Vanhalla Villatehtaalla Oulun Pikisaaressa työskentelevä taiteilijayhteisö on järjestänyt Pikisaaren rantoja ja metsikköjä kiertelevää Pikinen Poloku -ympäristötaidenäyttelyä kesästä 2019 lähtien. Kesän 2026 näyttely on siis kahdeksas Pikinen Poloku – PiPo, niin kuin sitä tuttujen kesken usein kutsutaan. Aiempina kesinä ovat ympäristötaidepolun teokset olleet pääosin yhteisön taiteilijoiden toteuttamia. Laajennusta taiteilijajoukkoon ovat välillä tuoneet talon taiteilijoiden kumppaneikseen kutsumat työparit.

Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa ja hankkeen myöntämän rahoituksen tukemana on Pikiselle Polulle nyt kahtena vuonna peräkkäin ollut mahdollista kutsua mukaan taiteilijoita myös vähän kauempaa. Kesän 2025 näyttelyyn osallistuivat kutsuttuina kuvataiteilija Birgitta Linhart Luulajasta Ruotsista sekä työpari Esa Meltaus & Sauli Miettunen Lapista.

Tänä kesänä on näyttelyn taiteilijajoukko entistä laajempi ja kansainvälisempi. Mukaan on kutsuttu neljä taiteilijaa. He ovat Masami Aihara Japanista, Lucia Horňáková Černayová Slovakiasta, Jaakko Pernu Suomesta ja Jane Remm Virosta. Uusia teoksia polulle toteuttaa myös kolmetoista Vanhalla Villatehtaalla työskentelevää taiteilijaa tai taiteilijaparia.

Täysin outo ympäristö ei Pikisaari kesän kutsutaiteilijoillekaan ole. Jaakko Pernu asui ja työskenteli pitkään Oulussa ja Pikisaaressakin takavuosina. Masami Aihara vieraili saaressa kaksi vuotta sitten, Lucia Horňáková Černayová ja Jane Remm viime vuoden keväällä. Niinpä pelkän teoreettisen tiedon varassa ei kukaan heistä ole Pikisaaren ympäristöä lähestynyt, vaan jokaisella on ollut teosta suunnitellessaan myös omakohtaista kokemusta paikasta. Se on kuitenkin erilaista kuin saaressa tällä hetkellä jatkuvasti työskentelevillä ja osittain jopa asuvilla taiteilijoilla. Vierailevien taiteilijoiden teokset tarjoavat tuoreita näkökulmia jo perinteeksi muotoutuneella ympäristötaidepolulla.

Tässä tekstissä kerron erityisesti neljän kutsutaiteilijan teoksista. Kun kirjoitan tätä, ovat 10. kesäkuuta 2026 avautuvan näyttelyn rakentaminen ja avajaiset vielä edessäpäin. Se, mitä voin teoksista kirjoittaessani tietää, pohjautuu taiteilijoiden tekemiin suunnitelmiin ja luonnoksiin. Teksti asettuu jonnekin luonnosten ja valmiiden teosten välille, ja antaa ehkä taustaa tarkastella myös matkaa ideasta kohti varsinaista teosta. Kun juttu tulee julki, ovat Pikinen Poloku 2026 ja sen kahdeksantoista teosta paikoillaan Pikisaaren maastossa. Vasta silloin, vaihtuvassa valossa ja säätilan muutoksille alttiina, teokset ovat todella olemassa ja koettavissa – kellon ympäri läpi koko kesän syyskuun loppuun saakka.

Veden kolme olomuotoa

Vesi on ollut tärkeä teema Hokkaidon saarelta Japanista tulevan taiteilija Masami Aiharan työskentelyssä jo kauan, ja se kantaa myös taiteilijan Pikiselle Polulle suunnittelemaa teosta. Heti Vanhan Villatehtaan kulmalle polun ja rannan väliin sijoittuvan teoksen nimenä on ”水仳三態: 水-Mizu・氷-Koori・銓-Shitsu / The Forms of Water: Water, Ice and Vapor / Veden muodot: vesi, jää ja höyry.”

Teoksensa taustalla taiteilija pohtii sitä, kuinka vesi ympäröi meitä samalla, kun olemme itsekin suureksi osaksi vettä, ja kuinka ilmastonmuutoksen vaikutukset maailman meriin kenties heijastuvat myös ihmisen sisäiseen kokemukseen. Muodoltaan Aiharan teos on pari metriä korkea kolmijalka, jonka runkoon on kiinnitetty kolme metallista leikattua muotoa. Kokonaisuus tuo mieleen japanilaisen kirjoitusmerkin kanjin. Pikisaaren rannalla se on tuulahdus toisenlaisesta visuaalisesta perinteestä.

Poimijoiden ja kantajien luontoyhteydestä

Virolaisen Jane Remmin (todennäköisesti) kolmiosainen installaatio keskittyy ihmiskulttuurin ja paikallisen luonnon väliseen yhteyteen. Remm on kiinnostunut erityisesti naisten kokemuksellisesta, ruumiillisesta ja arkipäiväisestä yhteydestä luontoon. Hänen ”Küür, hool ja lust / Kumara, hoiva ja elämänjano / Hunch, Care and Thirst of Life” -teoksensa vanerista leikatut siluettimaiset hahmot kuvaavat naisten työn yhteyttä maahan, kasveihin ja toisiin eläimiin.

Kerätä ja poimia, kantaa ja pidellä, halata ja hoivata. Hahmojen asennot kumartuvat ja ojentuvat kertoen yhtä aikaa sekä työstä että elämänjanosta, joka kulkee teoksessa huolenpidon ja hoivaamisen rinnalla. Ihmishahmojen lisäksi teoksessa on mukana pienempiäkin osia: sieniä, hyönteisiä ja matoja. Teosten hahmot luovat oman yhteisönsä yhdessä lukuisten muiden olentojen kanssa.

Yhteen solmitut: kaupungit, ihmiset, maisema

Slovakian Trenčínistä – joka Oulun rinnalla on toinen Euroopan kulttuuripääkaupungeista tänä vuonna – saapuvan Lucia Horňáková Černayován paikkasidonnainen installaatio sijoittuu Pikisaaren vanhan sahan betoniraunioiden yhteyteen. Teos ”KNOT_S” on verkon muotoinen. Sen solmimiseen käytetään trenčíniläisen köysiä valmistavan yrityksen ylijäämää.

Horňáková Černayován teoksessa solmut ovat symboli yhteydelle. Ne luovat sidoksen sekä kahden eurooppalaisen kaupungin että ihmisten ja maiseman välille. Teos on interaktiivinen. Sitä voi koskettaa vaikka koko kehollaan, ja se sijaitsee saavutettavalla korkeudella niin, että sen huomaan voi asettua. Teos kutsuu ohikulkijoita istumaan, lepäämään, tarkkailemaan ja tuntemaan maisemaa, ympäristöään tai itseään.

Pikisaaren hedelmäsato

Kuvanveistäjä Jaakko Pernun julkisia ulkoveistoksia on vuosien varrella sijainnut Oulussa useita. Joillakin Pernun jo alunperin kestoltaan määräaikaisiksi suunnittelemilla teoksilla on elinkaari täyttynyt, ja teos on poistettu maisemasta tai korvattu uudella. Tällainen uusi teos edesmenneen paikalla on Plaanaojan varrella Lyötynpuistossa, josta puretun ”Päivänvarjon” tilalle taiteilija toteutti ”Vesilasi”-teoksen vuonna 2012. Tuo veistos antaa hyvän kuvan siitä, kuinka Pernu rakentaa teostensa muodon kolmiulotteiseksi verkostoksi toisiinsa liitetyistä oksista tai puunkappaleista.

Pikiselle Polulle Korkeasaarensillan läheisyyteen Pernu työstää teoksen ”Täyden kuun omena / Full Moon Apple”. Se on suuri hedelmä, jonka materiaalina ovat vannesahalla neljältä sivulta kantatut noin neljäsataa ison kuusenrungon oksaa, jotka ovat myrskyn kaatamista puista peräisin. Muoto syntyy sapluunaa käyttäen kiinnittämällä ensin pisimmät oksat, ja muodon tihentyessä vähitellen yhä lyhyemmät oksat, kunnes ruuvinväännin ei enää mahdu muodon sisälle.

Hedelmän ja puun yllättävää yhteiseloa kuvaavan teoksen englanninkielinen nimi viittaa käsitteeseen lähimmäksi syyspäiväntasausta (22. tai 23.9.) ajoittuvasta täysikuusta (harvest moon, full corn moon), josta kahden viikon säteellä on sato korjattava. Näyttelyn päättyminen syyskuun lopulla on sadonkorjuuaika myös Pernun omenalle.

Pikinen Poloku -ympäristötaidenäyttely Oulun Pikisaaressa 10.6.–30.9.2026.

Pikisen Polun oheisohjelmasta – konserteista, opastetuista kierroksista ym. – saa lisätietoa esimerkiksi netistä Vanhan Villatehtaan omilta somekanavilta sekä Oulu2026-tapahtumakalenterista hakusanalla ”Pikinen Poloku”.