Toinen kissa

Kannessa6/2016

Oulussa asuvan ja Pikisaaressa työskentelevän Raimo Törhösen (s. 1960) teoksia oli kaksi vuotta sitten Oulun taidemuseon Häntä pystyyn! Terveisin kissat ja koirat -näyttelyssä. Hän kuvasi suhdettaan eläimiin Museo- ja tiedekeskus Luupin blogissa näin: ”Koira on minulle ystävä, harrastus, lenkkikaveri, perheenjäsen. Suhde kissaan on jollain tavalla erilainen, kissa asettuu ihmisen yläpuolelle. Koiralla on isäntä, kissalla henkilökuntaa. Yhteistä ovat arvokkaat yhteisymmärryksen ja kontaktin hetket yli lajien välisen rajan.”

Koiria Törhönen onkin maalannut viime vuosina kissoja enemmän; sarja suuria, vaikuttavia koiramaalauksia valittiin myös kesän 2016 Lumipalloefekti 3 – Pohjois-Suomen kuvataidebiennaaliin. 2015 Törhönen toteutti Oulun Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen pääportaikkoon prosenttitaidehankintana Ajokoiravärioppi-seinämaalaussarjan.

Synnyinkaupungissaan Hyvinkäällä ja Turussa kuvataidetta opiskellut Raimo Törhönen on kuluneena vuonna esittäytynyt myös Venäjällä, yksityisnäyttelyssä Komin tasavallan pääkaupungissa Syktyvkarissa sekä Pietarin Baltic Biennalessa. Vuonna 2017 Törhösen teoksia voi nähdä ainakin Espanjan Torreviejassa heinäkuussa sekä syyskuussa niin Raahen Galleria Myötätuulessa kuin Tampereen Galleria Saskiassa.

Lähteitä ja lisätietoa:

www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/cv/3241

www.facebook.com/raimo.t.artist

www.oulunluuppi.fi/2014/09/11/ raimo-torhosen-hilippa-koira-janishullu-karkulainen

Kommentit