Kustantamo Helmivyö on kansallisbibliografian mukaan toimintansa aikana julkaissut kaikkiaan 182 teosta, joista iso osa on Nummelinin toimittamia uudelleenjulkaisuja tai kirjoituskokoelmia. Kansalliskirjaston luokituksen mukaan yli puolet julkaisuista on kaunokirjallisuutta ja noin neljäsosa tietokirjallisuutta. Jännitys-, kauhu-, rikos- ja eroottinen kirjallisuus ovat kustantamon keskeisimmät genret. Niinpä olikin luontevaa, että seminaarissa keskityttiin vanhaan suomalaiseen kirjallisuuteen, genrekirjallisuuteen ja kustantamon viime vuosina ohjelmaansa ottamaan elokuvakirjallisuuteen. Pienkustantamoksi Helmivyö on ollut tuottelias.

”Vajaat kaksikymmentä teosta vuodessa vastaa jo keskisuuren kustannustalon vuosikatalogia”, kehaisi Nummelin.

Vanhaa suomalaista kirjallisuutta Nummelin on julkaissut pääasiassa myöhemmät genrerajat mielessään. Kauhulla ja fantasialla sekä Suomessa vasta 1970-luvulla muusta kaunokirjallisuudesta erkaantuneella tieteiskirjallisuudella on pitkät juuret. Uusintajulkaisut ovat tehneet näitä juuria näkyviksi, etenkin yhteyksiä selvittävien esipuheiden ja jälkisanojen avulla. Helmivyön kymmenvuotisjuhlajulkaisu Junia ja ruunulinnoja – Kirjoituksia vanhasta suomalaisesta kirjallisuudesta kokoaa näitä Nummelinin esipuheita – muun muassa Eino Leinon väheksytystä viihderomaanista Seikkailijatar, jossa on eroottisen ja rikoskirjallisuuden piirteitä.

Pedon vallassa

Nummelin on mielissään kustantamonsa tuoreesta maineesta elokuvakirjallisuuden julkaisijana, vaikka tämän taustalla ovatkin olleet laajemman kustannusmaailman muutokset. Kuten keskustelun puhetta johtanut kulttuuritoimittaja Ville Hänninen huomautti, suuri osa elokuvatutkimuksesta on viime vuosikymmeninä tullut julki tieteellisten kustantajien kautta. Sama pätee muihinkin tietokirjallisuuden aloihin: tutkijan uralle kaupallisten kustantamoiden kanssa toimiminen ei tuo meriittejä. Eikä Peter von Baghin kaltaisille tekijöille ole enää kirjamarkkinoilla tilaa.

Seminaarissa julkistettiin Joonatan Nikkisen, Niilo Rauhalan ja Kalle Toivosen kirjoittama Pedon vallassa – Sirpa Lanen arvoitus. Rauhala kertoi eurooppalaisen b-elokuvataivaan tähden lupaavasti alkaneesta urasta, joka nopeasti hiipui. Sirpa Lanen (oik. Salo, 1952–1999) elämä ja ura ovat kuriositeetti, joka sopii paremmin kuin hyvin Helmivyön kustantamaksi tarinaksi.

Elokuvatutkija Lauri Piispa, jolta Helmivyö on viime vuonna julkaissut teoksen Sergei Eisensteinin elämästä ja elokuvista (ks. Kaltio 6/2025), toivoi laajasti lisää naisten kirjoittamia elokuvakirjoja.

Nostalgia nousi useita kertoja esiin elokuvakirjallisuuskeskustelussa. Esimerkiksi Rauhala kaipasi lapsuutensa elokuvien still-kuvista tehtyjä laadukkaita valokuvakirjoja, jotka luotsasivat hänet cinefiiliksi.

Hörhökirjallisuudesta genreiksi

Genrekirjallisuutta käsittelevään keskusteluun osallistuivat kirjallisuudentutkija M. G. Soikkeli, Nysalor-kustantamon Matti Järvinen, kirjailija ja blogisti Maija Nyström ja tietenkin Nummelin.

”Uusilla genreillä on pitkät juuret kirjallisuushistoriassa”, kertoi Järvinen. ”Boris Hurtta ei aloittanut suomalaista kauhukirjallisuutta, vaikka erittäin ansioitunut tekijä olikin.” Esimerkiksi Tulenkantajien teoksia ei ole (aikoinaan) luokiteltu kauhuksi tai tieteiskirjallisuudeksi. Utopiakirjallisuutta pidettiin muinoin yhteiskunnallisena kirjallisuutena. Historiassa tekijöinä oli lähinnä yksittäisiä kirjailijoita, joten laajemmille yleisnimikkeille ei ollut tarvetta. Poikkeuksen tähän teki goottilainen kirjallisuus.

”Uuden alalajin taustalla ovat genreodotukset”, Soikkeli lisäsi. ”Aikaisemmin kauhua kaipaava on voinut saada sopivat sävärit vaikkapa sotakirjallisuudesta.” Nykyisten genrejen taustalla vaikuttajina on ollut esoteerikkojen tuotannot ja ”hörhökirjallisuus”, esimerkiksi Oskar Reposen Hautani on Odessassa (Tammi 1982). Arvosteleva kirjallisuusluettelo (jota julkaistiin 1908–1988) ei tämäntyyppisille kirjoille juurikaan arvoa antanut. Psykologinen jännitysromaani saattoi saada suopean vastaanoton, mutta tuskin kauhu. Oli siis kyse myös siitä, miten kustantaja paketoi tuotteensa.

Kauhukirjallisuus on nyttemmin jakautunut yhä pienempiin, erittäin tarkkarajaisiin alalajeihin. Näistä niche-kauhuista Järvinen mainitsee julkaisemansa äyriäiskauhukirjallisuusantologian Kilkin kuoret (Nysalor 2022). Nummelin nosti esiin Paavo Väyryseen keskittyvän kauhuantologian On suurten muinaisten aika (turbator 2012, uusintapainos Helmivyö 2018).

Keskustelua johdatellut Nyström kysyi genrekirjallisuuden tulevaisuudesta.

”Aikuisille fantasiaa!” totesi Soikkeli. ”Fantasiaa ei pitäisi julkaista ainoastaan teineille ja nuorille aikuisille. Aikuisille suunnatulla fantasialla olisi suuri kysyntä, varsinkin niin, että tekijällä olisi valmiina miljoonien merkkien varasto jatko-osia.”

Lisäksi Soikkeli arveli, että kauhulla voisi olla hyvät mahdollisuudet menestyä teattereissa. Esimerkiksi hän nostaa Marko Hautalan Kuokkamummon (Tammi 2014), jota onkin Vaasassa jo esitetty. Kauhun tapa kertoa tarinaa istuisi Soikkelin mielestä lavalle hyvin.

Yhteinen toive oli saada dystopioiden sijaan myönteisiä utopiaromaaneja. Nummelin pohti, että pitäisi saada nykyaikainen vastine vuonna 1888 julkaistulle Edward Bellamyn teokselle Vuonna 2000 (Looking Backward, 2000–1887, suom. ensi kerran 1902).

Vastaanotto

Millaisen vastaanoton Kustantamo Helmivyö on saanut?

”Ei sellaista ole ollut. Vastaanotto on olematonta”, vastasi Nummelin ykskantaan.

”Jos täällä aletaan puhua kulttuurijournalismin kuolemasta, poistun paikalta”, parahti Ville Hänninen. ”Siitä on puhuttu aivan liikaa.”

Eikä keskustelu lähtenytkään siihen suuntaan. Kustantamoilla on kirjamarkkinoilla oma roolinsa ja kritiikillä sekä journalismilla omansa. Ei ole kustantamoiden asia puuttua journalistisiin sisältöihin, se rikkoisi alan eettisiä sääntöjä.

Onneksi Helmivyöllä on oma niche-lukijakuntansa.

Kustantamo Helmivyö on julkaissut 16 tämän artikkelin kirjoittajan toimittamaa tai suomentamaa teosta.