025

”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.

  • Aapo Kukko