”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.

”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.

Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.

”Ædnan suomeksi on upea kulttuuriteko, ammattilaisen kädenjälkeä”, Outi Hytönen kirjoittaa Linnea Axelssonin August-palkitusta runoelmasta. Suomeksi kirjan on kääntänyt ja kustantanut Kielettären Kaija Anttonen.

Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.

”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.

Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.

”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.

”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.

”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.

”Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä.” Risto Kormilainen arvioi Åsa Larssonin norrbottenilaisdekkarin.

”On muistettava, että fiktio-sana tulee väärentämistä ja kuvittelua merkitsevästä verbistä. Onko taide totta vai todenkaltaista?” Esko Karppanen luki Akseli Heikkilän Hiljaisen vieraan.

Matti A. Kemi lumoutui Laura Hervan runoteoksesta pinnat. hankaumat. Kriitikko yrittää ”puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.”

”Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy”, kriitikko Risto Kormilainen toteaa Maria Petterssonin teoksesta Suomen historian jännät naiset. Jännissä on niin poliitikkoja, tieteilijöitä kuin seikkailijoita ja rikollisiakin.

”Kirjailija kuvaa vähäeleisellä kielellä valtavia tragedioita, jotka ehkä koskettavatkin juuri siksi, ettei niiden kertomiseen tarvita patetiaa tai paisuttelua.” Pauliina Vanhatalon Vastuulliset arvioi Marjo Jääskä.

Riikka Ulannon Neitsytlennon ”kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin” – ja se kiehtoo kriitikko Matti A. Kemiä.

”Tirri ja Tomi aloittivat pakomatkansa jo edellisessä kirjassa ja elämä katveessa jatkuu. Kuuma aselasti saa uudet omistajat ilman isompaa draamaa, mutta muuten onni ei ole pariskunnan matkassa.” Marjo Jääskä arvioi Tuomo Pirttimaan uuden romaanin.

”Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.” Matti A. Kemi arvioi Pentti Järvelinin novellikokoelman Kelmukansi.

”Kaija Kiurun taide toimii voimana, yhteiskunnallisena herättäjänä. Taiteen tehtävä on luoda kauneutta, totuutta, hyvyyttä.” Kiurun ja Timo Helteen teoksen Viiankiaapa ikuisesti arvioi Pekka Jurvelin.

”Bärmanille kalastus on tärkeää, mutta kirjojen ainoa sisältö ei ole, saatiinko se taimen silloin ja silloin vai saatiinko ollenkaan.” Hannu Niklander arvioi Raimo Bärmanin uusimman teoksen Loimulohta ja Kekkosen parhaat kiitokset.

Maija Saviniemen toimittamassa artikkelikokoelmassa Kalle Päätalo tutkijoiden silmin luodataan Päätaloa historian kuvaajana sekä kielen ja murteen taitajana ja kuvataan Kallen kasvua kirjoittajaksi ja kirjoittajana.

Oulun Muusajuhlillekin saapuvan Ville Hytösen runokokoelman Thule arvioi Matti A. Kemi. ”Kokeellisuus loistaa poissaolollaan, mikä on nykyrunouteen verraten vanhakantaista, mutta ilahduttavaa.”

”Suvi Rimpiläisen kerronta on mehevää, kieli soljuvaa, monimurteista, ilmeikästä ja tehokasta”, kirjoittaa Risto Kormilainen tämän vinksahtaneista novelleista koostuvan esikoisteoksen arviossaan.