Niin kauan kuin kihelmöintiä virtaa
John Williamsin romaani Stoner (suom. Ilkka Rekiaro, Bazar 2015) on saanut hyvän vastaanoton mediassa. Kaltiolle kirjan arvioi Juha Vähäkangas.
John Williamsin romaani Stoner (suom. Ilkka Rekiaro, Bazar 2015) on saanut hyvän vastaanoton mediassa. Kaltiolle kirjan arvioi Juha Vähäkangas.
Jo pari vuotta sitten ilmestyi Kaltiollekin kolumnoineen Petri Vartiaisen esikoisteos Isäasentoja, omaelämänkerrallinen teos isäksi tulemisen keveydestä ja taakasta. Jussi Moilanen arvostelee kirjan, nyt.
Venäläisen avantgarden näyttely vuonna 2009 Turussa Wäinö Aaltosen museossa kohahdutti Suomen taidekenttää. Jyrki Siukonen on kirjoittanut väärennösskandaalista ja venäläisestä avantgardesta kirjan, jonka Kaltiossa kritisoi Reijo Valta.
Lauri Meren teoksen Tuntematon tähti Jussi Jurkka (Otava 2015) kritisoi Kaltiolle Risto Kormilainen.
Ville Lähteen esseekokoelman Paljon liikkuvia osia (Savukeidas 2015) arvioi Aleksi I. Pohjola.
Milla Ollikainen: Pirunkuru. Like 2015. Milla Ollikainen voitti vuonna 2012 Suomen Dekkariseuran ja Like Kustannuksen kirjoituskilpailun. Käsikirjoitus jalostui seuraavana vuonna […]
Ruotsalaisen Lars Petterssonin dekkari Verijäljet lumessa on Salla Korpelan suomentama ja Minervan julkaisema. Risto Kormilainen lukee siinä ”vahvan ajankuvan vanhan poroelinkeinon ja kaivosteollisuuden törmäyskurssista”.
Rovaniemen Seudun Vapaaehtoistyön Keskus Neuvokas tuli tänä vuonna 20 vuoden ikään, ja sen perustaja Anneli Laine on julkaissut 20-vuotisen toiminnan historiikin. Kaltiolle kirjan arvioi Soile Seppä.
Toimittajataustaisen Paula Hawkinsin esikoisteos Nainen junassa on ilmestynyt Suomeksi Oona Timosen suomentamana ja Otavan julkaisemana. ”Pitää otteessaa”, arvioi Risto Kormilainen.
”Hirvittävää roskaa tai ihmismielen salatuimpia kerroksia mielenkiintoisesti luotaavaa materiaalia.” Mikael X. Messin Kootut teokset (Lempo-kustannus 2015) arvostelee Oulun Muusajuhlien erotiikkalukupiirin vetänyt Jarkko Korpua.
Jarmo Stoorin viimeisimmän romaanin Sieluhäkki (Into kustannus 2015) arvostelee Kaltiolle Pentti Stranius.
Juhani Rantala kritikoi Dan McMillanin teoksen Polttouhrit. Holokaustin syyt (suomentanut Petri Stenman, Like 2015).