”Tämä kirja käsittelee Perämeren luontoa ja kulttuuriperintöä, mutta valikoiden”, toteaa Perämeri – Historiaa, kulttuuria ja luontoa -teoksen kirjoittaja Juha Ylimaunu viimeisen luvun alkajaisiksi. Isokokoinen ja kovakantinen kirja on lukijan kädessä tukevan tuntuinen tietopaketti Perämerestä, mutta teosta lukiessa huomaa, että asiaa Perämerestä riittäisi niin aineellisen kuin aineettoman kulttuuriperinnön näkökulmasta varmasti useampaankin teokseen.

Juha Ylimaunu toteaa johdantoluvussa poimineensa teokseen mukaan aiheita, jotka voivat kiinnostaa lukijoita myös kotiseututietona, onhan Perämeri osa lukuisien ihmisten kotiseutuidentiteettiä. Koin itsekin lukijana, että kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.

Käsiteltävien aiheiden valikointi näkyy teoksessa, sillä lukuun ottamatta paria ensimmäistä lukua teoksen lukujen jaottelu ja sijoittelu tuntui lukijalle aluksi hieman sekavalta. Ne olisi voinut jaotella teemoittain toisinkin; esimerkiksi kalastus- ja hylkeenpyyntikulttuuria käsittelevät luvut olisivat voineet olla kirjassa yhtenäisempänä kokonaisuutena. Sisällöltään luvut ovat kiinnostavia sekä monipuolisia ja ne tarjoavat todennäköisesti useille lukijoille uutta tietoa Perämerestä ja siihen liittyvistä aiheista.

Muutosten meri

Perämeren alueella maa kohoaa noin yhdeksän millimetriä vuodessa eli 90 senttiä vuosisadassa, mikä tekee alueesta maankohoamisen seurauksena jatkuvasti muuttuvan merialueen. Aluetta muokkaavat monet muutkin tekijät. Itämeren pohjoisimpana osana sen maastonmuotoja muokkaavat jäät. Myös ihminen vaikuttaa ympäristöön ja maisemaan, luontoon ja veden laatuun. Alueen luontoa ja ihmisen toiminnan vaikutuksia meren nykytilaan käsitellään teoksessa vain lyhyesti, mutta näistä aiheista olisi mielellään lukenut enemmänkin.

Muutoksia on kokenut myös merialueesta käytetty nimistö. Ylimaunu kirjoittaa Perämeren olevan Suomen Maantieteellisessä Seurassa keksitty uudisnimi, joka kartastoon painettuna korvasi aiemmin tunnetun nimen Kainuunmeri. Saman kohtalon koki Selkämereksi nimetty Raumanmeri. Vanhastaan kainu(u)-sana on tarkoittanut vesitietä, jokisuuta, alavaa maastoa, ja Kainu- ja Kainuunmaa-sanoilla on tarkoitettu Pohjanlahden rannikkoa.

Teoksessa on kiinnostavaa tietoa suomenkielisistä maastokohteiden nimistä Perämeren alueella. Paikannimet kantavat mukanaan kollektiivista muistia ja ovat osa kulttuuriperintöä. Alueen historiasta on kuitenkin tiedossa runsain määrin paikannimiä, joita kuntien ja valtion viranomaiset ovat muuttaneet vastoin paikallisten asukkaiden tahtoa ja tietämystä. Ylimaunu tuo aiheellisesti esille tämän kulttuuriperinnön hävittämisen muodon ja toteaa, että karttanimien kriittiselle tutkimukselle olisi tarvetta.

Vaiettua väkivaltaista historiaa

Rauhattomat, väkivaltaiset ajat ovat osa Perämeren historiaa, vaikka monista menneistä esimerkiksi iso- ja pikkuvihan aikaisista tapahtumista puhutaan nykyään vähän. Merellinen Perämeren rantaromantiikka on kaukana niissä teoksen luvuissa, joissa kuvataan ryöstöretkien, sieppausten, raiskausten, kidutusten, murhien, orjakaupan, pakolaisuuden ja hävityksen aikakausia.

Teos muistuttaa lukijaa ihmisen historiasta ja herättää kysymään, mikä on lopulta muuttunut ajan kuluessa ihmisen käyttäytymisessä. Edelleen ihminen keksii yhä uusia tapoja ahnehtia itselleen omaisuutta – ja omaisuutta on myös toinen ihminen – tai yhä uusia tapoja saada saman- tai toisenlajiset toverinsa hengiltä.

Teosta lukiessa miettii, ettei olisi ihme, jos kollektiivisen suomalaismuistin pohjalla piilisi pitkää vihaa venäläisiä kohtaan. Venäläisten sota- ja ryöstötoimiin sekä liiketoimintaan liittyvä väkivaltainen historia on raskasta luettavaa.

Perämeri – Historiaa, kulttuuria ja luontoa tuo surmatöiden, naisten ja lasten kaappausten sekä orjakaupan myötä esille esimerkiksi pakkovenäläistämisen käytännöt jo menneinä aikoina. Rannikkoalueen naisten kohtalot ovat nekin tuttuja sodista ympäri maailman. Lukemattomien naisten osana oli kokea raakuuksien keskellä oma moninkertainen helvettinsä: tulla vihollisen raiskaamaksi, joutua syrjityksi ja synnyttää ei-toivottu lapsi.

Ylimaunu nostaa esimerkiksi unohdetusta ja vaietusta historiasta kansanmurhan Pohjanmaalla, Hailuodon massamurhan. Vuonna 2024 vainojen uhrien muistopäivä muutettiin Suomessa holokaustin uhrien muistopäiväksi kansainvälisen käytännön ja Euroopan unionin esimerkin mukaisesti. Ylimaunu kysyy, häivytetäänkö tällä tavoin ihmisten muistista muiden kansanmurhien ja vainojen uhrien kohtaloita ja pitäisikö suomalaisten pitää enemmän esillä oman maan ja kansan historiaa.

Mainittakoon tässä yhteydessä pienistä epätarkkuuksista teoksen kieliasussa, sillä esimerkiksi Euroopan unioni on kirjoitettu teoksessa isoin alkukirjaimin, samoin kuin hattujen sota tai Ylimaunun ideoima isovihan kansanmurhan muistopäivä.

Purjehdusta ja pyyntikulttuuria

Purjelaivoja, merenkulkua ja höyrysahoja. Hylkeenpyyntiä, silakkasaaliita ja lohenkalastusta. Teoksessa tuodaan esille Perämeren alueen väestölle tärkeitä perinteisiä elinkeinoja ja pyyntikulttuuria. Nykyperspektiivistä katsottuna esimerkiksi hylkeenpyynti ja kalastus ovat monitahoisia ilmiöitä, joihin liittyy kysymyksiä kalastusoikeuksista ja kalakannoista tai jokiin rakennetuista voimaloista ja niiden vaikutuksista alueen ihmisiin.

Kansanperinteestä ja kansanuskosta kiinnostuneille teos tarjoaa tiiviin mutta värikkään luvun uskomusperinteestä. Esille pääsevät haltiat ja kalajumalat sekä muut pyyntikulttuuriin liittyvät, enemmän ja vähemmän yliluonnolliset olennot, tavat ja uskomukset.

Juha Ylimaunu kirjoittaa teoksen lopussa, että kollektiivisen muistin ylläpitäminen on ollut yksi syy kirjan tekemiseen. Tietokirja onkin kaivattu lisä Perämerta käsittelevien teosten osin hajanaiseen joukkoon.