Romaani talvisodan runoilijasta

Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD 2019.

“Jäyhä ja tasapuolinen”. Näin kuvasi soinilainen talvi- ja jatkosodan veteraani Lauri Laasasenaho komppaniansa päällikköä Yrjö Jylhää vuonna 1999. Talvisota merkitsi Jylhälle ankaraa sisäistä kamppailua, sillä Taipaleenjoen ankarissa taisteluissa kaatui lähinnä soinilaisista miehistä kootusta komppaniasta 25 ja haavoittui neljätoista. Vaikka vastaisku oli onnistunut, se oli vaatinut raskaan uhrin.

Jylhä kirjoitti talvisodan kestävimmän tilityksen runokokoelmassaan Kiirastuli (1941). Teoksessa Jylhä vyörytti omat sodanaikaiset kokemukset perinpohjin ja koskettavalla tavalla. Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 ja kuoli Turussa 1956. Jylhä oli ampunut itseään, eikä lääninsairaalassa tehty verensiirto pelastanut hänen henkeään.

FT, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Panu Rajala tuntee perusteellisesti Yrjö Jylhän, tämän elämän sekä tuotannon, niin erinomaisen kattavan ja elävän kuvan Jylhästä hän on luonut teoksessaan Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija (2009). Toisena kirjoittajana tässä teoksessa oli Vesa Karonen. Nyt Rajala on kirjoittanut monologiromaanin Erään soturin loppu, joka kuvaa Jylhän viimeisiä päiviä jouluaatosta Uudenvuoden aatonaattoon vuonna 1956.

Teos on autenttinen mutta toki kirjailijan vapaudella kirjoitettu. Jälkisanoissa Rajala kertoo: “Romaani kuvaa Jylhän synkkeneviä loppuvaiheita, jolloin eletyt vaiheet kertautuvat vapaina assosiaatioina. Kirjassa esiintyviä henkilöitä hän kohtasi todellisuudessa viimeisellä matkallaan.” Romaanissaan Rajala on paikoin sanatarkasti hyödyntäyt edellisen Jylhä-teoksen materiaalia.

Rajala kuvaa sisäisen itsetutkistelun kautta Jylhän ajatuksia. Romaanin alkuosassa matkataan siis Turkuun jouluaattona Pobedalla ja kuinka ollakaan, taksinkuljettajan nimi on Pentti Venäläinen. Nuori mies saa matkan aikana kuulla tilitystä Taipaleenjoelta, vaikka kuljettaja sanoo: “Sotajuttuja on tässä vaunussa kuultu tarpeeksi saakka.” Turussa päädytään Hampurin Pörssiin syömään sillivoileipiä ja Jylhä haluaa edelleen pojan kuuntelevan hänen tarinaansa. Viimein hän päästää pojan lähtemään takaisin Helsinkiin.

Rajala taustoittaa Jylhän sukua, isää Kalle Lindemania ja äitiä Iida Mariaa. Joulunpyhiksi Jylhä menee Väinö-veljensä luo. Väinö on suuri johtaja, “kauppamies parasta laatua, aina rahoissaan, suuria hankkeita pyörittää rakennusalalla”. Joulunpyhät kuluvat kuulumisia vaihtaen ja Taipaleenjoelle palaten. Traumaattisena yhä edelleen piirtyvät kokemukset mieleen Yrjön muistaessa Soinin pitäjän poikia: “En käskenyt teitä kuolemaan, mutta käskyni eivät teitä suojelleet. Yhdessä rynnistimme mitään kyselemättä, yhdessä otimme tulisuihkut vastaan, yhdessä ne vaiensimme.”

Väinö Jylhän luona vierailee monenkirjavaa väkeä, joista osa on huolissaan Yrjön terveydestä. Keskustelussa sivutaan myös mahdollista hoitopaikkaa. Yrjö Jylhä tuntee itsensä sivulliseksi, ja voimat ovat vähissä. Taipaleenjoen soturi tuntee tulleensa tiensä päähän. Teoksen viimeisessä luvussa Rajala antaa Väinön kertoa Yrjö-veljensä viimeiset vaiheet.

Rajalan teos jättää kahtalaisen tunnun: alkuosaltaan se on tunnusteleva, ponneton, mutta tiivistyy ja jäntevöityy loppua kohti. Elämäkertakirjassa on kerrottu kaikki, jota osin tämä monologiromaani toistaa. Rajalalla on väliin syvällistä mietiskelyä, välillä löysäilevää kerrontaa.

Yrjö Jylhän elämää tuntemattomalle teos tarjoaa roimasti tietoa. Sen merkityksen Rajala itse kuvaa loppusanoinaan: “Teos on osaltaan kunnianosoitus 80 vuotta sitten käydyn talvisodan sankareille.”