Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD 2019.
”Jäyhä ja tasapuolinen”. Näin kuvasi soinilainen talvi- ja jatkosodan veteraani Lauri Laasasenaho komppaniansa päällikköä Yrjö Jylhää vuonna 1999. Talvisota merkitsi Jylhälle ankaraa sisäistä kamppailua, sillä Taipaleenjoen ankarissa taisteluissa kaatui lähinnä soinilaisista miehistä kootusta komppaniasta 25 ja haavoittui neljätoista. Vaikka vastaisku oli onnistunut, se oli vaatinut raskaan uhrin.
Jylhä kirjoitti talvisodan kestävimmän tilityksen runokokoelmassaan Kiirastuli (1941). Teoksessa Jylhä vyörytti omat sodanaikaiset kokemukset perinpohjin ja koskettavalla tavalla. Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 ja kuoli Turussa 1956. Jylhä oli ampunut itseään, eikä lääninsairaalassa tehty verensiirto pelastanut hänen henkeään.
FT, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Panu Rajala tuntee perusteellisesti Yrjö Jylhän, tämän elämän sekä tuotannon, niin erinomaisen kattavan ja elävän kuvan Jylhästä hän on luonut teoksessaan Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija (2009). Toisena kirjoittajana tässä teoksessa oli Vesa Karonen. Nyt Rajala on kirjoittanut monologiromaanin Erään soturin loppu, joka kuvaa Jylhän viimeisiä päiviä jouluaatosta Uudenvuoden aatonaattoon vuonna 1956.
Teos on autenttinen mutta toki kirjailijan vapaudella kirjoitettu. Jälkisanoissa Rajala kertoo: ”Romaani kuvaa Jylhän synkkeneviä loppuvaiheita, jolloin eletyt vaiheet kertautuvat vapaina assosiaatioina. Kirjassa esiintyviä henkilöitä hän kohtasi todellisuudessa viimeisellä matkallaan.” Romaanissaan Rajala on paikoin sanatarkasti hyödyntäyt edellisen Jylhä-teoksen materiaalia.
Rajala kuvaa sisäisen itsetutkistelun kautta Jylhän ajatuksia. Romaanin alkuosassa matkataan siis Turkuun jouluaattona Pobedalla ja kuinka ollakaan, taksinkuljettajan nimi on Pentti Venäläinen. Nuori mies saa matkan aikana kuulla tilitystä Taipaleenjoelta, vaikka kuljettaja sanoo: ”Sotajuttuja on tässä vaunussa kuultu tarpeeksi saakka.” Turussa päädytään Hampurin Pörssiin syömään sillivoileipiä ja Jylhä haluaa edelleen pojan kuuntelevan hänen tarinaansa. Viimein hän päästää pojan lähtemään takaisin Helsinkiin.
Rajala taustoittaa Jylhän sukua, isää Kalle Lindemania ja äitiä Iida Mariaa. Joulunpyhiksi Jylhä menee Väinö-veljensä luo. Väinö on suuri johtaja, ”kauppamies parasta laatua, aina rahoissaan, suuria hankkeita pyörittää rakennusalalla”. Joulunpyhät kuluvat kuulumisia vaihtaen ja Taipaleenjoelle palaten. Traumaattisena yhä edelleen piirtyvät kokemukset mieleen Yrjön muistaessa Soinin pitäjän poikia: ”En käskenyt teitä kuolemaan, mutta käskyni eivät teitä suojelleet. Yhdessä rynnistimme mitään kyselemättä, yhdessä otimme tulisuihkut vastaan, yhdessä ne vaiensimme.”
Väinö Jylhän luona vierailee monenkirjavaa väkeä, joista osa on huolissaan Yrjön terveydestä. Keskustelussa sivutaan myös mahdollista hoitopaikkaa. Yrjö Jylhä tuntee itsensä sivulliseksi, ja voimat ovat vähissä. Taipaleenjoen soturi tuntee tulleensa tiensä päähän. Teoksen viimeisessä luvussa Rajala antaa Väinön kertoa Yrjö-veljensä viimeiset vaiheet.
Rajalan teos jättää kahtalaisen tunnun: alkuosaltaan se on tunnusteleva, ponneton, mutta tiivistyy ja jäntevöityy loppua kohti. Elämäkertakirjassa on kerrottu kaikki, jota osin tämä monologiromaani toistaa. Rajalalla on väliin syvällistä mietiskelyä, välillä löysäilevää kerrontaa.
Yrjö Jylhän elämää tuntemattomalle teos tarjoaa roimasti tietoa. Sen merkityksen Rajala itse kuvaa loppusanoinaan: ”Teos on osaltaan kunnianosoitus 80 vuotta sitten käydyn talvisodan sankareille.”
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
