Öljyvärimaalaus, jossa mustaan mekkoon pukeutunut mustatukkainen nainen makaa parivuoteella ja leikkaa rinnastaan jalkojensa vieressä makaavaan vauvaan johtavaa letkua. Vuode on tasaisen, punaisen maan päällä, ja taustalla tummalla yötaivaalla on muutama pilvi horisontin lähellä.

4/2026

Ruusuja, keräkaaleja ja muutamia muumioita

”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.

Heli Tuhkanen: Unessa mutta valveilla
Kemin taidemuseo 12.6.–15.8.2026

Kemin taidemuseon vuoden 2026 kesänäyttelynä on taidemaalari Heli Tuhkasen yksityisnäyttely. Maalauksista, veistoksista ja installaatioista koostuva näyttely tuo esille taiteilijan töitä eri vuosikymmeniltä, ja se on Tuhkasen tähänastisista näyttelyistä laajin. Retrospektiivisen Unessa mutta valveilla -näyttelyn yhteydessä Parus Verus kustannus julkaisee myös samannimisen kirjan, joka esittelee Tuhkasen taidetta yli neljänkymmenen vuoden ajalta.

Pohjoisesta Helsinkiin

Pellosta lähtöisin oleva Heli Tuhkanen asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on suorittanut taiteen opintoja Vapaassa taidekoulussa (1968) ja Taideteollisessa oppilaitoksessa (1969–1972). Tuhkasen ensimmäinen yhteisnäyttely oli Nuorten näyttely Helsingin Taidehallissa vuonna 1973. Ensimmäinen yksityisnäyttely nähtiin Taidesalongissa Helsingissä vuonna 1982. Hänen töitään on ollut esillä eri vuosikymmeninä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja Euroopassa.

Tuhkanen kehitti 2000-luvulla oman kierrätysmateriaalia hyödyntävän veistosmassan. Kemin taidemuseossa on esillä öljyvärimaalausten ohella akryyliväreillä maalattuja värikkäitä paperimassaveistoksia, jotka ovat sekä keveitä että kestäviä. Tuhkasen käyttämä tekniikka mahdollistaa veistosten muovailtavuuden ja jopa uusiokäytön.

Heli Tuhkanen: ”Esiliinan nauhat”, öljy kankaalle, 1997

Katse kääntyy sisään ja ulos

Kemin taidemuseon näyttelyssä on lähes kahdeksankymmentä teosta. Maalausten ja veistosten vuorottelu näyttelysalissa tekee näyttelystä kävijän näkökulmasta monipuolisemman ja elävämmän tuntuisen. Runsaan näyttelyn voi luontevasti kiertää myös kahdessa osassa, tutustuen erikseen maalauksiin ja veistoksiin.

Tuhkasen maalauksissa tulevat esille naisen elämän monet puolet, naisen asema ja ahtaat roolit. Nainen on köytetty esiliinaan, jonka nyörejä pitelee villisianpäinen mieshahmo (”Esiliinan nauhat” 1997) tai naisen elämä näyttäytyy palvelijan työnä (”Pienet muumiot” 1995). Nainen seisoo istuvan miehen edessä taustallaan maaseutumaisema ja ilme kasvoilla on paljonpuhuva (”Keräkaalit” 1998).

Tytön elämä ja naiseksi kasvaminen on kivulias ja verinen kohtalo (”Ruusun huone” 2009). Perheen perustamisessakin nainen on se, jonka ruumis rikotaan, miehen saadessa naisen tekemä lapsi olkapäälleen ilman ruumiillisia riskejä ja kipua (”Ruusun perhe” 2006). Hiljaista, autiota surua on teoksessa ”Luopuminen” (2005). Luopuuko nainen lapsesta tai lapsitoiveesta?

Heli Tuhkanen: ”Kaukainen huone”, öljy kankaalle, 2005
Heli Tuhkanen: ”Nälkä”, öljy kankaalle, 1993

Maalaukset kuvaavat tyttöyden ja naiseuden kipeyttä ja ruumiillisuutta sekä naisen elämän vaarallisuutta, uhkaa ja väkivaltaa. Sängyllä alastomana makaava nainen on pahoinpidelty ja sidottu, etäisen mieshahmon pidellessä köydestä (”Ikuisesti sinun” 2001). Monissa muissakin maalauksissa nainen esitetään alastomana ja usein makuuasennossa. Nainen on miesten maailmassa vankina (”Haavoitettu” 2003) ja monen naisen osaksi koituu olla miehen halujen kohde ja tulla hyväksikäytetyksi taloudellisen pakon edessä (”Naisen jalka” 1999). Nainen joutuu myös miesten tekemien päätösten ja vallankäytön uhriksi (”Lumikin sydän” 2005).

Teoksen ”Shakki” (1982) kohdalla katsoja–kokija miettii, häviääkö nainen vallan yhteiskunnassa yhä pelin miehelle? Maailma on muuttunut mutta ei läheskään tarpeeksi taikka kaikkialla. Maailma taipuu edelleen vanhojen parrakkaitten miesten porsastelun ja juhlinnan areenaksi (”Muumioiden juhlat” 1996).

Tuhkasen maalauksissa on elämän arvaamattomuutta ja ankaruutta sekä kuoleman läsnäoloa. Naisen osa ja paikka yhteiskunnassa näyttäytyy usein voimattomuutena ja vallan vähyytenä. Toisaalta nainen on vahva selviytyjä ja elämän ylläpitäjä. Vaikka pääpaino teoksissa on naisten maailman kuvaamisessa, löytyy teoksista ymmärrystä myös miehen yksinäisyydelle, miehen elämän odotuksille ja olosuhteille (”Franz odottaa kevättä” 2004, ”Herääminen” 2024).

Tuhkasen maalauksissa avautuu usein näkymä sisätiloista ulos öiseen maisemaan. Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.

Heli Tuhkanen: ”Valonkantaja”; veistosmassa, akryyliväri, valaisin; 2016
Heli Tuhkanen: ”Runoilija”, 2015, sekä ”Tyttö ja korppi”, 2019; veistosmassa ja akryyliväri

Veistokset kutsuvat luokseen

Näyttelyn veistosten suurisilmäiset ihmishahmot monissa asennoissaan kiinnittävät katsojan huomion. Oman hyppynarunsa nuoralla tanssivassa ”Runoilijassa” (2015) on ripaus runoilijuuden hulluutta. Isommissa veistoksissa on hahmojen omaa tahtoa, ystävyyttä ja nuorten naisten villiyttä.

Yksi puoleensavetävimpiä yksityiskohtia näyttelyssä on rönsyilevä pienveistosten seinä, jossa erilaiset naishahmot touhuavat kuka mitäkin. Osa on omissa maailmoissaan ja mietteissään, osan asennoissa on uhmaa ja tilan haltuunottoa.

Pienveistosten ympärillä on haaveita, kasvua, eksymisiä ja maailmaan joutumisen ihmettelyä. Osa hahmoista ei halua tulla nähdyksi vaan yrittää piiloutua.

Tuhkasen maalauksissa ja veistoksissa naiseuden tunnusmerkkien kuvasto on melko kapea. Naishahmot näyttäytyvät korkokengissä, mekoissa ja helminauhoissa, eivät vaikkapa kauluspaidoissa, työhaalareissa ja maihareissa. Mieshahmot nähdään puolestaan usein puvuntakeissa ja kravateissa.

Katsoja–kokijalle näyttelyn kuvasto sukupuolesta, naiseudesta ja naisen elämästä jää monella tapaa vajaaksi, etäiseksi ja stereotyyppiseksi. Taiteilijan värien käyttö ja eläväiset veistoshahmot tuovat silti kesäkuiseen näyttelyvierailupäivään sopivasti iloa ja keveyttä.

Heli Tuhkanen: ”Shakki”, öljy kankaalle, 1982

Helki Kallio on kirjailija, runoilija ja vapaa kirjoittaja.

Kommentit

Kommentit on suljettu.

Lue seuraavaksi: