Paperilehdestä6/2017

Suomen valtiossa elää vallaton kansa

Suomessa on kaksi kansaa. Tässä ”tasa-arvon maassa” pidetään itsestäänselvyytenä sekä oikeutettuna, että valtio päättää saamelaisten asioista. Saamelaiskäräjillä on oikeus lausua mielipiteensä sekä päättää asioista, joista suomalaiset haluavat Saamelaiskäräjien päättävän. Tämä kansojen hierarkia on malliesimerkki rakenteellisesta rasismista.

Toinen maailmansota oli vahva sysäys kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien muodostamiselle. Rasistisen ja nationalistisen valtataistelun vaadittua miljoonia uhreja maailman valtiot pyrkivät Yhdistyneiden Kansakuntien kautta muodostamaan järjestelmän, jolla voitaisiin tulevaisuudessa välttää väkivallan kurjuus. Keskeisimpiä periaatteita olivat jokaisen ihmisyksilön samanarvoisuus sekä kaikkien kansojen tasa-arvo.

Vuonna 1966, samana vuonna jolloin ensimmäinen Kaltion saamelaisnumero ilmestyi, YK:n yleiskokous hyväksyi kaksi keskeisintä ihmisoikeussopimusta, jotka molemmat alkavat sanoin: ”Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja pyrkivät vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämiseen.”

Periaate on looginen ja oikeudenmukainen: yksikään kansa ei ole toista parempi, eikä tehokkaamman väkivaltakoneiston omaava kansa saa väkivalloin toiselta kansalta viedä alueita ja päätäntävaltaa. Pitkään tämän kansojen itsemääräämisoikeuden tulkittiin tarkoittavan valtioiden suvereniteettia. Vaikkapa Afrikan karttaa katsoessa on kuitenkin ilmeistä, etteivät tämän mantereen halkovat viivat edusta millään tapaa luontevia kansojen rajoja, vaan valtioiden rajat on piirretty eurooppalaisten siirtomaaherrojen viivoittimin. Nykyään kansainvälisessä oikeudessa käytettävällä sanalla ”kansa” ei tarkoiteta enää valtioita ja niiden kansalaisia vaan nimenomaan kansoja, joilla on yhteistä tietyt kulttuuriset piirteet.

Alkuperäiskansat joko eivät ole valinneet valtiota järjestäytymis­muodokseen tai eivät ole kolonialismin johdosta tähän kyenneet.

Suomessa usein sivuutetaan täysin se seikka, että nykyisen Suomen valtion alueella elää kaksi erillistä kansaa, joilla on pitkä historiallinen side osaansa tämän valtion aluetta. Nykyiseen Suomen alueeseen kuuluu osa Saamenmaata eli Sápmiä, joka on saamelaisten perinteisen ja yhä asuttaman alueen nimi. Kansaa, joka ei ole valta-asemassa perinteisillä alueillaan, kutsutaan kansainvälisessä oikeudessa alkuperäiskansaksi. Maailmassa ei siis ole yhtään alkuperäiskansaa, jolla olisi oma valtio.

Alkuperäiskansat joko eivät ole valinneet valtiota järjestäytymismuodokseen tai eivät ole muiden kansojen harjoittaman kolonialismin johdosta tähän kyenneet. Tämän määritelmän mukaan suomalaiset eivät ole alkuperäiskansaa, mikä ei tarkoita, etteivätkö suomalaiset olisi alkuperäisiä asukkaita alueillaan Suomessa.

Nykyään on erillisellä YK:n yleiskokouksen hyväksymällä julistuksella täsmennetty, että myös alkuperäiskansat ovat kansainvälisen oikeuden tarkoittamia kansoja, joilla on itsemääräämisoikeus. Kyse ei ole oikeudesta separatismiin vaan oikeudesta tietynasteiseen autonomiaan valtion rajojen sisäpuolella. Saamelaiskäräjät ovat Pohjoismaiden tapa pyrkiä ratkaisemaan alkuperäiskansan oikeus itsemääräämiseen. Tämän oikeuden materialisoituminen tosin on puolitiessä, sillä itsemääräämisoikeuteen kuuluu oikeus itse määrätä. Nykyään Saamelaiskäräjien valta Sápmin maa- ja vesialueisiin sekä luonnonrikkauksiin liittyvässä päätöksenteossa on typistetty sananvapaudeksi.

Saamelaiskäräjät ovat suomen lainsäädännön mukaan saamelaisten kulttuuri-itsehallintoelin. Saamelaiskäräjien toimialaan kuuluvat muun muassa elinkeinot, koulutus, kieliasiat, sosiaaliturva sekä taidekulttuuri. Näiden asioiden siis voi katsoa kuuluvan kulttuuri-itsehallinnon piiriin. Nykyään itsehallinto toteutuu periaatteellisella tasolla ainoastaan taidekulttuurin suhteen, sillä se on ainoa sektori Saamelaiskäräjillä, jossa rahoja ei ole korvamerkitty pidettäväksi tarkkojen raamien sisäpuolella, eikä kulttuurituen jakamispäätöksistä voi valittaa suomalaiseen oikeuslaitokseen.

Saamelaisilla on siis suomessa kroonisesta resurssipulasta kärsivä taidekulttuuri-itsehallinto. Muutoin saamelaisilla on oikeus lausua mielipiteensä ja toivoa, että vieraan kansan päättäjät ottaisivat näkemyksemme huomioon.

Aslak Holmberg on lohestaja, saamelaispoliitikko, aktivisti ja luokanopettaja, joka opiskelee alkuperäiskansatutkimuksen maisteriksi Tromssan yliopistossa Norjan puoleisella Saamenmaalla.

Kommentit